Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Elokuun satoa

Valittelen pientä blogihiljaisuutta, mutta elokuu oli sen verran kamala, ettei oikein ole tullut syötyä. Nyt olen päättänyt aloittaa ruokaremontin jättämällä osin kaikki turhat sokerit pois, alkoholin ja vähentää roimasti suolan käyttöä. Myös lihan määrä saa vähentyä. Eli tervetuloa syksy ja sieni- ja kasvisruuat. 

Ihminen tarvitsee lohturuokia. Tämä kesänä tomaatti- ja papukeitot sekä katkarapu-fetasalaatti ovat olleet itselleni sellaisia. Kesällä tuli grillattua ja savustettua melkein päivittäin. Nyt tuntuu jopa ihanalta palata syysruokien pariin; papupataa, polentaa sienihöystöllä, suppilovahverorisottoa, pitkään haudutettuja lihapatoja, puuroja yms. Meilläkin ministä on tullut sen verran iso mies, ettei enää vaadi  lastenruokia. 

Vaikka en pääosin suosi eineksiä, itselleen pitää antaa toisinaan anteeksi. Olisi hauska kuulla mitä te teette lohturuokina tai käytätte eineksinä. Meillä ehdoton suosikki on kasvishernari, gluteenittomat kalapuikot ja valmisriisinuudelit. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, niin Lidliin on tullut suht halpoja kalapuikkoja ja kananugetteja. Samoin jauhoseoksia - en ole itse vielä ehtinyt maistaa kuin kalapuikkoja, mutta majoneesin ja nuudelin kanssa olivat ihan siedettäviä. (Joo - ei tosiaan kovin gourmeeta, mutta kaikkien elämä heittelee ja toisinaan on vain pakko syödä jotain valmista. Myös kokkikartanon tomaattivuohenjuusto-keitto ja lohikeitto toimivat. Viljatuotteelta taas löytyy loistavia jauhosekoituksia jos jaksaa vähän tehdä itsekin. Täälläkin on kokeiltu jo lettujauhoja, nokkoslettujauhoja ja rouheista. Kaikista tulee hyvät sämpylät, patongit ja letut. Seuraavaksi kokeiluun kaurajauhoseos.

Mutta tämä on pikaruuista suosikkini - aamun pelastaja Raakapuuro

Anoppi tekee loistavaa mansikkasurvosta pakkaseen. Ja tämä superhelppo puuro on valmista aamulla kun sen valmistaa jo illalla. Chian siemenet ovat myös superruokaa parhaimmillaan ja erittäin vatsaystävällisiä. Annos on kahdelle:

4 rkl chian siemeniä

2 dl suosikkikasvismaitoa (mantelimaito toimii tosi hyvin ja sitä saa tetroissa)
n. kaksi desiä mansikkasurvosta tai 
1 dl mansikkaa ja survottu banaani, kirsikoita tms.
Mielestäni tämä ei tarvitse makeutusta, mutta toki sitä voi käyttää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan sulata mansikkasurvosta hetki huoneenlämmössä ja tai soseuta käyttämäsi marjat. Lisää siemenet ja käyttämäsi maito. Laita jääkaappiin ja täyttävä aamupala on aamulla valmis. Puuron yksi versio löytyy jo blogista vähän eri marjoilla ja Sannalta löytyy loistavia pikaresepteja myös chian siemenistä. Tämä toimii myös silloin jos täytyy toipua vatsataudista ensimmäisenä ruokana. On kylmää ja menee helposti alas. Chian siemenet rocks!

Syksyä Blogin lukijoille ja tulkaapa syömään meidän kanssa näitä mahtavia gluteenittomia muikkuja Hakaniemen maalaismarkkinoille kuukauden ensimmäisinä sunnuntaina! 


perjantai 15. huhtikuuta 2016

kookosmannapuuro riisijauhoista ja mannafrutti

Välillä näköjään venyy kirjoitus väli kun aikaa kuluu keittiössä. Itse kirjoittamiseen ei kauan mene.mutta ennen kuin on mitään juttua olemassa, on oltava idea.Sekä ruoka. Sekä kirjoitettu ohje. Sekä testattu ohje. Tämän lisäksi on oltava kuvia, jotka siirettävä koneelle,jotka  muokattava sopiviksi, joskus  vielä otettava uusiksi. Ja taas muokattava..

Kaikkeen ei onneksi tarvitse paljon aikaa.Nämä ohjeet ovat juuri sellaiset, itseasiassa saat samalla ohjeella kahta herkkua, Täydellistä!
 Iltapala ja herkku aamiainen, tai toisinpäin?
Tämä ohje löytyy jo varmasti monesta blogista, mutta itse kokeilin riisijauhoja ensimmäistää kertaa mannapuuron tekoon, ja tietenkin haluan toimivan jutun jakaa tänne.
Tätä ohjetta tullaan varmasti käyttämään kovasti koska ihastuimme Minin kanssa molemmat. Mini söi puurona kaksi lautasellista, ja minä toisen annokseni kylmänä versiona. Jos olisi ollut enemmän olisin varmasti syönyt nekin ...
Käytin puuron valmistukseen 100% kookosmaitoa jonka ostin tuolta Habikoto kaupasta. Maku oli uskomattoman hyvä. Täytyy ilmeisesti alkaa hamstrata näitä kookosmaitoja kotiin aina tuollapäin liikkuessa.
Koska tein alunperin puuroa kahdelle, on ohje mitoitettu sen mukaan. Jos haluat isomman annoksen, valmista tuplana
Tulen muokkaamaan juttua vielä suklaa-mannan osalta kunhan täydennän kookosmaito varastot. Raakakaakao ja kaakaonibsit tekevät varmasti täydellisen suklaa-puuron <3

Melkein unohtui kuvan otto.
.
Mannapuuroon tuli:

* 3dl kookosmaitoa
* 2 dl vettä
* vajaa 1 dl karkeita riisijauhoja (käytin Farinan)
* ripaus suolaa

Kuumenna neste kiehuvaksi. Sekoita riisijauho joukkoon. Keitä välillä sekoittaen n.10min.
Nautitaan kanelin ja voisilmän kanssa.

Ja mannafrutti (jääkaappi) kylmästä puurosta sekä hillosta/marjoista.







Aitoon ja oikeaan mannafruttiin kuuluu hillo. Jos pakastimessa vielä marjoja niin tämä erittäin nopea hillo tulee vielä puuroakin vikkelämpään.

Vadelma-chiahillo:

* 1 pussi pakastevadelmia ( minulla oli kaupan ulkomaisia)
* n.1rkl chia-siemeniä
* (halutessa makeutusta esim. hunaja tai kookossokeri.)
Keitä marjoja reilu 2 min jos eivät kotimaisia marjoja. Lisää chian siemenet.
Tekeytyy hilloksi hetkessä. Purkita.





S

Nälkä kasvaa syödessä, ja niin myös kävi leipä kokeiluiden osalta. Viikonlopun haasteena valmistaa saaristolaisleipä tyyppinen versio tummasta pellava-leipäseoksesta. Myös munkkien paisto kuului suunnitelmiin, miten kävi?

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Banaani-vadelmamuffinssit

Mitä teet kun anoppi pakkaa vadelmia lapsen mukaan hoitopäivän jälkeen ja kauppakassista löytyy pari mustunutta banaania? Muffinsseja tietty. Tämä oli pikaversio muffareista, vähän katselin eri reseptejä ja sitten vain vaihdoin gluteenittomat jauhot ja vähensin sokeria. Vaikka vähensin sitä kolmasosan, niin nämä olivat omaan makuun kyllä todella makeita. Jauhoina käytin Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta. Näihin voisi sopia mustikat myös? Ihan ok lopputulos kuitenkin.. mini tykkäsi ja naapurin lapset. Itse ehkä voisin tykätä näistä jäätelön kanssa tms. mutta tosi helppoja ja hyvin tuli käytettyä mustuneet banaanit! Ei hullumpaa siis.



100 g margariinia (huoneenlämpöistä)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa 
 1 1/2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoa (minulla Viljatuotteen vaaleaseos)
1 rkl sokerijuurikaskuitua
2 tl leivinjauhetta
2 banaania
1 1/2 dl vadelmia tai mustikoita

Vatkaa yleiskoneessa tai sähkösekoittimella margariini, sokerit ja munat vaahdoksi. Lisää sokerijuurikaskuitu, 1 dl jauhoja ja leivinjauhe sekoitettuna vaahtoon, mutta älä enää vatkaa - ainoastaan sekoita. Murskaa banaanit esim. haarukalla ja nostele kevyesti vadelmien kanssa taikinaan. Mikäli käytät pakastettuja vadelmia, ne kannattaa lisätä taikinaan jäisinä. Nostele muffinssivuokaan paperisten  muffinssivuokien päälle lusikalla. Oma 12 paikkainen vuokani oli vähän liian pieni ja taikinasta olisi tullut varmaan n. 15 muffinssia. Lopputulos ei tällä(kään) kertaa ollut järisyttävän kaunis.. mutta ihan hyvän makuinen ja suht terveellinen. Paista noin 175 asteessa 25 minuuttia.