Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsille. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsille. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2016

Pikapitsa Moilasen tortilloista


Oih ja voih.. tiedättekö ne kiireiset päivät jolloin tekee mieli vain pikaruokaa mahdollisimman vähällä vaivalla? Meillä on pyöritty markkinoilla ja vähän turhankin usein näin einesten vastustajan perjantai-illan herkkuna on ollut pitsa. Minin iloksi tietysti. Parasta on perjantain pitsapäivät, jotka meillä ovat kohtuu usein toistuva perinne. Pitsan tilaaminen on minin suurin ilo, mutta tulee keliaakikolle kovin tylsäksi, kun harvasta paikasta saa mitään tilattua kotiin. Eikä lopputulema läheskään aina ole erityisen herkullinen. Myös pakkasesta ei oikein löydy itseä miellyttäviä vaihtoehtoja.

Mutta nyt (myöhäissyntyneenä myönnän) kokeilin ensimmäisiä kertoja Moilasen tortilloja ja pitoja. Näitähän on kehuttu gluteenittomilla sivustoilla pitkään. Itse aluksi vierastin pita-leipiä kuivina, mutta olin sulattanut ja lämmittäny väärin. Kaiken a ja o on sulattaa ne muovipussin sisällä, jotta eivät kuivu. Sitten kevyt höyrytys ja varovainen avaaminen. Ja avot - toimii jo. Näistä lisää kunhan saan falafelit valmiiksi.


Mutta tähän ihanaan pitsaan. Tortillaletut toimivat itsenäänkin, kunhan muistaa samat sulatus ja kuumennusohjeet kuin pita-leivissä. Viimeksi meillä täytettiin pulled porkilla, salaatilla ja shiracha-kastikkeella. Itse tykkään kääriä samaisia täytteitä esim. salaatinlehden sisään. Toimii hyvin! Jostain syystä kuvat näistä epäonnistuivat vielä pahemmin kuin pitsoista - joten odotan reseptien luovuttamista niihin uuden herkuttelun yhteydessä.

Mutta tämänpäiväiseen - eli tortillapitsoihin. Näissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, jaan tämän lähinnä ideana jos teille käy samoin kuin minulle, että yksi lettu pääsee kuivahtamaan. Roskiin niitä ei viitsi heittää, mutta pitsapohjana toimi todella hyvin! Paljon täytteitä päälle ja uuniin 200 asteeseen kunnes juusto sulaa.

Pikapitsan resepti yhdelle


1 moilasen tortillalettu (huom. myös vähän kuivahtanut elpyy)

ketsuppia, shiracha-kastiketta, tomaattipyrettä
1/3 osa kutakin

Haluamasi täytteet esim:

pepperonia, sipulia (kannattaa höyryttää), herkkusieniä, juustoa

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja levitä letulle. Lado päälle täytteet ja juusto. Paista 200 asteessa kunnes juusto sulaa. Kastiketta saa mielestäni olla suht reippaasti, jotta lettu pysyy mehevänä. Juuston asemasta voi sitten kiistellä - itse en laita sitä päällimmäiseksi, jotta pysyy mehevänä. 

Enjoy - nopeaa, helppoa ja hyvää!
http://www.moilas.fi/tuotteet/gluteenittomat-tuotteet/pizzat-ja-valipalatuotteet/gluteeniton-tortilla.html

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Nokkos-ruohonjuuriletut



Kamalan pitkä aika olla pois blogista, mutta nyt oli välttämätön lepohetki sekä teknisistä- että henkilökohtaisista syistä. Sain kokeiluun Viljatuotteen nokkoslettujauhoja ja muitakin tuotteita. Olen ylistänyt heidän jauhojaan taivaisiin, enkä peru puheita. Tämäkin seos oli sekä pihan lasten mieliin mansikkahillon kanssa, että nyt toteutettuna ruohosipuliversiona savukalan ja valkosipulijogurtin kanssa. Nokkosista tullen höpöttämään koko kesän. Itse keräämme niitä, kuivatamme ja ryöppäämme. Yleensä siis teen taikinan itse, mutta jos et jaksa vaivaa nähdä, niin tässä on hyvä jauhoseos. Pelkkänä itsenään toimii hyvin myös makean kera. Nokkosen maku oli minusta mieto. Naapurin hoitolapset olivat testiryhmänä (syöjiä oli siis kohta 2v, kohta 3v, 5v ja pari aikuista). Tuntuivat tykkäävän ja noita pikkulettuja söivät paljon.

Jauhoseoksesta kehun sitä, että oli taas helppo käyttää. Yleensä vatkaan yleiskoneella koska gluteenittomat jauhot eivät sekoitu mielestäni helposti - nyt meni vispilällä. Meillä syödään lettuja ja nokkosta niin usein, etten välttämättä päädy kestotilaajaksi - saman firman muista jauhoista varmaan tulen viikottaiset lettuni paistamaan, mutta nyt jaan maidottomat ja gluteenittomat lettukokeiluni.

Tavisletut Nokkoslettuseoksesta


2 pientä munaa
5 dl Oatlyn kauramaitoa
1 tl lipstikkasuolaa

Tämä on siis purkissa oleva resepti, jota testasin itse alkuun. Pieniin lettuihin jauhomäärä oli varsin sopiva. Silloin 500 g purkista saa kolme annosta. Munien määrässä ehkä kiinnittäisin huomiota kokoon. Kaksi pientä munaa oli minusta hyvä määrä.

Ja sitten ne kokeilut..



Eli lisäsin yhteen taikinaan 1/2 dl ruohosipulia ja toiseen samanverran kesäkurpitsaraastetta. Aivan mahtava lounas/suolapala. Tarjolla oli myös savukalaa sekä pitkään mainostamaani turkkilaista jogurttia valkosipulilla ja sitruunalla. Varsinaisia reseptejä näihin tullee toivottavasti tällä viikolla. Olemme kehittäneet lähes täydellisen varman reseptin lohen savustamiseen. :)


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mustikkajäädyke

Kesäloman alkaminen oli mainio syy herkuttelulle..
alkuperäinen ohje: Ohje täältä
Kesällä muutenkin on hieman rennompi ote kaikkeen, myös ruokailuihin. Jos säät sallivat grillaamme paljon. Myös ilmat vaikuttavat syömisiin, lämpöisinä päivinä ei höyryävä ruoka houkuttele kuten talvella. Myös ruokailu rytmi muuttuu, syömiset venähtää vähän myöhempään kun aamulla noustaankin myöhempään.
Ja tämä on mielestäni ihan fine, rakastan rutiineja mutta tuskin tekisin näin jos välillä ei toimisi toisin.
Sitten tähän ruutininrikkoja herkkuun Söimme tätä ekana lomapäivänä aamupalaksi (:
Ohje on yhdestä lempiblogistani, eli FODMAP-keittiöni blogista. Blogi on täynnä ihania ohjeita, ja mikä parasta kaikki on herkälle vatsalle sopivia, mausta tinkimättä.
Tämä mustikkajäädyke katosi äkkiä parempiin suihin, kaneli ja kardemumma tekivät tästä taivaallista..
Tein vain itse virheen kun käytin lasista vuokaa,kokonaisena en saanut jäädykettä kumottua. Silikoni vuoka menee hankinta listalle,kelpaisi makunsa puolesta tarjottavaksi mihin tilaisuuteen hyvänsä.
Tämä minun kuvani ei tee oikeutta jäädykkeelle, käykää kurkkaamassa alkuperäiset kuvat blogista.





Mustikkajäädyke:

* 2 banaania
*400ml täysrasvaista kookosmaitoa
* 5dl jäisiä mustikoita
*3rkl raakaruokosokeria
* 2rkl sitruunamehua
* 2tl vanilja sokeria
* 1tl jauhettua kanelia
* 1tl vihreää kardemummaa

hyvälaatuista suolaa veitsenkärjellinen

kourallinen tuoretta minttua

4 rkl karkeaa psylliumkuorijauhetta

Laitoin itse myös 2rkl mustikkaista pellavarouhetta* (Valo24h )

Jäädykevuoan voiteluun: öljyä
Koristeluun mustikoita tai muita tuoreita marjoja

Kaikki aineet (paitsi psyllium) tehosekoittimessa tasaiseksi. Anna tehosekoittimen käydä ja lisää psyllium yksi lusikallinen kerrallaan joukkoon. Kumoa massa voideltuun vuokaan, pakasta 3-4h tai yön yli. Ota sulamaan huoneenlämpöön ajoissa jos olet pakastanut yön yli. Kastaminen kuumaan veteen irrottaa lyhyemmän ajan pakkasessa olleen jäädykkeen. Koristele. Nauti.

Nyt ilmojen kylmettyä on pieni leipuri minussa herännyt taas, leipä ohjeita tulossa siis seuraavaksi, tosin kun näin menen lupaamaan on seuraava postaus varmasti jotain ihan muuta :D
Jossain vaiheessa siis leipä ohjeita luvassa..

Kesäistä alkavaa viikkoa!

                                                                        S


* Pellavarouhe saatu blogiyhteistyön kautta testattavaksi Linseed oy


sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Yhden astian pata - tällä kertaa kanankoipia ja chorizoa

Tämän reseptin idea on napattu Glorian ruoka & viini lehdestä. Mutta yllättäen tuunattu enemmän meidän näkoiseksi ja kasvispainotteisemmaksi. Olin yllättynyt kuitenkin siitä, miten rasvainen ruuasta tuli ja keitettiinkin riisiä sekaan. Mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen minusta omalla versionallani.


3-4 broilerin koipi-reisiä
1/2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (itse käytin Viljatuotteen vaaleaa)
1 tl lipstikkasuolaa
öljyä paistamiseen
2 aitoa chorizo-tuoremakkaraa
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
n. puolikas juuriselleriä
2 perunaa
1 rkl tomaattipyrettä
3 dl kanalientä
400 g tölkki kuorittuja tomaatteja
2 dl kalamata-oliiveja
2 laakerinlehteä
1 rkl kuivattua timjamia
2 prk (800 g) voipapuja tai isoja valkoisia papuja keitettynä
suolaa, pippuria

Sekoita gluteenittomat jauhot ja suola sekä pyörittele kanat niissä. Pilko ja paloittele makkara, sipulit ja juurekset. Kuumenna valurautapata ja ruskista kanat - siirrä syrjään. Paista chorizot ja sen jälkeen kuullota pilkotut sipulit sekä juuriselleri ja peruna. Lisää tomaattipyre ja keitä minuutin verran. Laita koipireidet takaisin pataan ja lisää kanaliemi, tomaatit, oliivit, laakerinlehdet ja timjamit pataan. Anna kiehahtaa ja laske lämpö miedolle.  Anna kypsyä n. 40 minuuttia. Lisää pavut ja mausta. Anna kypsyä vielä vartin verran ilman kantta. Tarkoile sellaisenaan tai riisin, salaatin tai leivän kera.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Unkarilainen lammas-riisipata


Tämä on sopiva ruoka näin pääsiäisen kulmilla, mutta jos lammasta ei ole saatavilla niin karjalanpaistilihat, naudan kulmapaisti tms. sopii myös hyvin. Tämä on myös oiva vierasruoka - kypsyy itsekseen ja valmistelut eivät kauaa vie.

Tämä on myös superhelppo yhden padan ruoka, jonka mummo on aikoinaan matkoiltaan tuonut. Meillä syötiin tätä paljon kun olin pieni, mutta jostain syystä itse olen keskittynyt enemmän toisen tyyppisiin ruokiin. Mutta verestellään nyt muistia ja pommitetaan äitiä kaivamaan muistia, maistellaan ja lisätään omia.

Reilun kokoinen pata hauduttamiseen. Ruuan idea on hauduttaa kasvisten ja lihan maut riisiin. Tässä riisi lisätään suoraan pataan hauduttamisen loppuvaiheessa eikä keitetä erikseen. Ruuan seuraksi sopii maukas leipä ja salaatti. Itse söin tätä aina chilikastikkeen kanssa, mutta myös jogurtti sopii varmaan kastikkeeksi.


500 g lampaan lihaa (luullista enemmän)  
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl savupaprikajauhetta
2 sipulia
2-4 paprikaa koosta riippuen
4 valkosipulin kynttä
2-3 porkkanaa
vajaa maustemitallinen cayenneapippuria
1 tlk kokonaisia säilöttöjä tomaatteja
2 tl suolaa ja vettä
2 1/2 dl riisiä

Pilko valitsemasi liha valmiiksi. Leikkaa sipulit ja paprikat isoiksi paloiksi sekä kuori valkosipulin kynnet. Ruskista lihanpalat pienissä erissä kuumassa padassa, lisää paprikajauhe, 1tl suolaa ja vettä niin paljon, että lihat peittyvät. Kiehauta ja kuori tarvittaessa vaahto pois. Lisää riisiä lukuunottamatta loput ainekset ja anna hautua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Lisää riisit pataan 2 tunnin hauduttelun jälkeen. Mausta vielä makusi mukaan suolalla ja esim. chilikastikkeella. Me söimme ruuan Sriracha-kastikkeen kera, mieto pata taas maistui sellaisenaan lapselle. 



torstai 10. maaliskuuta 2016

Tonnikalalla täytetyt paprikat ja lisukkeena seesamparsakaalia

Erilaiset täytetyt kasvikset ovat aivan huippuhyviä. Yleensä täytän munakoisoja tai kesäkurpitsoja, mutta eilen päädyin paprikoihin. Täytteitä voi aina muokata omaan makuunsa, itse päädyin tällä kertaa tonnikalaan. Tämä täyte on suht tuhti ja juustoinen, minulle riitti yksi kappale ja lisukkeeksi pikapaistettua parsakaalia. Koska tällä kertaa vain itse nautin näistä, niin täytyy hyödyntää mahdollisuus juustoihin sitten kunnolla. ;) Tässä jokainen voi valita lisukkeensa makunsa mukaan. Itse rakastan aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia, mutta jos et ole niiden ystävä - jätä pois. Fetan voi vaihtaa parmesaaniin yms. Maistele täytettä ja lisää mausteita makusi mukaan. Itse en käyttänyt suolaa ollenkaan. Muilla tavoilla täytettyjä kasviksia tulee jatkossakin mm. pavuilla täytetyt bataatit, jauhelihalla täytetyt munakoisot, linsseillä täytetyt kesäkurpitsat yms.. vaihtoehtoja on vaikka mihin. Herkullista ja helppoa arkiruokaa! Tämä oli siitä helpoimmasta päästä. Kaikessa voi kikkailla ja niitäkin reseptejä tulee, mutta arkena on tärkeää vain saada ruokaa pöytään.


Täytetyt paprikat

3-4 paprikaa (parhaimmat saat etnisistä kaupoista, mutta myös ihan tavalliset käyvät tähän)
puolikas sipuli
1 prk tonnikalaa palana (tarkista laatu)
8 aurinkokuivattua tomaattia
100 g fetaa
100-200 g miedonmakuista tuorejuustoa
(mozzarellaa päälle)
2 tl sitruunan mehua
(1 rkl kapriksia) 
1 tl kuivattua tilliä
suolaa ja pippuria

Leikkaa paprikat puoliksi pituussuuntaan. Mieheni päätti tällä kertaa leikata ne toisin.. poista siemenet, mutta jätä kanta, joka pitää paprikan paremmin kasassa. Toki voit myös täyttää nämä kokonaisina ja leikata vain ns. hatun pois. Minusta vain nuo puolikkaat pysyvät paremmin kasassa ja kypsyvät nopeammin.
Pilko sipuli pieneksi, leikkaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi, murenna feta ja sekoita täytteen aineet sekaisin. Mausta sitruunan mehulla, pippurilla ja tillillä. Mikäli käytät kaikkia aineita, et tarvitse suolaa! Eli maista ja mausta. Täytä paprikat ja lisää päälle haluamaasi juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Usein suositellaan kovempaa paistolämpöä, mutta itse pidän siitä, ettei paprikat mustu, eikä juusto kovetu liikaa.

Pikapaistettu parsakaali

Tämän tyyppistä ruokaa söimme Kiinassa usein. Simppeli lisuke, 5 minuutissa valmista ja ehdottoman hyvää. Hyvin usein käytän parsakaalia lisukkeena. Suomessa on yleensä tapana aina lisätä pastaa tai perunaa ruokaan. Itse taas pidän kevyemmistä ja kasvispainotteisista lisukkeista. Vinkkinä muuten - jos et käytä usein inkivääriä, niin kaupasta löytyy myös hyvänä vaihtoehtona tuoreelle inkivääritahnaa. Se säilyy pitempään. Parsakaalin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota väriin ja siihen, että nuput ovat mahdollisimman kiinni. 

Yksi nippu parsakaalia
2 rkl seesaminsiemeniä
 1/2 rkl seesamöljyä
2 kynttä valkosipulia viipaloituna
1-2 tl raastettua inkivääriä
1 rkl sitruunan mehua
 2rkl soijaa

Irrota parsakaalin kukinnot, leikkaa varresta kuiva osa pois ja käytä loput varresta esim. sosekeittoon. Höyrytä kukintoja noin 2 minuuttia. Samaan aikaan kuumenna pannu ja paahda kuivalla pannulla seesaminsiemenet kullanruskeiksi. Varo etteivät pala! Siirrä toiseen astiaan odottamaan. Kuumenna seesamöljy ja lisää viipaloidut valkosipulit ja raastettu inkivääri pannulle. Kuullota hetki ja lisää valutettu parsakaali, siemenet pannulle. Mausta sitruunan mehulle ja soijalla.




keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Gluteenittomat ja maidottomat nokkosletut

Nokkonen on yksi käyttökelpoisimmista ja helpoimmista villiyrteistä. On suorastaan haaskausta jättää keräämättä sitä alkukesästä. Ja jos tuntee hyvän paikan voi aina leikata latvoista n. 15 senttiä kerrallaan ja kerätä satoa koko kesän. Itse kuivaan nokkosta tai pakastan ryöpättynä. Varsinkin kuivattua nokkosta on helppo lisätä lettuihin, keittoihin ja patoihin antamaan lisävitamiiniboostia. Meillä minin lempiruokaa ovat erilaiset letut - pinaatti-, nokkos-, porkkana- ja tietysti ihan tavalliset letut. Tänään herkutellaan nokkosletuilla. Mini syö nämä perinteisen puolukkahillon kera, mutta aikuiseen makuun esimerkiksi kasvistartar tai katkaraputäyte sopii hyvin näihin lettuihin.

Nokkosletut

5 dl kauramaitoa
2 kananmunaa
2,5 dl gluteenittomia jauhoja 
(esim. 1 dl tattarijauhoja ja 1,5 dl vaaleaa jauhoseosta)
2 rkl kuivattua ja murskattua nokkosta
ripaus suolaa

öljy/voiseosta paistamiseen

Riko vispilällä kananmunien rakenne, lisää maito ja loput aineet. Anna turvota puoli tuntia. Paista kuumalla pannulla kypsiksi.

Kasvistartar

8 aurinkokuivattua tomaattia
1 maustekurkku
1/2 punainen paprika
pieni sipuli
valkosipulin kynsi
1 pieni purkki smetanaa tai Oatlyn creme fraichea
mustapippuria

Pilko kaikki ainekset niin pieneksi kuin saat. Sekoita ja anna vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia. Kasvistartar sopii hyvin myös uuniperunoihin ja blineihin.

Katkarapu/Tonnikalatäyte

 1 prk tonnikalaa tai 150 g katkarapuja
pieni sipuli
maun mukaan mätitahnaa (n. 1 rkl)
1 kermaviili tai Oatlyn creme fraichea
1 rkl sitruunamehua
2 tl sinappia
ripaus sokeria
suolaa, pippuria
tuoretta tai kuivattua tilliä

Silppua sipuli mahdollisimman pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maistele ja lisää mausteita vähitellen. 




sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Juurespihvit Pirkan tapaan

Tämä ohje meinasi joutua vahingossa hylätyt- kansioon. Onneksi selailin vanhoja kuvia ja hoksasin etten tätä ohjetta ollut julkaissut vielä. Nämä jäivät kerralla suosikiksi, helpot ja nopeat tehdä. Makuakin saa muokattua sen mukaan mitä juuressosetta näihin käyttää.
Ostin itse tuollaisen valmiin juuressoseen. Pirkalla näitä eri vaihtoehtoja. Löytyvät kaupasta Hevi osaston hyllystä. 
Nopeasti katsottuna ainakin bataatti-,punajuuri-peruna ja luomuporkkana tämän juuressoseen lisäksi. Itse en tästä juuressoseesta vatsa oireita saanut. Sisältää: porkkana, palsternakka, lanttu, mukulaselleri,maissitärkkelys ja sipuli. Soseen voi tietenkin tehdä myös itse, milloin voi valita ne itselle varmasti sopivat juurekset. 
Aion seuraavaksi kokeilla bataattia,sekä pinaattia ,ehdolla hiihtoloman reissu ruokalistalle. Näihin sopisi myös raejuusto, eli todella monipuolisesti löytyy muokkaus varaa.
Tein juurespihvien kanssa tällä kertaa uunilohta.Oli hyvä valinta koska juurespihvit olivat täyttäviä. Lohen tein ihan vain suolalla ja sitruunapippurilla maustettuna. Tilkka sitruunamehua ja hyvää tuli.
Alkuperäinen ohje Pirkka/ K-ruoka 





JUURESPIHVIT  ( 4 ANNOSTA)

1pkt (500g) Pirkka juuressosetta
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl perunajauhoja
1 pieni sipuli ( käytin kevätsipulia)
2 kananmunaa
1 tl Provencen mix-yrttisekoitusta
1/4 tl suolaa
mustapippuria

paistamiseen margariinia ( käytin voita, kookosöljy kävisi hyvin myös)

* sekoita juuressose, kaurahiutaleet ja perunajauhot, anna turvota 5 min.
* kuutio sipuli ja lisää taikinaan. Sekoita joukkoon munat ja mausteet.
* paista taikinasta ohukaispannulla pihvejä miedolla lämmöllä. ( Itselläni oli ohukaispannu tullut tiensä päähän,joten käytin norm. pannua. Vaikutus lähinnä pihvien määrään ja ulkonäköön.)
Paistoaika on noin 4 min./ puoli. Tarjoa halutessasi yrteillä maustettua kermaviilikastiketta pihvien kanssa.
( Paistamisessa malttia, varsinkin jos ei lettupannua, ei kärsi mennä tökkimään tai koittamaan ennen kuin kerennyt paistua kunnolla)




Päässäni pyöri tätä kirjoittaessani tuo kulunut, " en se minä ollut, se oli Pirkka" hokema, mutta koska en luontevaa väliä nyt löytänyt, sai jäädä väkisin käyttämättä, tai tässähän tämä  nyt kuitenkin tuli  (:
Oikein energistä alku viikkoa, pian on jo hiihtoloma. 

                                                                                    S
                                                                               

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Porkkanasosekeitto (proteiinipitoinen)

Nämä ovat niitä arjen perusruokia. Pidän itse keitoista varsinkin lounailla. Harvemmin syön leipää samalla ja yritänkin kätkeä täyttävyyttä ja proteiineja kasviskeittoihin aina palkokasvien muodossa. Mini taas ei oikein keitoista välitä, mutta tätä suostui syömään. 



noin 500 g porkkanoita
iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl riisiä
n. 1 dl punaisia linssejä
1 litra kasvislientä
tuoreita tai kuivattuja yrttejä
suolaa ja pippuri
loraus kaurakermaa

Pilko kasvikset lohkoiksi ja kuullota öljyssä kattilassa. Lisää riisi ja linssit sekä reilu litra kasvislientä. Keitä linssit ja riisi kypsiksi n. 15 verran riisistä riippuen ja soseuta lisää tarvittaessa vettä. Mausta ja lorauta kaurakermaa joukkoon. Yrteistä ainakin persilja, rakuuna ja basilika sopivat porkkanan makuun. 

Tonnikalapasta

Lisää perusarkiruokaa. Laitan muutaman tällaisenkin, koska loppujen lopuksi nämä tulevat kymmenessä minuutissa, maistuvat lapsille, ovat halpoja ja helppoja toteuttaa gluteenittomasti sekä maidottomasti. Eli tällaista peruslounasta oli eilen. 


1 prk tonnikalaa öljyssä
1 porkkana raastettuna
sipuli pilkottuna
maun mukaan valkosipulia (meillä 2 kynttä)
kuivaa tai tuoretta tilliä
1dl vettä
(pakasteherneitä, linssejä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia maun mukaan)
suolaa, pippuria (sitruunapippuria tai sitruunasuolaa)
sitruunamehua
Oatlyn creme fraiche (tai tavallinen - muistaa tarkistaa keliaakikolta sopiiko kauratuotteet!)

Pastaa - tässä käytetty Schärin pipetteä - ei mikään oma suosikki, mutta halvalla sai.


Laita pasta kiehumaan. Kuullota osassa tonnikalan öljyä sipulit sekä porkkana. Lisää kuivattua tilliä ja vesi, anna kiehua hetki. Lisää haluamasi lisukkeet sekä tonnikala. Mausta sitruunamehulla (myös valkoviinietikka antaa makua) Lisää creme fraiche ja tarkista suola. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen ja jos maito käy - niin nauti vaikka raejuuston kanssa. Muutoin ilman. Välillä lisään tähän myös linssejä. Entistä ruokaisempaa. Esim. vihreät pikalinssit (go green) kypsyvät 5 minuutissa  huuhdeltuina kasvisten kanssa - lisää vain veden määrää.