Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 26. syyskuuta 2016

Gluteenittomat kaurasämpylät (helppo perusohje)

Tässäpä varsin näppärä ja maukas perusresepti sämpylöille. Tätä voi myös muokata monin tavoin - itse olen maustanut sämpylöitä yrteillä, raejuustolla, porkkanalla yms. Niitä reseptejä lähiaikoina. Nämä sämpylät eivät vaadi mitään erikoista mitä ei keliaakikon kaapista löytyisi. Purutuntumaa tulee siemenlisästä, jota voit muokata makusi ja kaappisi pohjalta - esimerkiksi chian-, auringonkukan-, kurpitsan-, unikon- tai vaikkapa pellavansiemenet sopivat näihin. Kuitulisää saa myös sokerijuurikaskuidusta (Fibrex). Alkuperäinen resepti löytyy täältä, alla sitten oma versioni. 


2 dl vettä + 2 dl piimää tai kasvimaitoa (tai 4 dl vettä)
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
puolikas pussi kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
1 1/2 dl siemeniä (minulla chian-, auringonkukan- ja pellavansiemeniä)
1/2 dl sokerijuurikaskuitua
1 1/2 tl suolaa
vajaa rkl siirappia 
0,5 dl rypsiöljyä
n.2 1/2 - 3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (itse käytin Viljatuotteen versiota)

Päälle gluteenittomia kauraleseitä tai seesaminsiemeniä

Lämmitä käyttämäsi neste vähintään 42 asteiseksi, eli hieman kättä lämpimämmäksi. Sekoita kaurahiutaleet, psyllium, kuivahiiva ja sokerijuurikaskuitu keskenään. Lisää lämmitetty neste ja sekoita (yleiskone on tässä mainio). Anna turvota 10-15 minuuttia. Sekoita taikinaan siemenet, suola ja siirappi sekä öljy. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen kunnes taikina on sopivaa koostumukseltaan. Vaivaa koneella 4-5 minuuttia, käsin pitempään.

Muotoile sämpylöiksi ja jätä kohoamaan pyyhkeen alle 30 minuutiksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle kauraleseitä tai seesaminsiemeniä. Paista uunissa 10-15 minuuttia. 



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hyperterveelliset, mutta maukkaat gluteenittomat tummat sämpylät




Kyllä meillä on taas laitettu ruokaa ja leivottu. Sen verran on reseptejä kirjoittamatta, että tullee huomenna vapaapäivänä useampikin samana päivänä. Syksyn kiireet ovat vieneet mennessään ja uusi innostus pitkiin lenkkeihin, tuntuu vievän sen ilta- ja aamuajankin, jotka lapsiperhe-elämästä yleensä ovat 'omaa aikaa'.

Yleinen terveysinnostus sai myös kaivamaan Viljatuotteen tumman jauhoseoksen laatikosta ja leipomaan siitä yhdet perussämpyläni. Nämä ovat varsin terveellisiä ja maukkaita. Itse edelleen pidän leivästä eniten paahdettuna tai voileipägrillissä toastin tapaan tehtynä. Suoraan uunista otettuina toki ovat parhaimmillaan. Itse leivottu leipä on kyllä parasta! Näihin sämpylöihin hyödynnettiin myös kesän erittäin tuottoisaa kesäkurpitsasatoa.. Syksyn perinne - talvella sitten kesäkurpitsan korvaa porkkana, punajuuri tai vaikkapa lanttu.



2dl kesäkurpitsaa karkeana raasteena
1 rkl chian siemeniä
1/2 dl sokerijuurikaskuitua
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
puolikas kuivahiivapussi
n. 4,5 dl vettä (+42)
1 rkl siirappia/hunajaa


Öljy-vesi-siirappiseosta voiteluun

Raasta kesäkurpitsa. Sekoita jauhoja lukuunottamatta muut kuivat aineet keskenään ja lisää lämmitetty vesi. Kesäkurpitsasta irtoaa runsaasti nestettä, eli jos teet porkkanasta tms. niin lisää veden määrää viiteen desilitraan. Sekoita hyvin ja jätä turpoamaan noin 15 minuutiksi. Viljatuotteen jauhoseoksissa on lisättynä psylliumia, joten sitä ei ole välttämätöntä lisätä. Itse usein lisään sitä kuidun takia sekä näissä sämpylöissä siksi, että mukana on paljon muitakin aineksia.  

Kun taikina on levännyt alusta siihen loput jauhot. Jauhojen määrä vaihtelee. Itse usein jätän sämpylät kohtalaisen 'löysiksi' ja muotoilen ne öljytyillä käsillä tai runsaan jauhomäärän kera. Näin niistä tulee ilmavia eivätkä riko parkettia tippuessaan lattialle. :) Anna yleiskoneen pyöriä muutamia minuutteja tai vaivaa käsin (tällöin tarvitsen kiinteämmän taikinan).

Muotoile sämpylät haluamaasi muotoon. Itse tein tällä(kin) kertaa tuollaisia soikioita, koska niiden paahtaminen on vain helpompaa. Lisäksi hyödynnän usein patonkipeltiä, jotta sämpylät ne eivät menetä muotoaan. Kuten kuvastakin näkyy.. en usein väsää järjettömän tasaisia sämpylöitä, maku ratkaisee ja leivon leipää 3 krt viikossa. Jos sinulla on tilaa pakkasessa, tee ihmeessä tuplataikina. 


Kohota sämpylöitä puolituntia huoneenlämmössä. Kuumenna uuni 250 asteeseen (kannattaa lämmittää vähän korkeammaksi, uuni jäähtyy kun avaat luukun - mutta muista laskea lämpö sen jälkeen 250 asteeseen). Voitele sämpylät vedellä tai halutessasi öljy-siirappi-vesiseoksella. Paista sämpylöitä n. 15 minuuttia uunista riippuen. Sämpylät kannattaa pakastaa tuoreina. Itse leikkaan ne puoliksi, jotta sulattaminen on nopeaa. Nauti hyvästä ja terveellisestä leivästä!



tiistai 13. syyskuuta 2016

sämpylät Lidlin tummaleipäseoksesta

En ollut aikonut tästä erikseen juttua tehdä, mutta koska nyt on leipäviikko niin muutin mieleni. Osuutta asiaan oli myös sämpylöiden täydellisellä rakenteella jota myös testiväki kehui kovasti.

Kuten aiemmat testaukset Lidlin uusista jauhoista, myös nämä yllätti positiivisesti.
Nopeat ja helpot, ja mikä parasta näyttävät onnistuvan aina.

Paketin ohje neuvoo tekemään leivän vuokaan, mutta itse pyörittelin nämä sämpylöiksi. Lisäsin hiukan psylliumia ja ksantaania sekä siemensekoitusta jotta leivän kuitu,rasva ja proteiini määrä parani.

Edelleenkään en voi sämpylöitä kaksin käsin kiskoa vatsan hermostumatta, hiiva ja minä kun ei olla ystäviä. Kohtuudella nautittuna en kuitenkaan huomannut että olisivat vatsaa ärsyttäneet.










Tuon paketin kyljessähän on ohje miten taikina valmistetaan, LISÄSIN tuohon ohjeeseen:

* 2 rkl psyllium

* siemeniä vajaa kourallinen ( omani on aika pieni)

* vajaa 1tl ksantaania

Valmista tummaleipä paketin ohjeen mukaan, Lisää psyllium ja ksantaani jauhoihin ennen sekoitusta. Pyörittele öljytyin käsin sämpylöitä ja kohota. Paista kunnes kypsiä.
( Paistoaika jäi nyt ottamatta ylös koska ulkoistin tehtävän miesväelle ja lähdin lenkille)

Kuvat ovat heikkoja koska illat jo pimeitä. Täytyykin taas muistaa että tämä valo asia vaikuttaa kuvien laatuun. Pimeät illat ovat täällä taas..

Tällainen lyhyempi juttu nyt tällä kertaa, nyt on jouduttava vanhempainiltaan.

Maistuvaa leipäviikon jatkoa!

                            S

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Täydellinen herkku-leipä

Nyt niitä luvattuja leipä ohjeita. Tämä ensimmäinen on ihan täydellinen herkuttelu leipä, pinnasta tuli todella rapea ja sisus pehmeääkin pehmeämpi. Tämä on niitä leipiä jotka menevät pelkän voin kanssa, kaikki muu on turhaa..

Olen ravintolapuolen opiskelu aikoina tehnyt paljonkin leipää. Myimme tilaustuotteita joten myös gluteenittomia teimme. Tuon jälkeen leivän valmistus on jäänyt, kunnes nyt tämä gluteenittomuus nosti sen taas ajankohtaiseksi. Ja täytyy kyllä myöntää että yllätin itsenikin, leipä onnistui hyvin. Ehkä paras tunnustus tästä on että tämä leipä katosi yhden illan aikana, ja pääasiassa sellaisten suuhun ketkä eivät edes gluteenitonta ruokavaliota noudata. Ja heillä oli ehkä vähän varaus varsinkin gluteenitontaa leipää kohtaan, kiitos kaupan leipien...







Käytin tähän oliiviöljyä, se varmaan teki pinnasta niin rapean. Tämä tuo mieleeni maalaisleivän, sellaisen täydellisen jota pehmeän sisuksen vuoksi on leikattava sahalaitaisella puukolla.






Valmiin seoksen johdosta tämä onnistuu varmasti jokaiselta.Onnistuihan se minultakin 
Olen näitä Vuohelan Herkun seoksia nyt testaillut ja kaikki ovat olleet erittäin hyviä. Yhtään epäonnistunutta leipomusta ei ole tarvinnut väkisin syödä tai heittää roskiin.Gluteenitonta leivontaa aloittelevalle suosittelen lämpimästi. Myös kokeneemmalle nämä seokset tuovat välillä kaivattua helpoutta.

Ohje:

* 1 pkt Farina täysjyväleipä-jauhoseosta

* 3,5 dl vettä,maitoa tai muuta nestettä (käytin vettä)

* 1-2rkl oliiviöljyä

* 25g hiivaa (käytin kuivahiivaa)

* ( siemeniä, laitoin kurpitsansiemeniä)




Hiiva luotetaan lämpöiseen veteen. Lisätään jauhoseos ja sekoitetaan tasaiseksi. Annetaan turvota 10min minkä jälkeen sekoitetaan öljy sekaan voimakkaasti vatkaten n.2-3min. Taikina saa jäädä puuromaiseksi. Kaadetaan voideltuun 1-1,5 l vuokaan. Peitetään ja annetaan nousta vuoan reinojen tasalle. Paistetaan 200c n.40min.




Enjoy...


Mukavaa viikonjatkoa!    


                    S




torstai 21. huhtikuuta 2016

Gluteenittomat oliivipatongit



Resepti on mukailtu aikoinaan Glorian ruoka&viini - lehdestä löytämästäni reseptistä. Nämä ovat olleet pitkään tekeillä, mutta durrajauhojen metsästys otti aikansa. Loppujen lopuksi Punnitse & Säästä- liike pelasti minut. Hinta on kyllä sen verran suolainen, ettei niissä nyt varsinaisesti säästetty. 

Ohje on muokkaantunut käsittelyssä jonkin verran. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Muokatusta on jätetty muutama raaka-aine pois (maissijauho ja perunakuitu), koska käyttämäni Viljatuotteen jauhoseos sisältää niitä jo. Nyt lisäsin taikinaan vain oliiveja, mutta yrtit, aurinkokuivatut tomaatit, siemenet, juusto yms. sopisi näihin mainiosti. Jostain syystä oliivileipä on pitkään himottanut minua.

Oliivipatongit


1 kourallinen vihreitä oliiveja
4 dl vettä
1 kananmunanvalkuainen
loraus rypsiöljyä
vajaa 1/2 dl siirappia
3 dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
2 dl durrajauhoja
1/2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 rkl psylliumia
2 rkl sokerijuurikaskuitua (Fibrex)

1. Leikkaa oliivit kolmeen osaan viipaleiksi.

2. Lämmitä vesi 42 asteiseksi ja lisää siihen öljy, valkuainen ja siirappi keskenään.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää oliivit ja vesi seos. Vaivaa yleiskoneessa noin 5 minuuttia. 

4. Kohota 30 min (jauhot ja kuidut imevät nesteitä vielä) ja leivo kahdeksi patongiksi. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen ja anna patonkien kohota liinan alla vielä sen aikaa. Paista 20 - 30 minuuttia. Uuniin voi halutessaan heittää pohjalle vähän vettä.

Tarjoile herkkujen kera - itse valitsin brien, rucolan ja balsamicosiirapin. Resepti siihen löytyy blogista.


sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sämpyläkakku Lumina seoksesta. (G,M)

*Yhteistyössä Linseed Protein oy kanssa.



Nyt oli aika palata näiden pellavatuotteiden pariin. Luvassa on siis useampaa sorttia leipää, kaikki Lumina pellava-sekoituksista. En kovin kokenut leivän leipoja ole, tai ainakin taukoa koulu ajoista on jo kauan. Silloin taisimme tehdä myös gluteenitonta koska ryhmässämme oli yksi keliaakikko.Eli perustaidot pitäisi löytyä jostain muistin kätköistä.








Tämän yrttisämpylä-seoksen ajatelin koittaa taivuttaa kakuksi, ihan tulevia aamiaisia ja brunsseja ajatellen, vappu, äitienpäivä, yksi hääpäiväkin taitaisi olla..
Jos vaikka joku innostuu kokeilemaan.







Olen ihan ihastunut tuotteisiin. Näissä todella hyvät ravintoarvot, sekä todella helpot ja nopeat ohjeet. Tietenkin leipä ottaa uunissa aika kauan, mutta itse taikinan valmistus ei vie kuin hetken.
Minuun iskevät myös leivistä saatava proteiini, kuitu, hyvät rasvat ja lingaani. Nämä leivät sisältävät paljon muutakin kuin hiilihydraatteja ( valmiissa sämpylöissä 32,9/100g)  Joten tyhjää höttöä nämä leivät eivät ainakaan ole.
Tuotteet ovat kaikki luontaisesti gluteenittomia. Ja pellavan hyödyt näkyvät myös siinä että sämpyläseos on lisäaineeton/ säilöntäaineeton. Ainoat E-koodit tulevat joihinkin seoksiin ksantaanikumista ja leivinjauheesta.



Leipä on loistanut poissa olollaan jo vuoden päivät ruokavaliossani, mutta nyt näyttää että näiden tuotteiden myötä voisi vaikka löytyä iltapalalta välillä.



Tässä vähän faktaa valmistajan sivuilta:

  • Lumina -tuotteiden pellavan hyvät ominaisuudet Omega-3 Pellavan terveysvaikutukset perustuvat suurelta osin sen sisältämiin monityydyttymättömiin rasvahappoihin, erityisesti omega-3 rasvahappoon (alfalinoleenihappo = ALA). 
  • Pellavassa olevien omega-3 rasvahappojen on todettu auttavan pitämään veren kolesterolitason normaalina (2 g ALA/päivä). Lisäksi kasvialkuperää olevien omega-3 rasvahappojen on useissa tutkimuksissa todettu estävän tulehduksia, vähentävän veren hyytymistekijöitä, ehkäisevän sydämen rytmihäiriöitä sekä rintasyöpää. 
  • Lignaani Pellavan antioksidantti on nimeltään lignaani. Sitä on pellavassa noin 700 kertaa enemmän kuin puolukassa tai ruisleivässä. 
  • Lignaani on länsimaisen ruokavalion tärkein kasviestrogeeni, koska soijan käyttö on vähäistä. 
  • Lignaanin riittävällä saannilla saattaa olla vaikutusta hormoniperäisten syöpien ehkäisyssä (rintasyöpä ja eturauhassyöpä). 
  • Kuitu Lumina-sarjan ruokaleipätuotteet ovat kaikki runsaskuituisia. Myös muffinssiseos on kuidun lähde. Kuitu koostuu sekä liukoisesta että liukenemattomasta kuidusta. Liukenematon kuitu tuo apua ummetukseen. 
  • Liukoinen kuitu tasapainottaa aterian jälkeen veren sokerin nousua ja lisää kylläisyyttä. Lisäksi se auttaa kolesterolitasapainon ylläpitämisessä sitoen sappihappoja.






Lisää infoa yrttisämpylöistä täältä : Lumina-yrttisämpylät

Ohje kaikessa helppoudessaan:

*yksi pussi Lumina yrttisämpylä-seosta
* reilu 1dl raastettua kesäkurpitsaa  ( ei pakollinen)
*n.2rkl oliiviöljyä
*1/2 ps kuivahiivaa
*vettä 3 dl + kauramaitoa 2 dl  (voit laittaa myös pelkkää vettä)
*Päälle maun mukaan esim tomatteja ja mozzarella palloja. Yrttejä. 


Valmista taikina pussin ohjeen mukaan. Huomaa että taikinaa tulee sekoittaa n.10min. jotta pellava "tekeytyy", eli ehtii turvota. Voitele irtopohja vuoka. Pyörittele öljytyin käsin sämpylöitä, ja lado ne vierekkäin vuokaan. Anna kohota n.1/2h ja paista 200c n.20min jonka jälkeen 180c n.40min.
 Seuraa kypsyyttä jotta ei pala, Tarkista keskimmäisten sämpylöiden kypsyys.

Parasta lämpöisenä, mutta säilyy tuoreen tuntuisena useita päiviä. Valmistin pe iltana ja vielä tänään sai kovasti kehuja maistajilta. Pellava tuotteet kestävät pakastusta hyvin. Myös paiston pakkasesta suoraan  monia muita tuotteita paremmin. 

Ai niin, Lumina tuotteita voit ostaa ainakin: Citymarketit, Prismat,K-ryhmän kaupat,S-ryhmän kaupat Halpa-hallit,Stockmann Herkut ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.

Tällaista tällä erää. Mukavaa viikon alkua, se näyttää keväiseltä jo!
      
                                                                                    S


torstai 7. huhtikuuta 2016

Gluteenittomat bruschetat tapenadella



On tiettyjä asioita joita kaipaan gluteenittomasti. Ennen tein patongista usein bruschettoja eri täytteillä, mutta en ole oikein keksinyt sopivaa gluteenitonta leipää tähän. Nyt innostuin Viljatuotteen rouheisesta jauhosekoituksesta edellisissä sämpylöissä ja päädyin tekemään patonkeja pelkästään siitä. Resepti on luokattoman helppo ja taikina oli jälleen äärettömän miellyttävä käsitellä. Itse rakastan tuoretta leipää, siksi resepti on suhteellisen pieni - tästä tulee kaksi ohutta patonkia - tuplaa jos haluat kolme paksumpaa. Minä nyt vain tykkään ohuista. 
Näitä ei juuri tullut maustettua (noh yrteillä ja valkosipulilla) koska tarkoitus oli syödä ne tapenaden kanssa. Näistä vain tuli niin hyviä, että ensimmäinen meni ihan suoraan pelliltä suuhun ja seuraavana päivänä tein uuden setin! Ihan mahtava jauhoseos - I love. Näistä tuli sellaisia maalaispatongin tapaisia, eli vähän tummempia.

Patongit


1/2 pussia kuivahiivaa
1 tl lipstikkasuolaa tai 1/2 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä puristettuna
(yrttejä esim. basilikaa, oreganoa tms.)
ripaus ruokokidesokeria tai siirappia
n. rkl oliiviöljyä
2 dl vettä

siirappi-vettä tai kasvismaitoa voiteluun

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Sekoita puolet jauhoista, kuivahiiva, suola, valkosipuli ja haluamasi yrtit keskenään ja lisää kuiviin aineisiin lämmitetty vesi ja sokeri. Vaivaa taikinaa ja alusta loput jauhot. Anna taikinan levätä 10 minuuttia ja leivo patongeiksi. Tästä määrästä tulee kaksi ohuehkoa patonkia. Kohota patonkipellissä tai leivinpaperilla 30 minuuttia. Voitele ja paista 250 asteessa n. 10 minuuttia. 


Bruschetta ja Tapenade

Gluteenitonta patonkia

Tapenade:

n. 2 dl mustia kivettömiä oliiveja (esim. Figaro - tähän ei mielestäni kannata käyttää kalamata-oliiveja)
n. 1 dl isoja kapriksia
1 tl sitruunan mehua
1 rkl oliiviöljyä
1 - 2 valkosipulinkynttä
2 - 3 sardellia
lehtipersiljaa hienonnettuna

Laita ainekset monitoimikoneeseen/silppuriin ja jauha massaksi. Mausta lehtipersiljalla. Paahda patonki pannulla rapeaksi - parilapannu tuo leivän pintaan kauniit raidat. Asettele tapenade leivälle ja koristele lehtipersiljalla. Bruschettoja voi täyttää monella tavalla - perinteisin lienee tomaatti-basilikasalaatti, avokadosose tms. Näistä tahnoista lisää myöhemmin. Vappuna meillä perinteisesti nautitaan piknikillä tahnoista, hyvästä leivästä  ja laadukkaista leikkeleistä.



perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kuitupitoiset gluteenittomat kaurasämpylät

Nämä sämpylät ovat ihan parhaita. Ehkä parhaita mitä olen saanut ikinä aikaan. Lisäksi ne ovat todella terveellisiä ja helppoja tehdä. En ole itse onnistunut koskaan tekemään tällä reseptillä ja mukailluilla huonoja sämpylöitä.

Nämä ovat ilmavia, täynnä kuituja ja hyviä makuja. Ehdottomasti parhaita suoraan uunista levitteen ja juuston kera, mutta säilyvät muutaman päivän hyvinä huoneenlämmössä. Itse kuitenkin syön nämä saman päivän aikana ja pakastan loput puoliksi leikattuina heti illalla, jolloin ne saa tuoreina pakkasesta myöhemmin. Vielä lisäyksenä.. koska itselläni sämpylät menevät usein pakkaseen ja paahtimeen, niin paistan ne kypsiksi, mutta suht vaaleiksi. Eli jos syöt kaiken kerralla, niin paista ihmeessä muutama minuutti pitempään kuin ohjeessa on mainittu!

Kaurasämpylät (n. 9 kpl)


1/2 pussia kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
1 rkl chian siemeniä
2 rkl sokerijuurikaskuitua (Fibrex)
suolaa, ruokokidesokeria/loraus siirappia
1 dl (puhdas)kaurahiutaleita
4 dl lämminta (42 astetta) vettä
3 dl Viljatuotteen kaurajauhoa
2 dl Viljatuotteen hienoa tattarijauhoa
1 rkl öljyä
kurpitsansiemeniä päälle

Sekoita kuivahiiva, psyllium, chian siemenet, Fibrex, suola, sokeri ja kaurahiutaleet keskenään. Lämmitä vesi ja sekoita edellisten kanssa yleiskoneessa ja jätä lepäämään kymmeneksi minuutiksi. Alusta taikinaan kaurajauhot ja lisää tattarijauhoja pikkuhiljaa, jotta taikinasta tulee leivottava. Vaivaa 5 minuuttia koneessa, lisää öljy ja jatka vaivaamista pari minuuttia. Taikinan kuuluu jäädä kosteaksi ja vähän käsiin tarttuvaksi. Anna levätä kymmenisen minuuttia ja leivo öljytetyillä käsillä sämpylöiksi ja kohota puoli tuntia astiapyyhkeen alla. Sivele kohonneet leivät vedellä ja ripottele päälle haluamiasi siemeniä. Paista 225 asteessa n. 12 minuuttia. Nämä on testattu myös normiruokailijoilla ja ovat saaneet meidän perheessä suuren suosion. Lopputuloksena on todella ilmavia ja maukkaita sämpylöitä.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Juustosarvet

 Juustosarvet ovat minulle lapsuuden herkkuja. En ole koskaan välittänyt varsinaisesti niistä kovin lehtevistä croissanteista - ne tuppaavat olemaan mielestäni mauttomia ja rasvaisia. Mutta tämän tyyppisiä leivoimme kotona usein. Keräsin taas eilisistä piirakoista innostuneena rohkeutta ja ryhdyin hommiin. Oli kyllä ihana saada sairastelun jälkeen itse leivottua hyvää leipää.

Täytyy kyllä nyt kehua Viljatuotteen jauhoja. Eniten olen nyt kokeillut tuota vaaleaa jauhoseosta ja se on kyllä leivottavuudeltaan aivan ensiluokkaista. Tämäkin taikina oli helppo kaulita ohueksi leivinpaperin päälle ja vain kieriä rullalle. So simple..

Juustosarvet

2 dl piimää
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
1 tl kuivattua basilikaa
1-2 puristettua valkosipulinkynttä
1 dl juustoraastetta
n. 0,5 dl juoksevaa/sulatettua voita
1/2 pss kuivahiivaa
3,5 - 4 dl gluteenitonta jauhoseosta (Viljatuotteen vaalea)

kananmuna voiteluun

Liuota sokeri, suola ja mausteet lämmitettyyn piimään. Sekoita kuivat aineet keskenään ja alusta niistä puolet nesteiden joukkoon. Lisää rasva ja juustoraaste sekä loput jauhoista vähitellen. Kohota puolisen tuntia lämpimässä paikassa.

Jaa taikina puoliksi ja kauli molemmista halkaisijaltaan noin 30 sentin kokoinen ympyrä. Leikkaa ympyrä veitsellä tai taikinapyörällä kahdeksaan osaan. 




Tässä vaiheessa voit kätkeä sarvien sisään haluamiasi lisukkeita. Mielikuvitus on rajana. Tällä kertaa itselleni laitoin juuston loput ja miehille taas meetwurstia. 


Aloita rullaaminen leveästä päästä ja kääri sarvet napakasti, mutta älä 'venytä' taikinaa. Asettele pellille, voitele kananmunalla ja ripottele päälle vaikka unikon- tai seesaminsiemeniä makusi mukaan. Juustosarvista tulee suht pieniä, mutta usein ne siten pysyvät paremmin kasasssa. 

Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia. Sarvet ovat parhaita uunista tulleina. Itse raakapakastin puolet - tosin ilman täytteitä. Hyvä vinkki moneen gluteenittomaan leivontaan.
Ja nauti!



lauantai 27. helmikuuta 2016

Suolaiset nokkosvohvelit

Olen toastimaanikko ja testailen jatkuvasti ohjeita, joista tulisi hyviä suolaisia pikkusyötäviä. En ole kaupan valikoimista juurikaan löytänyt itselleni sopivaa. Piadinat olivat kivoja, mutta niin olivat nämäkin. Tein muutama viikko sitten minille nokkoslettuja ja yhtäkkiä huomasin pölyyntyneen vohveliraudan keittiön kaappien nurkassa. En juurikaan pidä makeasta, tai sitä syö mutta suolaiset pikkupalat ovat ihania.

Minulla on myös raivostuttava tapa työntää yrttejä vähän joka ruokaan. Ja aina laskea, että rautaa, vitamiineja tms. tulisi jokaiseen ruokaan. Siksi taas tuota luonnon parasta antia - nokkosta. Näin talvella käytän sitä pääosin kuivattuna, koska meillä on pakastin aina täynnä ja kuivattu on helppo lisä keittoihin, kastikkeisiin, lettuihin, leipiin.. niin mihin tahansa! Näissä täytteenä oli mozzarellaa, salamia, tomaattia ja pestoa.

Kuva ei anna oikeutta maulle.. uusi kamera on hakusessa. Nyt täytyy tyytyä jo vanhentuneen kännykän kameraan ja vähäiseen valoon.


5 dl täysmaitoa tai kauramaitoa
3 kananmunaa
1 tl suolaa
5 dl Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania (ei pakollinen)
2 rkl kuivattua nokkosrouhetta
75 g voita sulatettuna

öljyä vohveliraudan voiteluun

Sulata voi. Sekoita sulatettu voi, maito ja vatkaa kevyesti kananmunat nesteisiin. Lisää sekoitetut kuivat aineet nesteiden joukkoon. Anna turvota vähintään puoli tuntia. Täytä paistetus vohvelit haluamillasi täytteillä. 


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Mahtavat juustoiset piimä-yrttiskonssit

No niin.. vielä rapsakkaa hiihtolomapurtavaa. Skonssit ovat yleisiä Skotlannissa, mutta yleensä makeina. Itsehän en juuri makeaa syö, mutta sitäkin enemmän juustoja. Eli nyt suolaisia skonsseja. :D

Skonssit yleensä kaulitaan levyksi ja otetaan esimerkiksi mukilla palasia, jotta reunat säilyvät siisteinä. Tehkää niin jos haluatte, itse olen gluteenittoman taikinan kanssa liian pihi ja tyynesti käytän koko taikinan ja paistan muffinssivuuassa. Tämä oli jatkoa päivän brunssi/hiihtolomateemalle. Reseptiin pientä ideaa sain 'Leivo gluteenitonta' - kirjasta. Mutta osa meni taas ihan itse fiilistellen. Pidin ja minikin tykkäsi. Täyttää voi sitten omilla herkuilla. Itse söin välissä juustoa, mini taas kinkkua ja tomaattia.

Juustoiset piimä-yrttiskonssit

6 dl gluteenitonta jauhoseosta (itselläni 3 dl Semperin fin mixiä, 2 dl kaurajauhoja ja 1 dl karkeita riisijauhoja)
4 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania
2 dl (puhdas)kaurahiutaleita
100 g jääkaappikylmää voita kuutioina
n. 200 g cheddaria tai muuta vahvaa juustoa raasteena
2 dl saksanpähkinöitä karkeana rouheena
reilu rkl Dijon - sinappia
noin. 2 - 2 1/2 dl piimää
1 tl savupaprikaa
3 tl  kuivattuja yrttejä (basilikaa, oreganoa, nokkosta..)

Koristeluun: 
unikonsiemeniä
kananmuna


Sekoita kuivat aineet (jauhot, leivinjauhe, hiutaleet, ksantaani ja yrtit) keskenään ja nypi voi niihin. Lisää juustoraaste, sinappi ja pähkinät ja siirrä yleiskoneeseen. Lisää piimää vähän kerrallaan, jotta taikinasta tulee helposti muotoiltava ja pehmeä. Nyt joko kauli taikina 3 sentin levyksi ja ota muotilla (halkaisijaltaan n. 8 senttiä) 12 ympyrää tai tee kuten minä ja laita palloja muffinssivuokaan. Sivele kananmunalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista uunissa 200 asteessa 15- 20 minuuttia.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Gluteeniton naan-leipä

Tämä naan-leipä vaatii hivenen enemmän aikaa ja vaivaa kuin useammat muut gluteenittomat versiot, mutta on ehdottomasti sen arvoinen. Kuten on varmaan tullut ilmi, meillä syödään erilaisia curryja huomattavan usein. En itse ole varsinaisesti riisin ystävä maun tai ekologisuuden takia. Ennen keliakiaa pyrin korvaamaan sen ohratolla - mutta nythän se ei ole vaihtoehto. Quinoa on yksi suosikkini, mutta valitettavasti sekin tulee ulkomailta. Punainen quinoa on ehdoton suosikkini.  Kotimaista on tarjolla, mutta se puuroutuu minusta liikaa eikä jää irtonaiseksi.

Joka tapauksessa curryt vaativat seuralaisensa ja gluteeniton naan-leipä on siihen täydellistä. Sillä voi imeyttää viimeisetkin rippeet hyvistä kastikkeista ja sitä voi käyttää lusikkana kiinteitä paloja kahmiessa. Ehdottomasti kokeilun arvoista siis. Reseptin olen tuunannut täältä, mutta muuttanut sitä vähän maitotuotteiden ja jauhojen osalta. Maidon sijasta käytän hapanmaitotuotteita piimää tai turkkilaista jogurttia ja jauhot olen vaihtanut toisiin. Mutta kiitos ja kunnia reseptistä menee tuonne.


Pikajuuri: 

1/2 tl kuivahiivaa
3/4 dl piimää/jogurttia
1/2 dl hirssihiutaleita
1/2 dl semper fin mixiä tai muuta vaaleaa jauhoseosta

Taikina:
2 tl kuivahiivaa
1/2 dl rypsiöljyä
1 tl suolaa
(2 valkosipulinkynttä puristettuna)
2 tl siirappia
2 1/2 dl piimää/jogurttia
1 1/2 dl karkeaa riisijauhoa
1 1/2 semper finmixiä tai muuta vaaleaa jauhoseosta
1 rkl tapiokatärkkelystä
1 tl leivinjauhetta

Voiteluun:
2 valkosipulinkynttä puristettuina
n. 20 g voita sulatettuna
1 tl kuivattuja korianterin lehtiä

Valmista pikajuuri yleiskoneen kulhoon sekoittamalla ensin kuivat aineet keskenään ja sitten sekoittamalla puuhaarukalla neste jauhoihin. Anna turvota vedottomassa ja lämpimässä paikassa noin 3 tuntia.

Lisää seokseen rypsiöljy, valkosipuli, suola, siirappi ja piimä. Sekoita riisijauhot, tapiokatärkkelys, leivinjauhe ja kuivahiiva keskenään ja sekoita koneella tai puuhaarukalla sekaisin. Lisää gluteenitonta jauhoseosta kunnes taikina on suht kiinteää, anna pyöriä koneessa muutaman minuutin ajan. Gluteenittoman taikinan kuuluukin jäädä löysäksi. Jätä tasaantumaan 10 minuutiksi. Muotoile runsaasti jauhotetuin käsin neljä palloa ja taputtele ne haluamasi muotoisiksi leiviksi. Jätä liinan alle nousemaan 20 minuutiksi lämpimään paikkaan.

Paista 275 asteessa noin kymmenen minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea. Tarkkaile uunia! Voitele voi-valkosipuli-korianterinlehtiseoksella leivät heti uunista otettuasi. Nämä leivät ovat herkullisia vielä pari päivää paahdettuina. Taikina on myös erinomainen pitsa-pohja, eli jos teet tuplamäärän, saat seuraavana päivänä taikinan toisesta puolikkaasta pitsan. 








torstai 11. helmikuuta 2016

Ihana monipuolinen Piadina(hko)

Piadinat ovat aina kiehtoneet minua enemmän kuin pitsat. Ehkä koska matkustimme nuorempana paljon Emilia-Romagnan alueella Italiassa, jossa se on joka puolella näkyvää katuruokaa parhaimmillaan. Nämä hypähtivät pitkästä aikaa silmilleni ensin Vege! - keittokirjasta ja sattumalta vielä Jamie Oliverin ohjelmasta samana päivänä. Ja pakkohan niitä oli gluteenittomina kokeilla heti. 

Piadina on siis pannulla paistettava ohuehko leipänen, mutta kiinnostus heräsi, kun Jamie teki siitä paksumman, halkaisi, täytti ja lopputulos näytti enemmän toastilta. Taikina on todella simppeli ja päätin kokeilla tuota muotoilua. Illalla sitten ohuita - siitä kuva myöhemmin.

Mutta näistä tuli täydellisiä pitkäaikaiseen kinkku-juusto-sipuli-tomaattitäytteisten toastieni kaipuuseen. Taikina on yllättävän lähellä suht taikinaista vehnäpaninia. Täytteissä ei todellakaan kannata pihistellä! Eihän nämä superterveellisiä ole.. mutta eipä niitä ole tarkoitus päivittäin syödä. Ensi kerralla teen suuremman määrän ja joko raakapakastan tai paistan ja jätän odottelemaan täyttämistä ja lämmittämistä.

Taikina:

200 g vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
(itselläni Semper fin mixiä)
n. 1 dl vettä
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa (vähän vähemmän riittää)
1 rkl oliiviöljyä (+paistamiseen)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää puolet huoneenlämpöistä vettä ja öljy. Lisää vettä pikkuhiljaa kunnes taikina on kimmoisaa, mutta ei kuivaa. Muotoile taikinasta kaksi palloa ja painele käsin noin 15 cm halkaisijaltaan ja alle 2 cm (mutta siten, että saat halkaistua) paksuisiksi levyiksi. Paista 3-4 minuuttia suht kuumalla pannulla molemmin puolin. Halkaise - taikina oli vielä tässä vaiheessa hieman raakaa ja paahda (olisin tehnyt sen kuitenkin) ne vielä halkaistulta pinnalta. Sen jälkeen täytin tuorejuustolla, höyrytetyllä sipulilla, kinkulla, juustolla ja kasviksilla. Sitten vielä hetkeksi pannulle, jotta täytteet lämpenevät. Ja avot - oma toastini vei jalat alta. Kuvassa olevat olisivat voineet olla ohuempia vielä.. ehkä liikaa varauduin halkaisuun.

Oikea tapa olisi muotoilla tuosta taikina määrästä 4 palloa ja kaulia ne n. 23 cm kokoisiksi ja 2-3 mm paksuisiksi ympyröiksi. Paistaa toiselta puolelta, kääntää, täyttää ja taittaa puoliksi. Tämäkin on varmasti herkullista ja näin sen Italiassa söin. Eli noin 1-2  minuuttia per puoli.

Esimerkki täytteitä:

Omani oli nyt:
kinkku - gouda - salami - balsamicomarinoitu tomaatti - sipuli - tuorejuusto

Kasvis:
tomaatti - majoneesi - mozzarella - rucola - sinappi

Jamie'n:
1 prk tonnikalaa
1 omena pilkottuna
1 punasipuli pilkottuna
2 rkl valkoviinietikkaa
2 tl tuorejuustoa (musta laittoi ohjelmassa enemmän)
kourallinen cheddaria
1 tl sinappia

Kaikki tahnaksi ja piadinan väliin.




tiistai 9. helmikuuta 2016

Maidottomat ja gluteenittomat karjalanpiirakat

Elämäni ensimmäiset karjalanpiirakat ja vielä gluteenittomina sekä maidottomina. Olivat kyllä taivaallisen hyviä ja musta parempia kuin kaupasta ostetut. Tein nämä suoraan tällä reseptillä, vaihtaen vain maidon kauramaidoksi. Suosittelen kokeilemaan, resepti on saavuttanut kovaa suosiota. Helppoa ja hyvää. Eihän niistä minun rähmäsormilla tosiaan kauniita tullut, mutta ensi kerralla parempia. Raakapakastusta suosittelen. Saa sitten helposti piirakoita pakkasesta.



Eli riisipuuroon vaihdettiin Sininen Keiju ja maito vaihtui kauramaidoksi. Muutoin en lähde legendaarista reseptiä kirjoittamaan uudestaan.

http://vesiperhonen.blogspot.fi/2013/02/gluteenittomat-karjalanpiirakat.html

torstai 28. tammikuuta 2016

Helpot rieskat

Gluteenittomassa ruokavaliossa on tylsintä se, että lähestulkoon kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse. Aina ei jaksaisi leipoa, olisi kiva laittaa pitsa uuniin yms.. mutta kun se on 5 euroa ja pienempi kuin nenäliina, niin joutuu pohtimaan uudelleen. Nämä rieskat  olivat leivänhimon vastaus. Kuva on edelleen surkea, mutta tosiasiassa olivat herkullisia ja meheviä.



1 raastettu porkkana
2 dl kiehuvaa vettä (vedenkeittimestä)
40 g perunahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
suolaa
1/2 dl margariinia

Sekoita perunahiutaleet kuumaan veteen. Lisää muut aineet ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Pyöritä 5 palloa ja litistä rieskoiksi halkaisiljaltaan noin 12 sentin kokoisiksi. Pistele haarukalla ja paista 250 asteessa 15 minuuttia.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Gluteeniton pataleipä

Pataleipä on kyllä helppo ja takuuvarma gluteenittomanakin - varsinkin jos omistaa yleiskoneen. Tähän voi soveltaa lähes tulkoon mitä jauhoja tahansa ja siemeniä, juureksia tms. Juju on vain sekoittaa aineet keskenään ja jättää taikina vetäytymään esim. yöksi viileään. Takuulla rapeaa pinnalta ja pehmeää sisältä. 



7 dl vettä
2 tl suolaa
2 tl psylliumia
2tl kuivahiivaa 
2rkl siirappia
2 porkkanaa raastettuna
1 tl rosmariinia
n. 8 dl esim. jyttejauhoja (vaaleita)
loraus öljyä

Sekoita pari desiä jauhoja, suola psyllium, kuivattu rosmariini ja porkkanaraaste kipossa. Lisää kylmä vesi ja siirappi. Sekoita loput jauhot ja öljy taikinakoukuilla löysähköksi taikinaksi. Anna levätä yön yli tai ainakin 5 tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita pata (vähintään 3 litraa) sinne lämpenemään. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile siitä pyöreähkö leipä. Älä vaivaa taikinaa. Nosta kuuma pata uunista ja öljyä se. Nosta taikina varovasti kuumaan pannuun ja paista kannen alla 30 minuuttia. Laske lämpötilaa 200 asteeseen, ota kansi pois ja voitele kevyesti öljyllä leivän pinta. Paista kypsäksi n. 30 - 40 minuuttia.