Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamupala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aamupala. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. syyskuuta 2016

Kookos-karpalo-inkivääri vispipuuro

Jotkut päivät vain alkavat jo heti aamusta menemään pieleen. Olo on huono, kuin olisit sairastumassa ja mieli samaa sorttia. Hapannaama jos muulta perheeltä kysytään : D

Hyvä esimerkki näille aamuille on puuron valmistus mikrossa, jos teet saman puuron 365 päivänä vuodessa,  luulisi sen onnistuvan vaikka silmät kiinni ja kädet sidottuna.
Vaan ehei, näinä happamina aamuina se puuro kiehuu ylitse vähintään kolmesti ja lopulta siellä kupin pohjalla on säälittävät pari ruokalusikallista puuroa. Eihän siitä tule kuin entistä vihaisemmaksi ..

Luovutin mikropuuron suhteen ja sain hyvän syyn testata vähän erillaista vispipuuroa.Olin vähän vastaavaan ohjeeseen törmännyt aiemmin jossain, tosin se oli tehty puolukoista ja ilman inkivääriä. Koska kokeilu linjalle lähdettiin päätin vaihtaa puolukat karpaloihin joita oli vielä jääkaapissa, ja sokerin inkiväärisiirappiin.
Ihan yhtä nopeasti tämä ei valmistu kuin mikropuuro, joten kannattaa ennakoida illalla jos aamut ovat kiireisiä. Tämä on ravintoarvoiltaan aika hyvä aamupala/välipala, chiasta kun tulee proteiineja,kuituja ja rasvoja kivasti annokseen.
Itse kerkesin puhdistaa mikron ja saada perheen kanssa sovun aikaiseksi sillä välin kun chiansiemenet turposivat kookosmaidossa.







Koska tämä oli kokeilu, on annos tehty yhdelle.

Ohje:

* 2 dl kookosmaitoa
* reilut 2 rkl chiansiemeniä
* kourallinen karpaloita ( myös puolukat käy)
* 2 rkl inkiväärisiirappia

kookoshiutaleita, karpalorouhetta, maapähkinävoita.

Anna chiansiemenien turvota kookosmaidossa kunnes "puuroa", sekoita välillä. ( paras jos voit illalla laittaa jääkaappiin turpoamaan)
Lisää karpalot ja siirappi.
Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä.
Tarjoa maapähkinävoin kanssa. Koristele kookoshiutaleilla ja marjajauheilla.

Itse tykkäsin puurosta näin, lisää makeutusta tarvittaessa.

Ja kyllä, se kuume nousi sitten pian tämän jälkeen, joten ihan turhaan en kiukutellut. Mittari hipoi 39c joten tämän puuron vitamiinit tulivat tarpeeseen.
Loppu päivä menikin teen ja inkiväärisiirapin avulla. Ja pari seuraavaakin päivää..


Jatkan toipumista täällä, mukavaa loppu viikkoa!

                                   S





keskiviikko 17. elokuuta 2016

American style pinaatti pancakes

Arki on taas täällä. Blogi lomaa tuli kuin vahingossa, mutta nyt tässäkin paluu arkeen.
Ohjeita on kertynyt kirjoitettavaksi paljon. Tämän ohjeen lupasin tuolla FB-ryhmässä mahdollisimman pian, edit:kaksi päivää sitten! joten tämä ensin näin pikaisesti.

Kesällä tuli tehtyä lettuja tuosta Vuohelan Herkun lettujauhoseoksesta. Syksyn tullen tuli tietenkin pinaattiletut mieleen, ja siitä ajatus näihin pannukakkuihin.
Nämä ovat kuin päivitetty versio niihin perus pinaattilettuihin.
Olen heikkona tuollaisiin paksuihin pannukakkumaisiin lettuihinkin, joten nämä olivat herkkua!







Ohje:

* pinaattia ( 8 kpl jäisiä pinaatti paloja)

* 2 munaa

* loraus kookosöljyä

*1 dl lettujauhoseosta* ( Vuohelan Herkku)

* 1 dl kookosmaitoa (minulla oli jääkaapista, eli sitä paksua osaa maidosta)

* ripaus leivinjauhe

* ripaus ksantaani

suolaa maun mukaan

(* Vuohelan Herkun seos pääasiassa riisijauhoa, joten saattaisi onnistua pelkällä riisijauhollakin)

Sulata pakaste pinaatti huoneenlämmössä, niin että vähän kylmää/kohmeista vielä. Soseuta sauvasekoittimella, jolloin pinaatista tulee kuohkeaa mössöä.
Käytä sauvasekoitinta myös kananmunien vaahdottamiseen, jotta tulee kuohkeaa.
Yhdistä pinaatti ja munat. Kääntele kookosmaito sekaan.
Sekoita kuivat aineet ja kääntele sekaan rauhallisesti jotta kuohkeus säilyy.
Lisää öljy ja suola.
Taikina on aika paksua mutta kuohkeaa. Anna tekeytyä hetki.
Kuumenna pannu, käytin itse kookosöljyä paistamiseen.
Nostele lusikalla kekoja pannulle, reilu ruokalusikallinen on aika ok.
Anna paistua rauhassa, ja käännä.







Itse söin ensimmäiset raejuusto/puolukka seoksen kanssa. Seuraava satsi meni kookoskermavahdon, puolukoiden ja paahdettujen kurpitsansiemenien kera.

Täyttävää, hyvää ja ravitsevaa.

P.s. Alkoi vaivata nukkumaan mentyäni etten kerinnyt julkaista ohjetta tänään, joten piti nousta tekemään tämä loppuun, kirjoitusvirheitä en kyennyt enää tarkistamaan järki kerkesi nukahtaa jo..

                                                        S

                                       

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Suklainen valkuaispuuro

Tänään lähdin aamusta juoksemaan asioille, ruokahalua eikä aikaa aamusta oikein ollut joten aamupuuro meni lounaasta myöhemmin...
Syön joka aamu puuroa. Tänään vakio höysteet olivat loppu ja nälkä jo tuossa vaiheessa niin kova että oli pakko alkaa käyttämään mielikuvitusta. Penkomaan kaappia...
Yleensä puuron syön marjojen ja  raejuuston /valkuaisten kanssa. Nyt tuntui että kaipaan jotain extra energiaa ja siitä ajatus lähti.
Puhdistamon suklaasmoothie jauhe on osoittautunut erittäin monipuoliseksi tuotteeksi.Sitä voi käyttää melkein missä vain mihin suklaan makua haluaa, raakapuurot, banaaniletut, jäätelöt, raakasuklaa... Ja nyt kaurapuuroon.
Puurosta tuli ihanan suklaista, ei makeaa vaan raakasuklaista. Valkuaiset tekevät puurosta kuohkeaa, sellaista kuin suklaa puuron kuuluu olla.

Sitä energiaa tästä löytyy,hyviä rasvoja ja proteiinia myös,sekä paljon vitamiineja ja ravintoaineita. Tällä jaksaa (:
Kuva ei tee oikeutta, en vielä kuvatessa tiennyt että ohje päätyy blogiin ..













Ohje:

*1 dl kaurahiutaleita ( käytin Provena jumbo)
*1 dl kauramaitoa
*1dl vettä

* 2 valkuaista

* reilu 1 rkl Puhdistamon suklaasmoothie jauhetta
* ripaus suolaa

Keitä kattilassa puuroksi ohjeen mukaan. Kun puuro alkaa olla valmis vispaa joukkoon valkuaiset. (sekoita koko ajan jotta valkuainen ei kypsy klimpeiksi ja puurosta tulee kuohkeaa)

Lisäksi: 1rkl kookosöljyä , kaakaonibsejä, karpalorouhetta  sekä Valo24h Mustikkaista pellavarouhetta*.

Mukavaa viikonloppua kaikille !
   
                        S



*Saatu testattavaksi blogin kautta

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mustikkajäädyke

Kesäloman alkaminen oli mainio syy herkuttelulle..
alkuperäinen ohje: Ohje täältä
Kesällä muutenkin on hieman rennompi ote kaikkeen, myös ruokailuihin. Jos säät sallivat grillaamme paljon. Myös ilmat vaikuttavat syömisiin, lämpöisinä päivinä ei höyryävä ruoka houkuttele kuten talvella. Myös ruokailu rytmi muuttuu, syömiset venähtää vähän myöhempään kun aamulla noustaankin myöhempään.
Ja tämä on mielestäni ihan fine, rakastan rutiineja mutta tuskin tekisin näin jos välillä ei toimisi toisin.
Sitten tähän ruutininrikkoja herkkuun Söimme tätä ekana lomapäivänä aamupalaksi (:
Ohje on yhdestä lempiblogistani, eli FODMAP-keittiöni blogista. Blogi on täynnä ihania ohjeita, ja mikä parasta kaikki on herkälle vatsalle sopivia, mausta tinkimättä.
Tämä mustikkajäädyke katosi äkkiä parempiin suihin, kaneli ja kardemumma tekivät tästä taivaallista..
Tein vain itse virheen kun käytin lasista vuokaa,kokonaisena en saanut jäädykettä kumottua. Silikoni vuoka menee hankinta listalle,kelpaisi makunsa puolesta tarjottavaksi mihin tilaisuuteen hyvänsä.
Tämä minun kuvani ei tee oikeutta jäädykkeelle, käykää kurkkaamassa alkuperäiset kuvat blogista.





Mustikkajäädyke:

* 2 banaania
*400ml täysrasvaista kookosmaitoa
* 5dl jäisiä mustikoita
*3rkl raakaruokosokeria
* 2rkl sitruunamehua
* 2tl vanilja sokeria
* 1tl jauhettua kanelia
* 1tl vihreää kardemummaa

hyvälaatuista suolaa veitsenkärjellinen

kourallinen tuoretta minttua

4 rkl karkeaa psylliumkuorijauhetta

Laitoin itse myös 2rkl mustikkaista pellavarouhetta* (Valo24h )

Jäädykevuoan voiteluun: öljyä
Koristeluun mustikoita tai muita tuoreita marjoja

Kaikki aineet (paitsi psyllium) tehosekoittimessa tasaiseksi. Anna tehosekoittimen käydä ja lisää psyllium yksi lusikallinen kerrallaan joukkoon. Kumoa massa voideltuun vuokaan, pakasta 3-4h tai yön yli. Ota sulamaan huoneenlämpöön ajoissa jos olet pakastanut yön yli. Kastaminen kuumaan veteen irrottaa lyhyemmän ajan pakkasessa olleen jäädykkeen. Koristele. Nauti.

Nyt ilmojen kylmettyä on pieni leipuri minussa herännyt taas, leipä ohjeita tulossa siis seuraavaksi, tosin kun näin menen lupaamaan on seuraava postaus varmasti jotain ihan muuta :D
Jossain vaiheessa siis leipä ohjeita luvassa..

Kesäistä alkavaa viikkoa!

                                                                        S


* Pellavarouhe saatu blogiyhteistyön kautta testattavaksi Linseed oy


torstai 28. huhtikuuta 2016

Bataatti Banana Bites



Silloin kun pää lyö tyhjää ja samat ruuat ja ideat pyörivät niin ruokalistalla, kuin mielessä, on Pinterestin loppumaton ideoiden tulva erittäin tervetullutta.
Kun valikoi sieltä IBS-taulun, ei tarvitse joka ohjetta erikseen tarkistaa ja alkaa muuttamaan ruokavalioon sopivaksi. Voi keskittyä kauniisiin kuviin ja siihen mitä tekisikään tänään mieli ..
alkuperäinen ohje:Bataatti Banana Bites

Nämä eivät IBS-taululta olleet mutta kiinnittivät huomioni koska rakastan bataattia, banaania ja maapähkinävoita. Ei turhaa makeutusta eikä muutenkaan mitään ylimääräistä. Ohjeen julkaisija kehui että parhaillaan jääkaappi kylmänä, joten tarvittaessa nopea välipala ja aamiainen.

Tässä kun viikon on sairastanut ei paljon ole mikään ylimääräinen houkutellut. Varmat ja nopeat ruuat tehnyt, isoja satseja, ja mikron kautta pöytään. Ilmeisesti tauti alkaa taittua koska innostuin näitä kokeilemaan. Myös ruokahalu taitaa olla palautumassa koska hupenivat nopeaan.. Pari meni teen kanssa illalla, samoin aamulla kahvin kanssa.

Ohje tulee varmasti jäämään käyttöön. On niin helppo, nopea ja hyvä. Muuntelemalla taipuu moneksi. Voi lisätä suklata, kaakaota, eri pähkinöitä, siemeniä..Ja kyllä, yhdyn julkaisijan mielipiteeseen siitä että ovat parhaimmillaan viileinä. Sopivia niille tuleville helle päiville kun ei lämmintä ruokaa voi ajatellakkaan ; )

Sitten itse ohjeeseen. ( olen määriä hieman säätänyt. alkuperäisessä oli 1/2 cup, laitoin 1,5dl)
Alkuperäiset oli tehty minimuffinsipellillä, Tein paperisiin muffinsivuokiin, ohuempia tulee useampi, jos haluat paksumpia täytä enemmän, tällöin suosittelen käyttämää kaksinkertaisina noita paperisia vuokia.


Bataatti Banana Bites:

* 1,5 dl bataattia keitettynä/soseutettuna

* 1,5 dl banaania

* 1,5 dl maapähkinävoi

* 2 munaa

* kanelia

(lisäsin omiini 0,3tl ksantaania ja 1,5rkl pellavarouhetta. Muutama saksanpähkinä rouhittuna)



Keitä ja soseuta bataatti. Soseuta banaani haarukalla, yhdistä kaikki aineet. Paista 175c 18min.
Nauti!






Viimeiset munkit on eilen illalla paistettu, joten niistä juttua tulossa seuraavaksi.
Oikein mukavaa loppuviikkoa, se lämpenee selvästi jo!


                                                                                       S

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kookosjogurtti, itse tehtynä.

Tästä ei ohje voi paljon lyhentyä, eikä helpottua. Lyhyestä virsi kaunis, sanotaan.
Vaikka ohje on helppo, hiukan aikaa vaatii tämän jogurtin valmistuminen, mutta se kannattaa.
Harvoin tulee jogurttia syötyä ihan sellaisenaan.
Yleensä kaverina on hedelmiä tai marjoja. Pähkinät ja siemenet kuuluvat myös tähän. Itse tehty granola on herkkua jogurtin kanssa. Myös aiempi vadelma-chiahillo kannattaa kokeilla.






Olen nyt pari viikkoa lisännyt  pellavarouhetta puuron ja jogurtin sekaan. Tässä Luminalta saamassani versiossa on myös kuivattua mustikkaa.



Lisätietoa täältä


Olen välillä vähän arka vatsani kanssa kokeilemaan uusia juttuja. Välillä täytyy kuitenkin rohkaistua jotta ei kävisi elämä kovin tylsäksi.

Tein Fodmap-aloittelijan virheen ja lisäsin pellavaa vahingossa ( ajattelemattomuutta) liian paljon ja liian nopeasti ruokavaliooni.
 Otin sen osaksi päivääni rouheena, sekä leipomuksina. Oli sämpyläkakkua, muffinseja..
Vatsani ei tästä tykännyt ja veti itsensä lakkoon ja turvoksiin.. Tätä sitten hetken ihmeteltyäni, tajusin alkaa katselemaan edellisten päivien syömistä.Pian syy selvisi..

Nyt vähän hiljaisemmalla tahdilla kun olemme edenneet, on pellavasta tullut pysyvä juttu aamuihini.
Tykkään ajatuksesta että saan aamulla pellavarouheesta päivän omegat, sekä kuituja ja proteiinia.Lignaania unohtamatta. Näillä (+puuro/marjat/chia/raejuusto) kun aloittaa päivän, ei voi mennä pahasti vikaan.
 Pellavassa oleva kuitu pitää verensokerin tasaisena ja tekee hyvää vatsalle

Kun rakennan omaa syömistäni otan huomioon fodmap-rajoitukset.Jos jotain vältettävien listalta, katson etten syö sitä määrällisesti paljon. Katson myös etten samana päivänä syö monia vältettäviä/rajoitettavia. Olen huomannut että maitohappobakteerit aloitettuani, olen voinut lisätä näitä rajoitettavia helpommin. Vatsa ei kiukustu enää niin kovasti, esimerkiksi se ei turpoa enää niin paljon. Ilmoittaa kyllä jos jotain sopimatonta,
mutta oireet lievempiä.
Maitohappobakteereista voi siis olla apua, nämä ovat yksilöllisiä juttuja, jotka selviävät vain kokeilemalla.
Jos itse ajattelen illalla syöväni tätä jogurttia, jätän aamulla kapselin ottamatta, koska vaikka tekevät hyvää vatsalle, liika ei tässäkään ole hyväksi. Siitä seuraa taas vatsan lakkoilu.
Kun oppii kohtuus kaikessa-ajattelun fodmap:in kanssa, pärjää jo aika hyvin.
Tietenkin alkuvaiheessa on noudatettava diettiä tarkasti. Samoin jos tulee akuutti-vaihe, on hyvä palata tiukkaan ruokavalioon takaisin.

Jotta tämä postaus kuuluisi mitenkään tänne ruokablogiin, on oltava ohje, edes lyhyt sellainen.
Joten tässä:




Nämä apteekkarin kapselit pitäisi olla Fodmap sopivia. Selvittelin asiaa apteekkarin kanssa.




Kookosjogurtti

* 250ml kookosmaitoa ( yhden tölkin verran)
* 2 kpl maitohappobakteereita ( käytin Apteekkarin Plus)

Kaada maito puhtaseen, kuivaan purkkiin. ( kannellinen) Pura kapselit ja kaada jauhe sekaan. Sekoita. Anna tekeytyä huoneenlämmössä 1-2 vrk. Minä annoin olla tuo melkein 2vrk, voit maistaa välillä happamuutta. Tarkistaa koostumusta. Kun sopivaa nosta pariksi tunniksi jääkaappiin. Säilytetään jääkaapissa.

Lopputulos näyttää suurinpiirtein tältä. Huomaa että viimeinen pätkä jääkaapissa on tarpeen. Olen lukenut että pidentämällä aikaa huoneenlämmössä, voisi samalla ohjeella valmistaa myös kookosrahkaa. Palaan tähän myöhemmin kokeiltuani.





Nyt jatkan flunssan potemista, koko perhe sairastaa, kivaa!
Tuntuu ettei ajatus ihan kulje normaalisti joten lisää sitten kun taas kunnossa ja makuaisti palannut.
Rentouttavaa viikonloppua.

                      S

perjantai 15. huhtikuuta 2016

kookosmannapuuro riisijauhoista ja mannafrutti

Välillä näköjään venyy kirjoitus väli kun aikaa kuluu keittiössä. Itse kirjoittamiseen ei kauan mene.mutta ennen kuin on mitään juttua olemassa, on oltava idea.Sekä ruoka. Sekä kirjoitettu ohje. Sekä testattu ohje. Tämän lisäksi on oltava kuvia, jotka siirettävä koneelle,jotka  muokattava sopiviksi, joskus  vielä otettava uusiksi. Ja taas muokattava..

Kaikkeen ei onneksi tarvitse paljon aikaa.Nämä ohjeet ovat juuri sellaiset, itseasiassa saat samalla ohjeella kahta herkkua, Täydellistä!
 Iltapala ja herkku aamiainen, tai toisinpäin?
Tämä ohje löytyy jo varmasti monesta blogista, mutta itse kokeilin riisijauhoja ensimmäistää kertaa mannapuuron tekoon, ja tietenkin haluan toimivan jutun jakaa tänne.
Tätä ohjetta tullaan varmasti käyttämään kovasti koska ihastuimme Minin kanssa molemmat. Mini söi puurona kaksi lautasellista, ja minä toisen annokseni kylmänä versiona. Jos olisi ollut enemmän olisin varmasti syönyt nekin ...
Käytin puuron valmistukseen 100% kookosmaitoa jonka ostin tuolta Habikoto kaupasta. Maku oli uskomattoman hyvä. Täytyy ilmeisesti alkaa hamstrata näitä kookosmaitoja kotiin aina tuollapäin liikkuessa.
Koska tein alunperin puuroa kahdelle, on ohje mitoitettu sen mukaan. Jos haluat isomman annoksen, valmista tuplana
Tulen muokkaamaan juttua vielä suklaa-mannan osalta kunhan täydennän kookosmaito varastot. Raakakaakao ja kaakaonibsit tekevät varmasti täydellisen suklaa-puuron <3

Melkein unohtui kuvan otto.
.
Mannapuuroon tuli:

* 3dl kookosmaitoa
* 2 dl vettä
* vajaa 1 dl karkeita riisijauhoja (käytin Farinan)
* ripaus suolaa

Kuumenna neste kiehuvaksi. Sekoita riisijauho joukkoon. Keitä välillä sekoittaen n.10min.
Nautitaan kanelin ja voisilmän kanssa.

Ja mannafrutti (jääkaappi) kylmästä puurosta sekä hillosta/marjoista.







Aitoon ja oikeaan mannafruttiin kuuluu hillo. Jos pakastimessa vielä marjoja niin tämä erittäin nopea hillo tulee vielä puuroakin vikkelämpään.

Vadelma-chiahillo:

* 1 pussi pakastevadelmia ( minulla oli kaupan ulkomaisia)
* n.1rkl chia-siemeniä
* (halutessa makeutusta esim. hunaja tai kookossokeri.)
Keitä marjoja reilu 2 min jos eivät kotimaisia marjoja. Lisää chian siemenet.
Tekeytyy hilloksi hetkessä. Purkita.





S

Nälkä kasvaa syödessä, ja niin myös kävi leipä kokeiluiden osalta. Viikonlopun haasteena valmistaa saaristolaisleipä tyyppinen versio tummasta pellava-leipäseoksesta. Myös munkkien paisto kuului suunnitelmiin, miten kävi?

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Monipuolinen lehtikaalilisuke tällä kertaa munakkaan kanssa

Kevät on pitkällä ainakin täällä etelässä ja meidän pihalla. Ruohosipulia leikattu jo ruokaan ja salaatteihin, uudet tuttavalta saadut vadelmat istutettu ja raparperin alutkin näkyvät kuvassa oikealla. Mahtavaa - ja heti huomaa kun aurinko paistaa, niin lounasta haluaa keventää. Kohta meillä kerätään tämän ruuan tärkein raaka-ainekin omalta pihalta!




Valkosipulinen lehtikaalilisuke



200 g lehtikaalia ruodittuna
1 pieni sipuli tai kourallinen ruohosipulia
2-3 valkosipulinkynttä (tai vähemmän jos en kuulu ystäviin)
kourallinen kirsikkatomaatteja
nokare voita ja rypsiöljyä
(sitruunamehua)
suolaa ja mustapippuria

Ruodi siis ensin lehtikaalit. Itse kasvatetut eivät tätä vaadi aina, mutta kaupassa ostetuissa on usein varsin tukeva ja puiseva varsi. Silppua sipuli viipaleiksi, viipaloi valkosipulin kynnet ja puolita kirsikkatomaatit. Kuumenna pannu, lisää nokare voita ja öljyä pannulle. Kuullota sipulit, lisää lehtikaali, paista rapeaksi ja lisää lopuksi kirsikkatomaatit. Mausta suolalla ja pippurilla. Suolaa kannattaa käyttää maltilla, ettei pilaa ruuan raikkautta. 

Teen tätä usein itselleni puolittaen määrän ja käytän joko tofun, paistetun broilerin, pastan tai vaikkapa munakkaan täytteenä. Tänään lounaaksi valikoitui munakas, joka täytettiin tällä. Jos lisään pastaan, niin loraus kermaa, sitruunamehua, parmesaania ja persiljaa tekee siitä mehevämmän kastikkeen. Illalla hyödynnän eilisen grillatun chorizon ja tämän loput ja teen lopuista pastaa. Laitan sitten kuvan siitäkin. Lehtikaali on kyllä hyvää ja taipuu monenlaiseen. Myös ne jotka eivät kaaleista juuri välitä, pitävät yleensä tästä terveysherkusta.



Munakas on täysin normaalisti tehty. Vatkaa haluamasi määrä munia, lisää vähän nestettä sekä ripaus suolaa ja pippuria. Kaada munaseos kuumalle pannulle, vaihda pienimmälle lämmölle, vedä seosta muutaman kerran kohti pannun keskiosaa ja anna kypsyä kannen alla. Varo ettei munakas pääse ylikypsymään ja muutu kuivaksi. Itse täytän munakkaan usein siten, että lisuke tarjoillaan ohessa, ei sisäänpaistettuna. Jotenkin maut erottuvat paremmin.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sämpyläkakku Lumina seoksesta. (G,M)

*Yhteistyössä Linseed Protein oy kanssa.



Nyt oli aika palata näiden pellavatuotteiden pariin. Luvassa on siis useampaa sorttia leipää, kaikki Lumina pellava-sekoituksista. En kovin kokenut leivän leipoja ole, tai ainakin taukoa koulu ajoista on jo kauan. Silloin taisimme tehdä myös gluteenitonta koska ryhmässämme oli yksi keliaakikko.Eli perustaidot pitäisi löytyä jostain muistin kätköistä.








Tämän yrttisämpylä-seoksen ajatelin koittaa taivuttaa kakuksi, ihan tulevia aamiaisia ja brunsseja ajatellen, vappu, äitienpäivä, yksi hääpäiväkin taitaisi olla..
Jos vaikka joku innostuu kokeilemaan.







Olen ihan ihastunut tuotteisiin. Näissä todella hyvät ravintoarvot, sekä todella helpot ja nopeat ohjeet. Tietenkin leipä ottaa uunissa aika kauan, mutta itse taikinan valmistus ei vie kuin hetken.
Minuun iskevät myös leivistä saatava proteiini, kuitu, hyvät rasvat ja lingaani. Nämä leivät sisältävät paljon muutakin kuin hiilihydraatteja ( valmiissa sämpylöissä 32,9/100g)  Joten tyhjää höttöä nämä leivät eivät ainakaan ole.
Tuotteet ovat kaikki luontaisesti gluteenittomia. Ja pellavan hyödyt näkyvät myös siinä että sämpyläseos on lisäaineeton/ säilöntäaineeton. Ainoat E-koodit tulevat joihinkin seoksiin ksantaanikumista ja leivinjauheesta.



Leipä on loistanut poissa olollaan jo vuoden päivät ruokavaliossani, mutta nyt näyttää että näiden tuotteiden myötä voisi vaikka löytyä iltapalalta välillä.



Tässä vähän faktaa valmistajan sivuilta:

  • Lumina -tuotteiden pellavan hyvät ominaisuudet Omega-3 Pellavan terveysvaikutukset perustuvat suurelta osin sen sisältämiin monityydyttymättömiin rasvahappoihin, erityisesti omega-3 rasvahappoon (alfalinoleenihappo = ALA). 
  • Pellavassa olevien omega-3 rasvahappojen on todettu auttavan pitämään veren kolesterolitason normaalina (2 g ALA/päivä). Lisäksi kasvialkuperää olevien omega-3 rasvahappojen on useissa tutkimuksissa todettu estävän tulehduksia, vähentävän veren hyytymistekijöitä, ehkäisevän sydämen rytmihäiriöitä sekä rintasyöpää. 
  • Lignaani Pellavan antioksidantti on nimeltään lignaani. Sitä on pellavassa noin 700 kertaa enemmän kuin puolukassa tai ruisleivässä. 
  • Lignaani on länsimaisen ruokavalion tärkein kasviestrogeeni, koska soijan käyttö on vähäistä. 
  • Lignaanin riittävällä saannilla saattaa olla vaikutusta hormoniperäisten syöpien ehkäisyssä (rintasyöpä ja eturauhassyöpä). 
  • Kuitu Lumina-sarjan ruokaleipätuotteet ovat kaikki runsaskuituisia. Myös muffinssiseos on kuidun lähde. Kuitu koostuu sekä liukoisesta että liukenemattomasta kuidusta. Liukenematon kuitu tuo apua ummetukseen. 
  • Liukoinen kuitu tasapainottaa aterian jälkeen veren sokerin nousua ja lisää kylläisyyttä. Lisäksi se auttaa kolesterolitasapainon ylläpitämisessä sitoen sappihappoja.






Lisää infoa yrttisämpylöistä täältä : Lumina-yrttisämpylät

Ohje kaikessa helppoudessaan:

*yksi pussi Lumina yrttisämpylä-seosta
* reilu 1dl raastettua kesäkurpitsaa  ( ei pakollinen)
*n.2rkl oliiviöljyä
*1/2 ps kuivahiivaa
*vettä 3 dl + kauramaitoa 2 dl  (voit laittaa myös pelkkää vettä)
*Päälle maun mukaan esim tomatteja ja mozzarella palloja. Yrttejä. 


Valmista taikina pussin ohjeen mukaan. Huomaa että taikinaa tulee sekoittaa n.10min. jotta pellava "tekeytyy", eli ehtii turvota. Voitele irtopohja vuoka. Pyörittele öljytyin käsin sämpylöitä, ja lado ne vierekkäin vuokaan. Anna kohota n.1/2h ja paista 200c n.20min jonka jälkeen 180c n.40min.
 Seuraa kypsyyttä jotta ei pala, Tarkista keskimmäisten sämpylöiden kypsyys.

Parasta lämpöisenä, mutta säilyy tuoreen tuntuisena useita päiviä. Valmistin pe iltana ja vielä tänään sai kovasti kehuja maistajilta. Pellava tuotteet kestävät pakastusta hyvin. Myös paiston pakkasesta suoraan  monia muita tuotteita paremmin. 

Ai niin, Lumina tuotteita voit ostaa ainakin: Citymarketit, Prismat,K-ryhmän kaupat,S-ryhmän kaupat Halpa-hallit,Stockmann Herkut ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.

Tällaista tällä erää. Mukavaa viikon alkua, se näyttää keväiseltä jo!
      
                                                                                    S


perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kuitupitoiset gluteenittomat kaurasämpylät

Nämä sämpylät ovat ihan parhaita. Ehkä parhaita mitä olen saanut ikinä aikaan. Lisäksi ne ovat todella terveellisiä ja helppoja tehdä. En ole itse onnistunut koskaan tekemään tällä reseptillä ja mukailluilla huonoja sämpylöitä.

Nämä ovat ilmavia, täynnä kuituja ja hyviä makuja. Ehdottomasti parhaita suoraan uunista levitteen ja juuston kera, mutta säilyvät muutaman päivän hyvinä huoneenlämmössä. Itse kuitenkin syön nämä saman päivän aikana ja pakastan loput puoliksi leikattuina heti illalla, jolloin ne saa tuoreina pakkasesta myöhemmin. Vielä lisäyksenä.. koska itselläni sämpylät menevät usein pakkaseen ja paahtimeen, niin paistan ne kypsiksi, mutta suht vaaleiksi. Eli jos syöt kaiken kerralla, niin paista ihmeessä muutama minuutti pitempään kuin ohjeessa on mainittu!

Kaurasämpylät (n. 9 kpl)


1/2 pussia kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
1 rkl chian siemeniä
2 rkl sokerijuurikaskuitua (Fibrex)
suolaa, ruokokidesokeria/loraus siirappia
1 dl (puhdas)kaurahiutaleita
4 dl lämminta (42 astetta) vettä
3 dl Viljatuotteen kaurajauhoa
2 dl Viljatuotteen hienoa tattarijauhoa
1 rkl öljyä
kurpitsansiemeniä päälle

Sekoita kuivahiiva, psyllium, chian siemenet, Fibrex, suola, sokeri ja kaurahiutaleet keskenään. Lämmitä vesi ja sekoita edellisten kanssa yleiskoneessa ja jätä lepäämään kymmeneksi minuutiksi. Alusta taikinaan kaurajauhot ja lisää tattarijauhoja pikkuhiljaa, jotta taikinasta tulee leivottava. Vaivaa 5 minuuttia koneessa, lisää öljy ja jatka vaivaamista pari minuuttia. Taikinan kuuluu jäädä kosteaksi ja vähän käsiin tarttuvaksi. Anna levätä kymmenisen minuuttia ja leivo öljytetyillä käsillä sämpylöiksi ja kohota puoli tuntia astiapyyhkeen alla. Sivele kohonneet leivät vedellä ja ripottele päälle haluamiasi siemeniä. Paista 225 asteessa n. 12 minuuttia. Nämä on testattu myös normiruokailijoilla ja ovat saaneet meidän perheessä suuren suosion. Lopputuloksena on todella ilmavia ja maukkaita sämpylöitä.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Juustosarvet

 Juustosarvet ovat minulle lapsuuden herkkuja. En ole koskaan välittänyt varsinaisesti niistä kovin lehtevistä croissanteista - ne tuppaavat olemaan mielestäni mauttomia ja rasvaisia. Mutta tämän tyyppisiä leivoimme kotona usein. Keräsin taas eilisistä piirakoista innostuneena rohkeutta ja ryhdyin hommiin. Oli kyllä ihana saada sairastelun jälkeen itse leivottua hyvää leipää.

Täytyy kyllä nyt kehua Viljatuotteen jauhoja. Eniten olen nyt kokeillut tuota vaaleaa jauhoseosta ja se on kyllä leivottavuudeltaan aivan ensiluokkaista. Tämäkin taikina oli helppo kaulita ohueksi leivinpaperin päälle ja vain kieriä rullalle. So simple..

Juustosarvet

2 dl piimää
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
1-2 puristettua valkosipulinkynttä
1 dl juustoraastetta
n. 0,5 dl juoksevaa/sulatettua voita
1/2 pss kuivahiivaa
3,5 - 4 dl gluteenitonta jauhoseosta (Viljatuotteen vaalea)

kananmuna voiteluun

Liuota sokeri, suola ja mausteet lämmitettyyn piimään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja alusta niistä puolet nesteiden joukkoon. Lisää rasva ja juustoraaste sekä loput jauhoista vähitellen. Kohota puolisen tuntia lämpimässä paikassa.

Jaa taikina puoliksi ja kauli molemmista halkaisijaltaan noin 30 sentin kokoinen ympyrä. Leikkaa ympyrä veitsellä tai taikinapyörällä kahdeksaan osaan. 




Tässä vaiheessa voit kätkeä sarvien sisään haluamiasi lisukkeita. Mielikuvitus on rajana. Tällä kertaa itselleni laitoin juuston loput ja miehille taas meetwurstia. 


Aloita rullaaminen leveästä päästä ja kääri sarvet napakasti, mutta älä 'venytä' taikinaa. Asettele pellille, voitele kananmunalla ja ripottele päälle vaikka unikon- tai seesaminsiemeniä makusi mukaan. Juustosarvista tulee suht pieniä, mutta usein ne siten pysyvät paremmin kasasssa. 

Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Sarvet ovat parhaita uunista tulleina. Itse raakapakastin puolet - tosin ilman täytteitä. Hyvä vinkki moneen gluteenittomaan leivontaan.
Ja nauti!



maanantai 14. maaliskuuta 2016

Mökki-reissun tuliaisia, suklaasmoothie Puhdistamolta.

Tämän tuotteen löytyminen oli puhdasta tuuria. Ja halusin laittaa heti tämän hyvän tuurin kiertämään tänne blogiin.
 Monen sattuman kautta minun oma ruoka-kassi jäi Ouluun, joten kaikki itselleni varaamat gluteenittomat tuotteet,pähkinät, marjajauheet , vitamiinit ja omegat olivat Oulussa..
Piti tehdä kauppa reissu Vuokattiin päästyämme uudestaan, ja päädyimme käymään Kajaanissa Lidlissä. Koska näytti siltä että riisikakut näytteli pääosaa reissun menussa minun osaltani, nappasin tämän smoothie jauheen hyllystä matkaan.



Paketti ainakin lupaili tiivistä sisältöä ja saisn tästä mms.: raakakaakaota (antioksidantteja,magnesiumia, sinkkiä ja kromia) luomu psyllium ( kuituja), MCT jauhe (rasvahappoja), carop-jauhe (antioksidatti, E-vitamiini), luomu.riisiproteiini ( proteiinia), piristävää Macaa (paljon vitamiineja/mineraaleja,18 aminohappoa jne.),tocoa (E-vitamiini) ja Celtic-suolaa.

Näin nopeasti katsottuna täydellinen lisä kun ruokavalio tulee olemaan puutteellinen ja tarkoitus oli kuitenkin hiihtää ja liikkua luonossa muutenkin.
Käytin tätä ihan veteen ja kauramaitoon sekoitettuna tuolla mökillä. Sauvasekoitinta tai blenderiä ei mökissä ollut. Anoppini sekoitti tätä myös tekemäänsä kinuski kuorrutukseen kakun päälle, hyvin toimi.

Nyt kotiin tultuamme päätin testata paketissa olevan ohjeen smoothien tekoon ja menetin sydämeni tälle naurettavan helpolle ja hyvälle välipalalle.Suklaista ja samettista.Ihan älyttömän hyvää!  Käy todella hyvin esim. ennen/jälkeen  treeniä.Sekä herkutteluun.
Ohjeen mukaan tulee:

 2,5dl nestettä (laitoin kookosmaitoa ja vettä)

3rkl smoothie jauhetta

1/2 banaani
( päälle kookoshiutaleita)

Kaikki blenderillä tai sauvasekoittimella sekaisin ja valmista!! Jääpaloja sekaan jos kesä kuuma tai haluat muuten viileämpää.

Olen itse nyt useampana päivänä tätä nauttinut ja vatsa oireita ei ole tullut, tässä ei makeutusaineita.
Tällä voisi maustaa varmasti myös esim. maustamatonta riisiproteiinia.
Tuosta Maca-jauheesta olen jostain lukenut että intiaanit käyttäneet piristeenä aikoinaan.. Liekkö tästä johtuen sain ylimääräistä virtaa tehdä 2h hiihtolenkin yksinään..Taukoa edelliseen 10-15v. 
 Hiukan olin suunta hukassa metsässä, mutta sain todella hyvän treenin ja olin aivan läpimärkä mökille takaisin  päästyäni (:
Pieni vinkki vielä näiden tuotteiden kokeilusta, annosta kannattaa varovasti lähteä suurentamaan. Kokeilu pienemmällä määrällä kuin paketin ohje niin vatsa kerkeää tottua...










Aurinkoista alkuviikkoa!    S

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Tuhdimpaa aamiaista, munakas "ruusut" pekonilla.

Täällä vietetään hiihtolomaa. Valmistautumista loppuviikon Vuokatin reissuun, pyykin pesua, pakkailua, tulevien päivien ruokien suunnittelua. .

Ajattelin valmistaa koe-erän munakas-pekoni ruusuista jotka pisti silmään Pinterestistä. Ohjetta en sieltä katsellut, tyhjensin näihin jääkaappia jotta saisin sen tyhjäksi ennen reissua. 
Nämä olivat todella helppoja, ja nopeita. Mielestäni sopivat viikonlopun aamupala pöytään tai brunssille. 
Täytteitä voi soveltaa loputtomasti mielensä mukaan. Ja mikä parasta, kenenkään ei tarvitse seisoa paistamassa niitä munakkaita, tulevat uunissa nopeasti.


Uuniin menossa




Jos pekoni tuntuu liian raskaalta vaihtoehdolta voi esim. ilmakuivattu kinkku olla varteenotettava vaihtoehto. Luulen että testaan itse sitä loma -versioon.
Nämä onnistuvat  lapsiltakin jos mieli tekee aamupala pöytään jotain vaihtelua.. 
Ohje sisältää: 

*1 pkt pekonia
* 4 munaa
* kauramaitoa/ maitoa/ nestettä loraus
* 1/3 kesäkurpitsaa pieninä kuutioina
* 1 iso tomaatti kuutioina
* kevätsipulia pienenä silppuna
* 1,5 siivua gluteenitonta leipää/ jotain leipää
* mausteita: ruususuolaa, pippurisekoitusta


Voitele muffinsi pelti. Kuutioi kesäkurpitsa ja tomaatti. Hienonna sipuli. 
Yhdistä kaikki muut aineet paitsi pekoni ja leipä kulhossa. Mausta. 
Vuoraa muffinsi pellin reunat pekoni-siivulla, murusta leipää pohjaksi. Kaada munakas-seos perään. Tästä määrästä tuli nuo 6 kpl. 




Paista 200c niin kauan että munakas on hyytynyt ja pekoni kypsää. Tarjoa lisäksi rucolaa tai muuta salaattia.








Nyt keskityn lomalle lähtöön ja palaan keittiöön taas loman jälkeen, ihanaa loppuviikkoa!

                                                              S










sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Nopea,helppo ja hyvä. Siemennäkkäri valmiista seoksesta.

Tämä kuuluisi sarjaan pika postaus, tai viikon vinkit. Kaikki kunnia menee valmiille pussille, jota myydään ainakin kahtena eri makuna. Toinen taisi sisältää jotain itselleni sopimatonta, koska muistan helposti päätyneeni tähän.( olisiko sisältänyt laktoosia?)
Teen itse tätä viikottain. Korvaa pääasiassa leivän, riisikakut välillä käytössä.



Kuva lainattu netistä.


Valmistan aina puolikkaan annoksen kerralla josta tulee yksi pellillinen. Gluteenitonta- elämää ryhmästä sain myös itselleni arvokkaan neuvon hienontaa siemenet ennen käyttöä. Heitän puolet pussista blenderiin ja käytän päällä, sen jälkeen valmistan pussin ohjeen mukaan. Lisätään vain kuumaa vettä ja öljyä sekä suolaa/ rosmariinia pinnalle. Mausteita voi kokeilla oman mieltymyksen mukaan.
Helpoin tapa saada tasaisesti leviteltyä, on ottaa toinen leivinpaperi ja painella sen avulla tasaiseksi levyksi.

Paistamisessa kannattaa käyttää maalaisjärkeä. Pussin antamalla ohjeella onnistuin itse polttamaan ensimmäisen pellillisen. Ensimmäisellä kerralla kannattaa siis seurata tarkkaan niin selviää sille omalle uunille sopiva aste ja aika määrä.




Ennen uuniin laittoa paloittelen taikinapyörällä. Näkyy hyvin miten epätasaisesti uuni paistaa.Tämä ensimmäinen yritys joka paloi.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu. Edullinen ja helppo ratkaisu gluteenittomille, hyvää vaihtelua niille joiden syystä tai toisesta rajoitettava leivän syöntiä. Toimii varmasti myös painonpudotuksessa, ei sisällä viljoja ja hyvää rasvaa löytyy runsaasti. Kuitupitoinen.
En ole vielä löytänyt/ koittanut muita seoksia joten suosittelen siksi Risentaa,Muista vastaavista tuotteista tai omasta parhaasta seoksesta saa vinkata kommentti osioon.










Hyvää hiihtolomaa!
S


lauantai 27. helmikuuta 2016

Suolaiset nokkosvohvelit

Olen toastimaanikko ja testailen jatkuvasti ohjeita, joista tulisi hyviä suolaisia pikkusyötäviä. En ole kaupan valikoimista juurikaan löytänyt itselleni sopivaa. Piadinat olivat kivoja, mutta niin olivat nämäkin. Tein muutama viikko sitten minille nokkoslettuja ja yhtäkkiä huomasin pölyyntyneen vohveliraudan keittiön kaappien nurkassa. En juurikaan pidä makeasta, tai sitä syö mutta suolaiset pikkupalat ovat ihania.

Minulla on myös raivostuttava tapa työntää yrttejä vähän joka ruokaan. Ja aina laskea, että rautaa, vitamiineja tms. tulisi jokaiseen ruokaan. Siksi taas tuota luonnon parasta antia - nokkosta. Näin talvella käytän sitä pääosin kuivattuna, koska meillä on pakastin aina täynnä ja kuivattu on helppo lisä keittoihin, kastikkeisiin, lettuihin, leipiin.. niin mihin tahansa! Näissä täytteenä oli mozzarellaa, salamia, tomaattia ja pestoa.

Kuva ei anna oikeutta maulle.. uusi kamera on hakusessa. Nyt täytyy tyytyä jo vanhentuneen kännykän kameraan ja vähäiseen valoon.


5 dl täysmaitoa tai kauramaitoa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
5 dl Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania (ei pakollinen)
2 rkl kuivattua nokkosrouhetta
75 g voita sulatettuna

öljyä vohveliraudan voiteluun

Sulata voi. Sekoita sulatettu voi, maito ja vatkaa kevyesti kananmunat nesteisiin. Lisää sekoitetut kuivat aineet nesteiden joukkoon. Anna turvota vähintään puoli tuntia. Täytä paistetus vohvelit haluamillasi täytteillä. 


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Mahtavat juustoiset piimä-yrttiskonssit

No niin.. vielä rapsakkaa hiihtolomapurtavaa. Skonssit ovat yleisiä Skotlannissa, mutta yleensä makeina. Itsehän en juuri makeaa syö, mutta sitäkin enemmän juustoja. Eli nyt suolaisia skonsseja. :D

Skonssit yleensä kaulitaan levyksi ja otetaan esimerkiksi mukilla palasia, jotta reunat säilyvät siisteinä. Tehkää niin jos haluatte, itse olen gluteenittoman taikinan kanssa liian pihi ja tyynesti käytän koko taikinan ja paistan muffinssivuuassa. Tämä oli jatkoa päivän brunssi/hiihtolomateemalle. Reseptiin pientä ideaa sain 'Leivo gluteenitonta' - kirjasta. Mutta osa meni taas ihan itse fiilistellen. Pidin ja minikin tykkäsi. Täyttää voi sitten omilla herkuilla. Itse söin välissä juustoa, mini taas kinkkua ja tomaattia.

Juustoiset piimä-yrttiskonssit

6 dl gluteenitonta jauhoseosta (itselläni 3 dl Semperin fin mixiä, 2 dl kaurajauhoja ja 1 dl karkeita riisijauhoja)
4 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania
2 dl (puhdas)kaurahiutaleita
100 g jääkaappikylmää voita kuutioina
n. 200 g cheddaria tai muuta vahvaa juustoa raasteena
2 dl saksanpähkinöitä karkeana rouheena
reilu rkl Dijon - sinappia
noin. 2 - 2 1/2 dl piimää
1 tl savupaprikaa
3 tl  kuivattuja yrttejä (basilikaa, oreganoa, nokkosta..)

Koristeluun: 
unikonsiemeniä
kananmuna


Sekoita kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe, hiutaleet, ksantaani ja yrtit) keskenään ja nypi voi niihin. Lisää juustoraaste, sinappi ja pähkinät ja siirrä yleiskoneeseen. Lisää piimää vähän kerrallaan, jotta taikinasta tulee helposti muotoiltava ja pehmeä. Nyt joko kauli taikina 3 sentin levyksi ja ota muotilla (halkaisijaltaan n. 8 senttiä) 12 ympyrää tai tee kuten minä ja laita palloja muffinssivuokaan. Sivele kananmunalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 15- 20 minuuttia.

Pinaatti-perunafrittata (ilman uunia)


Vannon tulisesti proteiinipitoisten aamupalojen nimeen. Lautasellinen kaurapuuroa on varsin kiva iltapala, mutta aamusta aiheuttaa ainakin minulle pelkkää väsymystä ja tunnin päästä kauhean nälän. Keliakin takia myös leivän syönti on minulla vähentynyt roimasti ja yritänkin kehitellä jatkuvasti uusia aamupalareseptejä.

Erilaiset munaruuat ovat usein minulla aamupalapöydässä. En varsinaisesti pidä kauhean tukevasta tai suolaisesta aamupalasta, siksi kasvispainotteiset munakkaat, frittatat, munakasrullat, kokkelit yms. löytyvät usein listalta. Kananmunakin on vapautettu viimein maineestaan sydänkohtausten aiheuttaja. ;) Mutta reseptiin. Hiihtoloman kunniaksi paistoin tavanomaisen pikamunakkaan sijaan vähän hienompaa ja tukevampaa versiota. Kutsun tätä frittataksi, mutta teen sen ilman uunia. Mielestäni on turha lämmittää uunia 5- 10 minuutin kypsennystä varten. Oma kikkani on munaseoksen hyydyttäminen kannen alla pienimmällä mahdollisella lämmöllä. Rakenne on samanlainen, energiaa kuluu vähemmän ja tiskiä ei kerry kuin pienen pannun verran. Tästä annoksesta riittää kahdelle.

Paprikoita kannattaa ehdottomasti metsästää etnisistä kaupoista. Ovat usein paljon maukkaampia kuin ne basic-paprikat, jotka ovat mietoja ja raakoja.

Pinaatti-perunafrittata

2 perunaa
1 salottisipuli
1 paprika
1 dl pakastepinaattia
2 tl sitruunamehua
3 kananmunaa
50 g fetaa (tai maun mukaan vähemmän)
1/2 tl muskottipähkinää
suolaa, pippuri

Huuhtele perunat ja laita mikroon kosteina 3 minuutiksi. Toki voit paistaa ne pannulla kypsiksi, mutta tämä nopeuttaa hommaa huomattavasti. Laita pannulle pinaatti, sipuli sekä paprika ja  kuullota ne. Lisää perunakuutiot ja kypsennä. Mausta sitruunamehulla, muskottipähkinällä, suolalla ja pippurilla. Vatkaa kananmunat rikki kulhossa ja murenna feta munaseokseen. Kaada seos pannulle, käännä liesi ykköselle ja laita kansi pannun päälle. Kypsennä 5 - 10 minuuttia, varo ettei frittata kypsy liikaa. Tarjoa yrttien, salaatin tai kasvisten kera.

Tähän määrään sopii suhteellisen pieni pannu, jotta seos pysyy paksuna, eikä kuivu niin helposti. Itse olen rakastunut Ikean halpispannuun, jonka halkaisija on noin 20 senttiä. Sillä tulee juuri kahdelle tai yhdelle sopivan kokoinen munakas. Resepteissä usein käytetään valurautapannua ja epäilemättä sillä tuleekin todella hyvää munakasta. Itselläni ei vain ole noin pientä valurautapannua, siksi suosin tätä. 

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Raakapuuroa chiansiemenistä ja marjoista

Kevät on tulossa ja on aika alkaa kasvattaa vitamiinien saantia iduilla ja versoilla. Herneen versot ovat varmaan tutuimmasta päästä tai sinimailasen idut, mutta lähestulkoon mitä tahansa siemeniä voi versottaa tai idättää. Jos haluaa edetä varovasti, niin kaupoista (esim. Plantagen) saa valmiita idätykseen tarkoitettua siemenpusseja.

Mutta asiaan.. raakapuuroja tulee syötyä varsinkin kesäisin ja keväisin. Ne ovat myös hyviä eväitä ja tekeytyvät jääkaapissa kuin varkain. Ehkä suosikkiraakapuuroni valmistuu chiansiemenistä, marjoista ja mantelimaidosta. Se on superhelppo tehdä, eikä välttämättä tarvitse edes makeutusta. Tähän tarvitaan:

3 rkl chiansiemeniä
puolikas banaani
1 dl mustikoita
2 dl mantelimaitoa
(hunajaa, ruokokidesokeria)

Soseuta banaani (voit jättää sen pois ja lisätä marjojen määrää, mutta tällöin puuro saattaa kaivata makeutusta). Lisää marjat, maito ja chiansiemenet. Anna olla yön yli jääkaapissa ja soseuta. Tarkasta makeus ja makeuta hunajalla tai ruokokidesokerilla halutessasi. Vaihtoehtoisesti voit pakata aamulla puuron mukaan ja nauttia lounaaksi. Soseuttaminen ei ole pakollista, eli sattumia voi hyvin jättää puuroon. Mustikoiden ohella myös mansikat, mango tms. sopii hyvin puuroon. 

tiistai 16. helmikuuta 2016

Banana bread - proteiini muffinsit

Tarkoitus oli kokeilla banaani leivän tekoa, mutta koska olimme juuri minin kanssa keskustelleet aamupalan tärkeydestä, sekä siitä miksi muffinsit eivät ole paras vaihtoehto aamuksi, eksyin jälleen soveltamaan..
Tällä erää syntyi jotain mitä tulee varmasti tehtyä uudemman kerran, maistui aamukahvin kanssa todella hyvin. Kun harvemmin itselleni mitään vastaavaa varaan kahvin kanssa syötäväksi niin nämä kyllä hupenivat todella äkkiä. Niin aamu kuin välipalanakin.
Seuravan kerran tulen kokeilemaan taateleita makeutukseen, sopisivat varmasti. 
Ja voihan tällä ohjeella varmasti tehdä myös sen leivän. En osaa sanoa vaikkuttaako rakenteeseen, näissä muffinseissa se oli täydellinen. Ja jos monesti gluteenittomat tuotteet ovat kuivia, nämä eivät olleet kuivaa nähneetkään .
Olin unohtanut psylliumin kauppaan joten laitoin siemennäkäri pussista hienoksi blendattua sekoitusta vähän .
(sisältää:auringonkukansiemen,sesaminsiemen, kurpitsansiemen,pellavansiemen,psylliumsiemen,chia-siemen)
eli näihin tuli:

0,5 dl siemennäkkäri seosta ( eli psyllium 
2   tummaa banaania
2 dl gluteenitonta jauhoa
0,5dl kaurajauhoa
2 munaa
0,5 dl kookosöljyä sulatettuna
2rkl hunajaa
2tl leivinjauhetta
ripaus hyvää suolaa
1 tl kardemummaa
vähän raaka- tai tummaa kaakaota
vettä 2dl+ heraproteiinia 2 mitallista ( sekoitettuna)
(minin muffinsit saivat tummaa suklaata rouhittuna)

koristelin kookoshiutaleilla sekä mantelilastuilla.Uunissa 180c ja n.40 min. 
Kaikki muut aineet sekaisin ja muffinsi pellin voitelu kookosöljyllä, sekä jauhoitus kaurajauhoilla. Uuniin ja nauti. Olivat todella täyttäviä, voisin joskus laskeskella ravintoarvot näistä, mutta ei ihan surkein aamupala tai välipala vaihtoehto. 

 






Mukavaa viikon jatkoa!
S


 

torstai 11. helmikuuta 2016

Ihana monipuolinen Piadina(hko)

Piadinat ovat aina kiehtoneet minua enemmän kuin pitsat. Ehkä koska matkustimme nuorempana paljon Emilia-Romagnan alueella Italiassa, jossa se on joka puolella näkyvää katuruokaa parhaimmillaan. Nämä hypähtivät pitkästä aikaa silmilleni ensin Vege! - keittokirjasta ja sattumalta vielä Jamie Oliverin ohjelmasta samana päivänä. Ja pakkohan niitä oli gluteenittomina kokeilla heti. 

Piadina on siis pannulla paistettava ohuehko leipänen, mutta kiinnostus heräsi, kun Jamie teki siitä paksumman, halkaisi, täytti ja lopputulos näytti enemmän toastilta. Taikina on todella simppeli ja päätin kokeilla tuota muotoilua. Illalla sitten ohuita - siitä kuva myöhemmin.

Mutta näistä tuli täydellisiä pitkäaikaiseen kinkku-juusto-sipuli-tomaattitäytteisten toastieni kaipuuseen. Taikina on yllättävän lähellä suht taikinaista vehnäpaninia. Täytteissä ei todellakaan kannata pihistellä! Eihän nämä superterveellisiä ole.. mutta eipä niitä ole tarkoitus päivittäin syödä. Ensi kerralla teen suuremman määrän ja joko raakapakastan tai paistan ja jätän odottelemaan täyttämistä ja lämmittämistä.

Taikina:

200 g vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
(itselläni Semper fin mixiä)
n. 1 dl vettä
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa (vähän vähemmän riittää)
1 rkl oliiviöljyä (+paistamiseen)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää puolet huoneenlämpöistä vettä ja öljy. Lisää vettä pikkuhiljaa kunnes taikina on kimmoisaa, mutta ei kuivaa. Muotoile taikinasta kaksi palloa ja painele käsin noin 15 cm halkaisijaltaan ja alle 2 cm (mutta siten, että saat halkaistua) paksuisiksi levyiksi. Paista 3-4 minuuttia suht kuumalla pannulla molemmin puolin. Halkaise - taikina oli vielä tässä vaiheessa hieman raakaa ja paahda (olisin tehnyt sen kuitenkin) ne vielä halkaistulta pinnalta. Sen jälkeen täytin tuorejuustolla, höyrytetyllä sipulilla, kinkulla, juustolla ja kasviksilla. Sitten vielä hetkeksi pannulle, jotta täytteet lämpenevät. Ja avot - oma toastini vei jalat alta. Kuvassa olevat olisivat voineet olla ohuempia vielä.. ehkä liikaa varauduin halkaisuun.

Oikea tapa olisi muotoilla tuosta taikina määrästä 4 palloa ja kaulia ne n. 23 cm kokoisiksi ja 2-3 mm paksuisiksi ympyröiksi. Paistaa toiselta puolelta, kääntää, täyttää ja taittaa puoliksi. Tämäkin on varmasti herkullista ja näin sen Italiassa söin. Eli noin 1-2  minuuttia per puoli.

Esimerkki täytteitä:

Omani oli nyt:
kinkku - gouda - salami - balsamicomarinoitu tomaatti - sipuli - tuorejuusto

Kasvis:
tomaatti - majoneesi - mozzarella - rucola - sinappi

Jamie'n:
1 prk tonnikalaa
1 omena pilkottuna
1 punasipuli pilkottuna
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl tuorejuustoa (musta laittoi ohjelmassa enemmän)
kourallinen cheddaria
1 tl sinappia

Kaikki tahnaksi ja piadinan väliin.