Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääruoka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2016

Pikapitsa Moilasen tortilloista


Oih ja voih.. tiedättekö ne kiireiset päivät jolloin tekee mieli vain pikaruokaa mahdollisimman vähällä vaivalla? Meillä on pyöritty markkinoilla ja vähän turhankin usein näin einesten vastustajan perjantai-illan herkkuna on ollut pitsa. Minin iloksi tietysti. Parasta on perjantain pitsapäivät, jotka meillä ovat kohtuu usein toistuva perinne. Pitsan tilaaminen on minin suurin ilo, mutta tulee keliaakikolle kovin tylsäksi, kun harvasta paikasta saa mitään tilattua kotiin. Eikä lopputulema läheskään aina ole erityisen herkullinen. Myös pakkasesta ei oikein löydy itseä miellyttäviä vaihtoehtoja.

Mutta nyt (myöhäissyntyneenä myönnän) kokeilin ensimmäisiä kertoja Moilasen tortilloja ja pitoja. Näitähän on kehuttu gluteenittomilla sivustoilla pitkään. Itse aluksi vierastin pita-leipiä kuivina, mutta olin sulattanut ja lämmittäny väärin. Kaiken a ja o on sulattaa ne muovipussin sisällä, jotta eivät kuivu. Sitten kevyt höyrytys ja varovainen avaaminen. Ja avot - toimii jo. Näistä lisää kunhan saan falafelit valmiiksi.


Mutta tähän ihanaan pitsaan. Tortillaletut toimivat itsenäänkin, kunhan muistaa samat sulatus ja kuumennusohjeet kuin pita-leivissä. Viimeksi meillä täytettiin pulled porkilla, salaatilla ja shiracha-kastikkeella. Itse tykkään kääriä samaisia täytteitä esim. salaatinlehden sisään. Toimii hyvin! Jostain syystä kuvat näistä epäonnistuivat vielä pahemmin kuin pitsoista - joten odotan reseptien luovuttamista niihin uuden herkuttelun yhteydessä.

Mutta tämänpäiväiseen - eli tortillapitsoihin. Näissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, jaan tämän lähinnä ideana jos teille käy samoin kuin minulle, että yksi lettu pääsee kuivahtamaan. Roskiin niitä ei viitsi heittää, mutta pitsapohjana toimi todella hyvin! Paljon täytteitä päälle ja uuniin 200 asteeseen kunnes juusto sulaa.

Pikapitsan resepti yhdelle


1 moilasen tortillalettu (huom. myös vähän kuivahtanut elpyy)

ketsuppia, shiracha-kastiketta, tomaattipyrettä
1/3 osa kutakin

Haluamasi täytteet esim:

pepperonia, sipulia (kannattaa höyryttää), herkkusieniä, juustoa

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja levitä letulle. Lado päälle täytteet ja juusto. Paista 200 asteessa kunnes juusto sulaa. Kastiketta saa mielestäni olla suht reippaasti, jotta lettu pysyy mehevänä. Juuston asemasta voi sitten kiistellä - itse en laita sitä päällimmäiseksi, jotta pysyy mehevänä. 

Enjoy - nopeaa, helppoa ja hyvää!
http://www.moilas.fi/tuotteet/gluteenittomat-tuotteet/pizzat-ja-valipalatuotteet/gluteeniton-tortilla.html

perjantai 23. syyskuuta 2016

Röyhkeän maukkaat punajuuripihvit jogurttikastikkeella

Nyt syksyllä on jälleen juuresten ja kurpitsojen riemujuhlaa. Erityisesti punajuurista saa maittavaa ja mahtavan väristä keittoa, laatikkoa, pataa tai pihvejä. Nimesin nämä pihvit röyhkeän maukkaiksi, koska olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Toimivat hyvin perunoiden tai riisin ja kastikkeen kanssa tai vaikka hampurilaisen välissä. (Kaikkea tuli kokeiltua.) Rehellisyyden nimissä tunnustan, että olin ainoa perheessä, joka näitä fanitti. Punajuuri tuntuu jakavan mielipiteitä tässä perheessä. :D 

 Tämä resepti meni aika mutu-tuntumalla, mutta varmaan muistuttaa sataa muuta reseptiä. :) Tämä oli minun versioni. Proteiinia pihvit saavat kik-herneistä. Mikäli vatsasi ei kestä palkokasveja, voit korvata ne raastetulla perunalla, tällöin vain proteiinipitoisuus jää niukemmaksi. Ehkäpä maustamaton raejuusto tai uusi mifu sopisi näihinkin? Vielä vinkki lopuksi, miten raastetuista juureksista tehdyt pihvit saa pysymään kasassa - sauvasekoitin! Opin tämän kokatessani papupihvejä urugualaisen tuttavan kanssa. Pihvimassaa kannattaa tosiaan vähän surauttaa sauvasekoittimella, jotta osa raasteesta soseutuu ja sitoo pihvit paremmin yhteen. Tällöin voit jättää kananmunat kokonaan pois ja laittaa tilalle vaikka vähän enemmän korppujauhoja.


Punajuuripihvit

400 g punajuuria 
1 sipuli
2,5 dl keitettyjä kik-herneitä tai kaksi keskikokoista raakaa perunaa raastettuna
1 tl timjamia tai yrttisekoitusta (kuivattuna)
1 tl suolaa + 1/2 tl leivittämiseen
1 (1ml) maustemitta cayennepippuria
1-2 munaa
1 dl gluteenittomia korppujauhoja + 0,5 dl leivittämiseen
0,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta leivittämiseen

Kuori ja raasta punajuuret sekä sipuli. Raaste saa olla ronskia, jotta purutuntuma säilyy. (Huom. lue vinkki pihvien koossapysymiseksi!) Muussaa kik-herneet tai raasta perunat pienimmällä terällä. Laiska käyttää monitoimikonetta ja raastaa siinä punajuuret, sipulin ja heittää vielä kik-herneet perään.. avot - vauhdilla valmista. 

Sekoita taikinaan mausteet, suola, kananmunat sekä gluteenittomat korppujauhot (1 dl). Mikäli haluat taikinasta helpommin käsiteltävän, niin surauta tässä vaiheessa sauvasekoittimella osa massasta sosemaiseksi (1/4 osa tai kunnes taikina vaikuttaa kiinteämmältä).

 Sekoita laakeassa lautasessa loput korppujauhot, 1/2 tl suolaa sekä vaalea jauhosekoitus. Muotoile pihveiksi, leivitä ja paista suht kuumalla lettupannulla n. 5 minuuttia per puoli. Leivitys ei ole pakollista, mutta sai kivan rapeuden pihvin pintaan. Nauti perunan tai riisin sekä kastikkeen kera.


Kapris-kastike..

2 dl paksua jogurttia (kreikkalainen/turkkilainen)
1 rkl kapriksia hakattuna + vähän koristeluun
2 tl sinappia
ripaus sokeria
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia

..tai Feta-kastike

200 g paksua jogurttia
100 g fetaa tai salaattijuustoa raastettuna
puolikas kurkku siemenet poistettuna ja raastettuna tai pieneksi pilkottuna
3 valkosipulin kynttä raastettuna (tai maun mukaan)
1 tl yrttisekoitusta (esim. minttua, kirveliä, basilikaa, oreganoa, timjamia..)
1-2 tl hunajaa
2 rkl tai puolikkaan sitruunan mehu


maanantai 19. syyskuuta 2016

Gluteenittomat muikut ja Wasabi-perunat

On jotain kovin perinteistä, joka kuuluu Suomen kesään, festareihin, markkinoihin, toreille ja pihoille. Leivitetyt muikut! Ne vain vetävät jonon aina kojun ulkopuolelle - lisukkeena paistettua sipulia ja valkosipulikastiketta ja avot - fiilis nousee heti monta astetta. Mikään ei ilahduttanut itseäni enemmän kuin Hakaniemen markkinoilta löytämäni gluteenittomat muikut. Torielämä on mahtavaa kesäisin - kahvit ja muikut kruunaavat sen. Sieni-, mansikka- tai hernepussit kainalossa kelpaa hilpaista kotiin maha täynnä herkkuja. Eli jos markkinoilla liikutte, niin etsikääpä vihreä-keltaista kojua, jossa erittäin ystävälliset ihmiset tarjoavat teille herkullisia gluteenittomia muikkuja. 

Valitettavasti markkinoita ei ole päivittäin, mutta onneksi muikkuja voi tehdä itsekin. Eikä muuten ole vaikeaa. Ruisjauhojen tilalle vaihdetaan tattarijauhot ja tarjoillaan runsaan tillin ja sitruunan kera.

 Tällä kertaa itse tein lisukkeeksi Wasabi-perunoita. Ohje on alunperin Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Hot - keittokirjasta. Tämä kermainen lisuke toimi vallan mainiosti muikkujen kanssa tuoden täyteläisyyttä annokseen. Lisuke oli mainio ja sopisi varmasti myös grillatun kanan, tofun tms. ohelle. Resepti kuulostaa alkuun erikoiselta, mutta on taatusti kokeilemisen arvoinen!



Gluteenittomat muikut 4:lle


n. 150-200 g muikkuja per (aikuinen) henkilö 
(riippuen lisukkeesta) eli tässä reseptissä muikkujen määrä oli reilu 700 g kokonaisia muikkuja

1 dl tattarijauhoja
1 1/2 tl hienoa merisuolaa
maustemitta (1 ml)  valkopippuria

voita ja öljyä
runsaasti tuoretta tilliä

Puhko muikut (silakan kokoiset, pienet voit jättää puhkomatta ja paistaa kokonaisina halutessasi) poistamalla pää ja vetämällä sisälmykset pään mukana pois. Tai jos haluat tehdä kuten me - valjasta mies tai lapsi touhuun mukaan, leikkaa pois pää ja vatsa auki ja anna toisen vetää sisälmykset sormella ulos. Huuhtaise nopeasti kylmällä vedellä. 

Sekoita tattarijauhot, suola ja valkopippuri laakeassa lautasessa keskenään. Pastalautanen on tähän mainio - laakea mutta korkeat reunat. Kierittele muikut jauhoseoksessa ja paista suht kuumassa pannussa voi-öljyseoksessa rapeiksi erissä. Nosta paistetut muikut talouspaperilla vuoratun (ei pakollista, mutta pitää muikut rapeampia kun paistat seuraavia) lautasen päälle, ripottele tuoretta, hakattua tilliä päälle ja tarjoile sitruunalohkojen kera. 


Wasabi-perunat - eli versiomme Hot - keittokirjan 'Täydellisistä perunoista'


6-10 perunaa (kiinteää lajiketta)

Kastike:

125 g ranskankermaa
2-4 oksaa tuoretta tilliä (reseptissä 2 oksaa, me laitoimme enemmän)
1 tl lipstikkasuolaa tai yrttisuolaa
maustemitta (1 ml) tai puolitoista cayennepippuria
2-3 tl wasabitahnaa (reseptissä 1 tl)

1-1 1/2 dl juustoraastetta (esim. emmental, mozzarella, cheddar.. mitä sattuu löytymään)
öljyä uunivuokaan

Keitä huolellisesti pestyty perunat melkein kypsiksi. Kuori perunat mikäli niissä on paksu kuori ja halkaise ne pituussuuntaan (no joo.. miten parhaaksi näet) poikittain. 

Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset ja silputtu tilli sekaisin kipossa. Öljyä uunivuoka ja lado sen pohjalle ensin perunat, sitten kastike ja lisää lopuksi juustoraastetta pinnalle. 

Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä ja juusto saanut väriä. Tarjoile kalan, tofun tai esimerkiksi kanan kanssa.



keskiviikko 31. elokuuta 2016

Täytetyt kesäkurpitsat


Pikkuhiljaa alkaa kuume hellittää ja edelleen kuvittelen pääseväni viikonlopun maalaismarkkinoille - aina miksi? No tietysti metsästämään suppiksia ja niitä gluteenittomia muikkuja. Mutta nyt näihin lupaamiini syysruokiin. Kesäkurpitsa on törkeän halpaa juuri nyt ja siitä saa vaikka mitä ihanaa. Jos olet tottunut niihin lötköihin mauttomiin versioihin, niin nyt vain kokeilemaan. Parasta kesäkurpitsa on vähän vielä rapsakkana (pl. padat, keitot tms.) eli siksi näitäkään ei kuin suht pikaisesti gratinoida uunissa. Mutta tästä edullisesta vihanneksesta saa pastaa, pikapaistettuna curryssa maukkaan lisukkeen, wokissa loistava ja toki sitten keitoissa ja padoissa terveellisen lisän. Kesäkurpitsa sopii hyvin myös raakana salaattiin. Yksi muunneltavimmista vihanneksista. Nyt pääsi perinteisesti uuniin täytettynä hullun halvoilla kantarelleilla, joita viimeksi bongasimme torilta. Kantarellit voi hyvin vaihtaa suppilovahveroihin tai esim. talvella siitakesieniin tai ruskeisiin herkkusieniin. Minun teki mieli juustoa - joten myönnetään, eivät tällä kertaa ole ihan terveellisemmästä päästä. 


Tein nämä itselleni kantarelleilla täytettyjen lettujen ylijääneestä kantarellimuhennoksesta, mutta mikäli neljälle tekee, niin tämä määrä on ihan hyvä. Pekonin voisi näissä jättää poiskin.

1 litra kantarelleja (tai muita sieniä)
4 viipaletta pekonia 
1 sipuli
1 pieni paprika
150 g tuorejuustoa/ruokakermaa
1/2 dl lehtipersiljaa
suolaa ja pippuria

Tähän lisäsin kourallisen fetakuutioita ja päällystin vielä pakkasesta löytyneen mozzarellan viipaleilla. Ihan tavallinen juustoraastekin käy. 

Puolita 2-3 kesäkurpitsaa koosta riippuen. Kaavi kesäkurpitsoista sisus lusikalla siten, että reinoille jää noin puolen sentin paksuiset 'seinämät'. Kuutioi kesäkurpitsan sisus. Paista pilkotuista sienistä ylimääräinen neste pois kuivalla pannulla ja siirrä sivuun. Ruskista pekoni ja lisää silputtu sipuli. Kuullota. Lisää vielä paprikakuutiot, paistetut sienet, kesäkurpitsan sisus ja paista 1-2 minuutin ajan. Käännä pienemmälle ja sulata tuorejuusto seokseen (voit vähentää mikäli haluat käyttää enemmän fetaa). Lisää feta ja anna hetken lämmetä. 

Täytä kesäkurpitsaveneet täytteellä. Viipaloi 2 palloa mozzarellaa (tähän käy halvempikin) ja päällystä veneet juustolla. Gratinoi kesäkurpitsat 200 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes juusto ruskistuu ja kesäkurpitsat ovat kypsyneet. Tässä kuitenkin tarkkana - tarkoitus ei ollut saada aikaan muhjua. :)

Tarjoa esim. vihersalaatin kanssa. Itselleni riitti tästä yhdestä kurpitsasta syötävää kahdelle lounaalle ja vatsa tuli täyteen.


torstai 11. elokuuta 2016

Kantarelleilla täytetyt kauraiset nokkosletut (gluteeniton)

Vierailimme Hakaniemen torilla maalaismarkkinoilla viime viikonloppuna. Reissu oli kaikinpuolin onnistunut, tarjolla oli tattarijauhoilla leivitettyjä gluteenittomia muikkuja sekä gluteenittomia muurinpohjalettuja. Kun mukaan tarttui vielä edulliseen hintaan 3 kg kantarelleja, niin ei tarvitse paljon pohtia mitä meillä syödään tällä viikolla. Toivottavasti pidätte sienistä, koska nyt tulee useampikin resepti putkeen tästä teemasta. Perinteinen kantarellikastike sekä sienipyttipannu on jo tehty ja syöty, mutta torilta ostetut letut saivat minut taas muistamaan kunnon kasariruuan - sienillä täytetyt letut. Mikäli et jostain syystä pidä sienistä, niin toki voit täyttää ne jollain muulla täytteellä kuten kinkulla tai jauhelihalla, mutta näistä sienitäytteisistä letuista tuli huippuhyviä!


Taikina:

5 dl vichyä
2-3 kananmunaa (3 pientä tai kaksi isoa)
2 dl nokkoslettujauhoseosta (Viljatuote) tai 2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta 
ja 1-2 rkl kuivattua nokkosta rouheena
1 tl lipstikkasuolaa tai 1/2 tl suolaa

Öljyä/voita paistamiseen

Sekoita ainekset vispilällä ja anna turvota 20 - 30 min. Paista keskilämmöllä molemmin puolin. Taikinasta tulee noin 8 lettua. Suolaiset letut voivat olla vähän paksumpia kuin makeat jotta ne pysyvät täytettäessä kasassa. Lisäsinkin jauhoja vähän enemmän taikinaan. Myös munien kokoja kannattaa tarkkailla. Meillä oli tällä kertaa M-koon munia ja laitoin niitä kolme kun taikina ei alkuun pysynyt kunnolla kasassa.

Sienitäyte:



1 litra kantarelleja (tai muita sieniä)
4 viipaletta pekonia 
1 sipuli
1 pieni paprika
150 g tuorejuustoa/ruokakermaa
1/2 dl lehtipersiljaa
suolaa ja pippuria

Voimakasta juustoa tai maun mukaan


Pilko sienet, paprika ja sipuli hakkelukseksi ja leikkaa pekoni saksilla pieniksi paloiksi. Paista ensin sieniä kuivalla pannulla, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut - siirrä syrjään. Ruskista pannulla pekoni ja lisää joukkoon sienet sekä sipuli ja paprika. Kun kasvikset ovat kuullottuneet, käännä levy pienelle ja lisää joukkoon tuorejuustoa, ruokakermaa tai ranskankermaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää lopuksi hakattu lehtipersilja.

Kokoa letut. Laita täytettä ja juustoraastetta jokaisen letun reunaan ja kääri rullalle. Asettele tiiviisti uunivuokaan. Ripottele vielä juustoraastetta käärittyjen lettujen päälle ja gratinoi uunissa 225 asteessa noin 10 min tai kunnes juusto on saanut väriä. Nauti!









keskiviikko 3. elokuuta 2016

Rapujuhlat, tilliviinaa ja aamun askareena rapuliemi


Rapujuhlat ovat loppukesän huipennus ja kun aikaisin aloittaa, niin ehtii vielä ottaa alkusyksystä uusiksi. Tällä kertaa nautimme ravut vain perheen kesken ilman suurempaa hössötystä tai lisukkeita. Ravut saivat olla paahtoleivän kanssa pääosassa ja sen verran nyt säästimme, että ostimme ravut pakasterapuina - tosin isoimmat mahdolliset. Pienet ja keskikokoiset voi mielestäni suosiolla jättää kaupan pakkaseen, ellei päätarkoitus ole tehdä rapukeittoa ja rapulientä. Näissäkin saksipanssari oli turhan kova, mutta saksilihaa sentään löytyi. 



Pakasterapujen elvytysliemi


Vaikka tosi tuoreina itsekeitetyt ravut ovat parasta mitä tiedän - niin nyt perheen kesken päädyttiin kaupan pakastealtaalle. Sen verran kovat olivat hinnat vielä pääkaupunkiseudulla tuoreiden rapujen kohdalla. Eivät nämä maussa nyt niin paljon jälkeen jäänyt. Tärkeintä on sulattaa ne rauhassa ja elvyttää vuorokauden liemessä jääkaapissa ennen rapujuhlia. Tämä vie noin 2 vuorokautta. Liemiä on erilaisia, itse pidän tästä ihan perinteisestä.

2 l vettä
3 rkl merisuolaa (rakeista)
2 rkl sokeria
runsaasti kruununtilliä (keittämiseen)
tilliä

Sulata rapuja reilu vuorokausi, jotta neste on sulanut. Kiehauta vesi suola, sokeri ja kattilassa. Lisää kruununtilli, siirrä kattila pois levyltä ja anna hautua noin reilu 5 minuuttia. Nosta tilli pois ja jäähdytä liemi.

Kaada pakasteravuista neste pois ja lisää ne jäähdytettyyn liemeen. Leikkaa vielä tilliä liemen joukkoon ja siirrä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Tarjoa ravut, paahtoleivän, tillin, aidon voin ja snapsin kera! Tällä kertaa testissä oli Provenan gluteeniton kaurapaahtoleipä, joka rapeaksi paahdettuna toimi varsin hyvin.

Tilliviina


En erityisemmin itse pidä Marskin ryypystä ja tällä kertaa vain ostimme pienen pullon kirkasta, työnsin sinne muutaman tillin oksan. Annoin maustua vuorokauden huoneenlämmössä ja laittaessani ravut elvytysliemeen, siirsin pullon ja snapsilasit pakkaseen.



Seuraavana aamuna - eli Rapuliemen valmistus


Kaikkihan tietävät, että rapuja syödessä päät tulee erotella lautasen reunalle - ammattilaiset jopa kokoavat ravut lähes täydellisesti alkuperäiseen muotoon. Ja miksi näin tehdään? Ehkä koko ravun kokoaminen on elvistelyä, mutta alunperin tapa on tullut siitä, että muu pöytäseurua voi laskea kunkin syömän määrän, ettei kukaan rohmua toisen kallista herkkua. Mutta kotioloissa tämä on helppo tapa erotella päät kuoripanssareista ja saksista, koska niistä valmistetaan herkullinen liemi seuraavana aamuna. Tähän on monta reseptiä, itse tein näin, koska meni käyttöön heti.

Eilisistä kilon verran painaneista ravuista kuoret (ei päitä)
2 sipulia
2 valkosipulia
2 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
n. 2 dl valkoviiniä
2 rkl tomaattipyrettä
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia 1-2 oksaa tai kuivattua hyppysellinen
nippu tillin ja persiljan varsia
4 kokonaista valkopippuria
1 1/2 l vettä tai kalalientä (huom. keliaakikot on ss-tuote jos teette kuutiosta!)
 öljyä

Paahda ravun kuoria ruokailun jälkeen tai heti aamulla uunissa tunnin verran noin 125 asteessa. Jos et käytä kuoria heti siirrä ne pakkaseen odottamaan käyttöä. 
Leikkaa kasvikset isoiksi paloiksi. Murskaa kuoria hieman pienemmiksi. Kuullota kasviksia hetki  öljyssä ja lisää ravun kuoret. Jatka kuullottamista hetki. Lisää valkoviini ja anna sen kiehua puoleen. Lisää tomaattipyree, mausteet sekä vettä niin paljon, että kasvikset ja ravunkuoret peittyvät. Keitä n. 30 minuuttia ja siivilöi. Mikäli haluat voimakkaamman maun kuten minä - jatka liemen keittämistä kasaan, kunnes se on mielestäsi sopivaa. 



keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Sataykanaa, maapähkinäkastiketta tai jotain sellaista.. ;)

Rakastan maapähkinäkastiketta ja ylipäätään maapähkinävoita (sokeritonta) ruuanlaitossa. Sataykana tai maapähkinäkastike ja tofu ovat ruokia, joita aina ns. aasialaistyylisissä ravintoloissa tilaan. Reseptejä ja ohjeita on netti pullollaan. Itse tykkään tehdä nimenomaan maapähkinävoista ja kookosmaidosta. Helpompiakin on ja palaan tähän aiheeseen kun seuraavaksi teen tofua. Nyt kuitenkin grillattua kanaa, itsekasvatettua lehtikorianteria ja kastiketta. Sataykanaa tarjotaan usein alkupalana, mutta kesägrillissä toimii myös vaikka riisinuudelisalaatin kera.



Marinadi:


n. 400 - 500 g broilerin reisilihaa tai rintafilettä
2 rkl raastettua inkivääriä
4 valkosipulinkynttä viipaleina
2 rkl currytahnaa (maun mukaan)
1 rkl sitruunamehua
reipas loraus (2-3 rkl) öljyä
suolaa n. 1 tl
silputtua lehtikorianteria (marinadiin talvella kuivatut korianterin lehdetkin käyvät)

Sekoita ainekset ja anna marinoitua 8 tuntia/yön yli tai mahdollisimman pitkään.

Maapähkinä(satay)kastike



Yksi silputtu salottisipuli
2 murskattua valkosipulinkynttä
1 rkl srirachakastiketta (tai maun mukaan)
loraus vettä
1 rkl sitruunaruohotahnaa 
1 - 2 rkl makeutettua soijakastiketta tai soijaa sekä 1 rkl ruokosokeria
1,5 dl sokeroimatonta maapähkinävoita
2 dl kookosmaitoa (loput voi pakastaa)
sitruunamehua
tuoretta korianteria

Kuullota sipulia ja lisää muut aineet. Mausta soijalla ja sitruunamehulla makusi mukaan. Sitruunamehu raikastaa maapähkinävoin suht raskasta koostumusta. Kastike sopii myös tofun ja kasvisten kera tarjoiltuna. Kannattaa kiehauttaa useampi minuutti ja lisätä vettä tarvittaessa.



1

torstai 21. huhtikuuta 2016

Kanaa punaisessa curry-kastikkeessa


Vaihteeksi currya  meidän perheessä. Käynti etnisissä kaupoissa toi meille nipun korianteria, paksoita ja erilaisia currypasteja. Laiskana ruokapäivänä jääkaapissa nököttövät kasvikset, inkivääri ja kanapaketti saivat sitten kehittyä curryksi. Oikein mahtavaa arkiruokaa - tulee vauhdilla ilman suurempia töitä. Tämän voi tehdä niistä kasviksista, joita sattuu kaapista löytymään tai vaihtaa kanan tofuun. 



400 g broileria paloina
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
1 rkl kalakastiketta (tai soijaa)
3 rkl (tai vähemmän) punaista currytahnaa
2 pientä paksoita
kaksi kourallista parsakaalin nuppuja
1 grillattu paprika (tai tavallinen)
1 prk kookosmaitoa
1 rkl sitruunanmehua
2 rkl ruokokidesokeria

Päälle runsaasti korianteria

Pilko sipulit ja raasta inkivääri. Kuullota pannulla valkosipulisilppu ja raastettu inkivääri. Lisää pannulle currytahna ja kanan palat. Lisää sipuli, kalakastike, kookosmaito ja anna kypsyä hetki. Lisää loput kasvikset ja mausta sokerilla ja sitruunamehulla. Maista suola ja makeus - lisää tarvittaessa.   Leikkaa päälle runsaasti korianteria. Tarjoile riisin kanssa.




lauantai 16. huhtikuuta 2016

Perjantain pikainen: bataatti-ranskikset ja jauhelihapihvit.

Yhteistyössä Luminan kanssa. 


Tällainen pikainen ohje, minun kokeiluni pellavan kanssa siis jatkuu. Edelleen työstän parasta tapaa tehdä jauhelihapihvejä, tässä yksi. (Aiemmin olen käyttänyt sipulikeittoa)
Minulla jäi sämpyläkakusta tuota seosta hiukan, joten koitin miten toimisi jauhelihapihveissä. Ja toimihan se.
Bataatti ranskalaiset ovat herkkuani. Hiukan rajoitan bataatin syöntiä, mutta vatsani kestää sitä ihan hyvin kunhan en liikaa innostu syömään ..
Vieläkään en ole kaikkien aiempien lemppari-ohjeiden tilalle löytänyt korvaavaa, sellaisia mitkä koko perheen suosikkeja, niitä varmoja valintoja kun huono/kiireinen päivä ja tarvitsee saadaa hyvää ruokaa. Niitä mitkä toimivat kerta toisensa jälkeen.
Lahjomaton raatini oli sitä mieltä että nyt osuttiin oikeaan, pihvit saivat kovasti kehuja. Poikani on aika kriittinen näissä asioissa, on varmaan niin paljon joutunut maistelemaan viime aikoina. 
Ihan helpolla ei vaikutusta häneen tehdä.
Jos mureke taikinaa haluaa, kannattaa tuota pellavaseosta olla hiukan enemmän.Muu perhe söi nämä sämpylöiden välissä, hampurilaisina, ja pysyivät siinä hyvin koossa.



Jauhelihapihvit:

*400g hyvää naudan jauhelihaa
* 1 muna
*1dl kauramaitoa
*vajaa 1dl yrttisämpylä seosta (Lumina: yrttisämpylä seos)
* 2tl perunajauhoa
*kevätsipuli silppua
*suolaa
* pippuria

Turvota pellavaseosta nesteessä. Lisää kananmuna, jauheliha, kevätsipuli ja mausteet. Muotoile pihveiksi. Paista pannulla.


Bataatti ranskalaiset:

* 1 bataatti
*oliiviöljyä (käytin Lidlin Oregano maustettua öljyä)
*suolaa
* pippuria tai grillimaustetta tai mausteita maun mukaan.

Kuori ja pilko bataatti. Nosta suikaleet muovikulhoon. Kaada öljy ja mausteet suikaleiden pääle, pyörittele jotta leviävät tasaisesti. Paista 225c n.30-40min tai kunnes sopivan kypsiä. Tämä maku asia tykkääkö rapeammista vai pehmeämmistä ranskalaisista.


Pihvin voi halutessaan heittää sämpylän väliin jolloin hampurilaisateria on valmis..

Maukasta viikonloppua!

                  S


tiistai 12. huhtikuuta 2016

Ratatouillea, jogurttikastiketta ja chorizoa

Kun keliakiadiagnoosi varmistui, niin alkuun juuri lisukkeet olivat minulle hankalia. Gluteenittomat pastat eivät houkutelleet ja perunaa sekä riisiä ei jaksa loputtomasti. Olenkin alkanut hyödyntää kasviksia, linssejä ja juureksia yhä enemmän lisukkeina. Pastaa kuluukin nykyään yhä vähemmän ruokavaliossani.

Ratatouille on yksi lisukesuosikkini. Nyt syötiin sitä chorizon (osta laadukasta raakamakkaraa - ei mitään Saarioisten versiota) kanssa, kesäisin usein grillikyljen tai grillatun kasslerpihvin seurana. Lisuke on raikas ja tasoittaa hyvin rasvaisia ja maustettuja lihoja.

 Kasvisversion saa vaihtamalla makkaran uuniperunaksi. Se on yleisin vaihtoehtoni - uuniperuna, ratatouille ja jogurttikastike. Uuniperunoista vain tuli niin surkean näköisiä, että jätin kuvan ottamatta. Mutta yhdistelmä toimii hyvin! Vegaanisen saa vaihtamalla soija- tai kaurajogurttiin, mutta niitä kannattaa valuttaa suodatinpussissa muutaman tunnin ajan.



Ratatouille ja jogurttikastike


Alkuperäistä reseptiä en oikein voi mainita, mutta vastaavia lienee netti pullollaan. Itse vain olen rakastunut juuri tähän. Ratatouille on myös siitä kätevä, että se kestää uudelleen lämmityksen ja sitä voi varioida.  Lisätä tai poistaa asioita makunsa mukaan.


pieni tai puolikas munakoiso
pieni tai puolikas kesäkurpitsa
1-2 punaista ja vihreää tai valkoista paprikaa
(myös hieman tuliset paprikat käyvät)
2-3 sipulia koosta riippuen
3-4 valkosipulinkynttä
4 tomaattia tai talvella tomaattimurskaa
2 tl timjamia, oreganoa ja basilikaa
suolaa ja mustapippuria
ripaus sokeria

Pilko munakoiso, kesäkurpitsa ja paprikat isohkoiksi paloiksi. Laita munakoisot astiaan, ripottele suolaa päälle ja anna itkettyä 20 - 30 minuuttia. Kuivaa talouspaperilla. Munakoisojen itkettyessä leikkaa sipulit lohkoiksi ja valkosipulit viipaleiksi. Pilko tomaatit - talvella käytän itse tomaattimurskaa tai säilöttyjä tomaatteja. Kuumenna pannu sekä öljy kuumaksi (pannu saa olla alkuun todella kuuma, jotta munakoisot ruskistuvat eivätkä ime vain öljyä) ja ruskista kuivatut munakoisot. Lisää sipulit ja loput kasvikset. Lopuksi lisää tomaattikuutiot tai murska ja mausta yrteillä, pippurilla ja ripauksella sokeria, laske lämpöä ja anna porista miedolla lämmöllä kannen alla puolisen tuntia. Maista suola (muista munakoisoissa oli jo suolaa) ja lisää sitä tarvittaessa. Perusversiota voi tuunata lisäämällä siihen oliiveja tai tulisempia makuja esim. mietoja chilejä. Tarjoile perunan tai grillilihan ja maustetun jogurtin kanssa.

Jogurttikastike


Näitä reseptejä blogi on pullollaan, mutta olen vain rakastunut paksuun maustamattomaan jogurttiin. Tällä kertaa maustoin sen lipstikkasuolalla, limepippurilla (Santa Marialla on hyvä mylly), sitruunalla ja kuivatulla mintulla.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Fantastinen mausteinen Mango-Chilikana ja riisit hyötykäyttöön..

Oih.. tämä oli ihanaa.. alkuperäinen resepti löytyy täältä teimme ensin sen mukaan, ahmimme ja muokkasimme ohjetta omaan makuun. Mielettömän hyvää molemmilla tavoilla. Itse ehkäpä kuitenkin pidin enemmän omasta versiostani. Ja miehen mielestä 'nyt on maut kohdillaan'. Mutta näinhän se menee - jokaisella on oma makunsa ja kotona saa maustaa kuinka haluaa.

Minä lisäsin alkuperäiseen versioon kasviksia ja vaihdoin curryjauheen mietoon pasteen. Lisäksi vaihdoin nuo lastensosepurkit oikeaan mangoon, jolloin makeutta ei ollut niin paljon ja mangon oikea maku pääsi oikeuksiinsa.

Ja kun teet tätä riisilisukkeineen, niin keitäpä riisiä vähän liikaa ja syö mahtavaa paistettua riisiä parin päivän päästä. Siihen voi laittaa kaikki kasvisjämät ja maustaa makunsa mukaan. Yksi versio löytyy tämän bloggauksen lopussa. Elän syödäkseni!

Mango-chilikana


3-4 broilerin fileetä
noin 2 dl kesäkurpitsakuutioita
1 sipuli
suolaa, pippuria
öljyä paistamiseen

Kastike:
3 rkl inkivääriä
1/2 rkl valkosipulia 
1-2 chiliä (punaista) ja yksi tuore vihreä koristeluun
1 limen mehu ja raastettu kuori
1 1/2 rkl mietoa currypastea
1,5 dl vettä
1 tuore kypsä mango
1 rkl soijakastiketta
2,5 dl kookoskermaa
(suolaa, chilikastiketta esim. srirachaa)

Tarjoiluun puska korianteria ja kevätsipulia

Kuori inkivääri ja valkosipulit ja raasta ne - tai laita monitoimikoneeseen kuten itse tein. Pilko chilit,  kuori mango ja raasta se - tai.. arvaatte varmaan, monitoimikone hoitaa senkin. ;)

Leikkaa broilerin fileet paloiksi. Itse jätän ne kohtalaisen kokoisiksi. Suolaa ja pippuroi ja ruskista kuumalla pannulla. Tässä vaiheessa ei kannata paistaa broileria vielä kypsäksi (eli kuivaksi). Siirrä toiseen astiaan ja kuullota nopeasti pannulla sipulit ja kesäkurpitsat. Siirrä kanojen joukkoon. Laske pannu lämpötilaa keskilämmölle ja kuullota inkivääriraaste, valkosipuliraaste ja chilit pannulla. Lisää currypaste ja kypsennä sitä minuutin verran. Raasta limen kuori ja purista mehu kastikkeeseen. Lisää vettä ja soijakastike sekä mangoraaste. Laita vielä kasvikset ja kanat kypsymään kastikkeen joukkoon ja keittele miedolla lämmöllä 15 minuuttia. Lisää kookoskerma ja hauduta vielä 5 minuuttia. Maista suola ja tulisuus, lisää niitä jos tarpeen.

Tarjoile riisin, tuoreen korianterin ja pilkotun kevätsipulin kera. 

Paistettu riisi


Paistettu riisi eri tavoin on jämäruokien kuningas. Sitä voi maustaa miten haluaa, varioida kasvisten mukaan, lisätä kananmunaa tai äyriäisiä/lihaa.. mitä nyt sattuu kaapista löytymään. Itse keitän riisiä aina 'liikaa' ja teen tätä herkkua seuraavana päivänä. 

Tähän voi tosiaan käyttää maustekastikkeita, kasviksia, sieniä mitä tahansa kaapeista löytyy.. helppoa halpaa ja yleensä aina hyvää.. jämäruokien ehdoton kuningas. 

Tähän tuli:

2-3 dl keitettyä riisiä
2 porkkanaa
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 rkl inkivääriraastetta
pala kiinankaalia
1 rkl currypastea
soijaa, sitruunanmehua

Suikaloi kasvikset ja raasta valkosipuli sekä inkivääri. Paista kasvikset kuumassa pannussa ja siirrä sivuun. Paista seuraavaksi riisi ja currypaste sekä sipulit. Lisää pannulle kasvikset ja mausta soijalla ja sitruunanmehulla. Tarjoile chilikastikkeen kera. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Yhden astian pata - tällä kertaa kanankoipia ja chorizoa

Tämän reseptin idea on napattu Glorian ruoka & viini lehdestä. Mutta yllättäen tuunattu enemmän meidän näkoiseksi ja kasvispainotteisemmaksi. Olin yllättynyt kuitenkin siitä, miten rasvainen ruuasta tuli ja keitettiinkin riisiä sekaan. Mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen minusta omalla versionallani.


3-4 broilerin koipi-reisiä
1/2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (itse käytin Viljatuotteen vaaleaa)
1 tl lipstikkasuolaa
öljyä paistamiseen
2 aitoa chorizo-tuoremakkaraa
1 sipuli
5 valkosipulinkynttä
n. puolikas juuriselleriä
2 perunaa
1 rkl tomaattipyrettä
3 dl kanalientä
400 g tölkki kuorittuja tomaatteja
2 dl kalamata-oliiveja
2 laakerinlehteä
1 rkl kuivattua timjamia
2 prk (800 g) voipapuja tai isoja valkoisia papuja keitettynä
suolaa, pippuria

Sekoita gluteenittomat jauhot ja suola sekä pyörittele kanat niissä. Pilko ja paloittele makkara, sipulit ja juurekset. Kuumenna valurautapata ja ruskista kanat - siirrä syrjään. Paista chorizot ja sen jälkeen kuullota pilkotut sipulit sekä juuriselleri ja peruna. Lisää tomaattipyre ja keitä minuutin verran. Laita koipireidet takaisin pataan ja lisää kanaliemi, tomaatit, oliivit, laakerinlehdet ja timjamit pataan. Anna kiehahtaa ja laske lämpö miedolle.  Anna kypsyä n. 40 minuuttia. Lisää pavut ja mausta. Anna kypsyä vielä vartin verran ilman kantta. Tarkoile sellaisenaan tai riisin, salaatin tai leivän kera.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Karitsapullia ja täytettyä munakoisoa - grillikauden avaus



Pääsiäinen oli tänä vuonna meidän perheessä levon ja hyvän ruuan juhlaa. Emme juurikaan syö naudanlihaa, mutta lammas ja karitsa ovat perheemme suosiossa. Karitsanpotka, lammaspadat, karitsapullat.. you name it. Pääsiäisen aika on meidän juhlaa - silloin tulee varastoitua lammasta ja karitsaa pakkaseen.

Tänä vuonna pääsiäinen helli myös sään puolesta ja olisi ollut suuri synti hukata tilaisuus grillikauden avaukseen. Oma pihamme on eteläsuuntaan ja eilinen päivä takasi jo lämpöä niin paljon ettei takkia tarvinnut. Tule kesä pian! Tällä kertaa grilliin meni karitsapullat, sipulia ja kesäkurpitsaa. Lisukkeena ja kasvisruokana teimme täytettyjä munakoisoja. Resepti niihin on uusimmasta Glorian ruoka & viini - lehdestä hieman mukailtuna.

Karitsapullat

1 kg karitsanjauhelihaa
200 g rasvaista fetaa 
n. 1 tl kutakin (oreganoa, minttua, rosmariinia, (savu)paprikaa)
pieni sipuli
3 valkosipulinkynttä
suolaa, pippuria

Pilko sipuli pieneksi ja murskaa valkosipulinkynnet. Sekoita mureketaikina käsin. Lisää yrttejä makusi mukaan, itse pidän runsaista yrteistä. Murenna feta taikinaan ja paista pieni koepala mureketaikinasta. Mausta taikina suolalla ja pippurilla sekä lisää halutessasi yrttejä. Grillaa tai paista karitsapullat kypsiksi uunissa tai paistinpannulla n. 10 minuuttia. Varo ylikypsentämistä ja pullien kuivumista. Tarjoile maustetun jogurtin ja salaatin kera. 



 Täytetyt munakoisot kahdelle

2 pientä munakoisoa

Täyte:
1dl pekaanipähkinöitä
1 valkosipulinkynsi
4 aurinkokuivattua tomaattia (öljyssä)
1 rkl tomaattipyrettä
1/2 tl kuivattua rosmariinia tai 1 tuore rosmariinin oksa
1 dl parmesaania raasteena
1/2 dl polentaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl kuivattua minttua, oreganoa ja jeeraa
n. 1 tl suolaa

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Tee täyte. Laita pekaanipähkinät, valkosipulinkynsi, aurinkokuivatut tomaatit, tomaattipyre ja rosmariini tehosekoittimeen ja jauha tahnaksi. Siirrä isompaan kulhoon ja sekoita joukkoon parmesaani, polenta, öljy ja mausteet. 

Leikkaa munakoisoihin ristikkäisviillot siten, että munakoison kannasta n. 4 cm jää leikkaamatta ja munakoisot pysyvät kasassa. Täytä munakoisot painamalla täyte munakoison sisään viiltoihin. Kääri munakoiso folioon ja kypsennä 30-40 minuuttia uunissa. Ota folio pois ja jatka kypsentämistä 15 minuuttia. Tarjoile yrteillä maustetun jogurtin kanssa. 


Nopea grillauskastike kasviksille

2 dl rypsiöljyä
1/2 dl (vajaa) soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
1 tl kuivattua timjamia
1 tl rosmariinia
1 tl (savu)paprikaa
salottisipuli pieneksi pilkottuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
mustapippuria

Laita ainekset tehosekoittimeen ja aja kastikkeeksi. Grilliöljy säilyy jääkaapissa viikon ajan. 



Perusvinegrette salaatille

2/3 osaa laadukasta oliiviöljyä
1/3 vadelmaviinietikkaa tai laadukasta balsamicoa
hunajaa, suolaa ja pippuria
yrttejä maun mukaan esim. ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja oreganoa
(pieni salottisipuli pilkottuna ja kevyesti hyörytettynä)
valkosipulia murskattuna

Vinegrette on salaatin peruskastike meillä. En osta kaupasta valmiita kastikkeita, enkä pidä juuri majoneenipohjaisista tai liian paksuista kastikkeista. Vinegretteä on helppo muunnella salaatin mukaan. Tärkeintä on laadukas öljy ja etikka. 



sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskattaus - pääosassa Kazakstanilainen lammaspata



 Tänä vuonna pääsiäinen vietettiin äidin luona. Koko suku koolla ja kaikkien herkkuruuat tarjolla. Graavilohta, fetasalaattia, saaristolaisleipää, karitsapullia ja lammaspataa riisin kera. Kaiken kruunasi juustokakku. Mahtavaa päästä itse valmiiseen pöytään ja vain nauttia ruuasta. Ruuat ovat sellaisia joita meillä kotonakin tehdään usein. On ilo huomata, että meidän minikin pitää graavilohesta ja lautanen tyhjeni vauhdilla kaikesta.

Kattauksen ehdoton suosikki onkin kala, joka on itse graavattu ja jo perheen perinneruuaksi muodostunut Kazakstanilainen lammaspata. Resepti on alun perin otettu  Reinin Lihan nettisivuilta. Resepti on todella simppeli ja täydellinen vierasruoka. Alun valmistelun jälkeen pata kypsyy itsestään uunissa ja vain paranee lämmitettäessä. Lisukkeeksi riittää riisi ja salaatti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Luullinen liha antaa enemmän makua pataan, mutta itse teemme sen usein myös ihan karitsan paistista.

Kazakstanilainen lammaspata

1 kg karitsan lapaa tai niskaa paloina
3 sipulia
2 punaista paprikaa

Kastike:
3 tl kardemummaa
3 tl currya
2 tl paprikaa
2 prk smetanaa
suolaa

Leikkaa sipulit lohkoiksi ja pilko paprikat pieniksi. Sekoita kastikkeen aineet sekaisin. Ruskista lihapalat padassa pienissä erissä. Laita pataan ruskistetut lihat, kastikeaineet ja vihannekset. Anna kastikkeen kiehahtaa ja kypsennä pata 180 asteessa kahden tunnin ajan. Tarjoile riisin kera.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Vindaloo curry ja jogurttikastike

Pitkästä aikaa currya alusta asti itse tehtynä - ei siis tahnoja tällä kertaa. Tästä tuli kyllä vaivan arvoista ja kivaa vaihtelua meidän normi curryille. Eikä tämä loppujen lopuksi ollut kovinkaan työläs - tiskiä vähän enemmän, mutta onnea on astianpesukone.

Tällä kertaa curryn pääaineksina oli broileri ja peruna. Perunan tilalle voisi vaihtaa kukkakaaliakin tai tehdä kokonaan kasvisversion vaikka tofusta. Lisukkeena riisi, jogurtti ja naan-leipä toimivat hyvin. Itse tehtynä myös tulisuutta voi säädellä.

Tämän kertainen resepti on muokattu Etiketti-lehdestä, lisäten vähän mausteita.


400g broilerin rintafileitä tai reisipaloja
800g kiinteitä perunoita
öljyä paistamiseen
n. 4 dl kanalientä
suolaa, mustapippuria
kourallinen tuoretta korianteria

Maustetahna:
4 salottisipulia
4 valkosipulin kynttä
1 rkl tuoretta inkivääriä
4 tomaattia siemenet poistettuna
2 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
2 tl paprikajauhetta
2 tl jeeraa
2 tl jauhettua korianteria
maun mukaan maustemitta - 1 tl cayennepippuria

Tee ensin maustetahna. Kuori ja hienonna sipulit ja inkivääri. Halkaise tomaatit ja kaavi lusikalla enimmät siemenet pois. Laita kaikki aineet monitoimikoneeseen, blenderiin tai soseuta soseeksi sauvasekoittimella tahnaksi.

Viipaloi broilerin lihat paloiksi (jätä suht isoiksi) ja kuori ja pilko perunat. Kuullota maustetahnaa viitisen minuuttia pannulla sekoitellen. Lisää broilerit ja perunat, jatka paistamista muutama minuutti. Lisää kanaliemi, kiehauta ja vähennä keskilämmölle. Kypsennä kannen alla 15 minuuttia, poista kansi ja anna porista noin 30 minuuttia kunnes kastike sakenee. Sekoittele currya kypsennyksen aikana. Mausta lopuksi suolalla (soijalla) ja pippurilla. Ripottele valmiin curryn päälle tuoretta hienonnettua korianteria. Tarjoile riisin, jogurtin ja naan-leivän kera.

Jogurttikastike:

2 dl paksua jogurttia
2 tl sitruunan mehua
1 tl kuivattua minttua
suolaa, pippuria

Sekoita ainekset sekaisin, maista ja mausta makusi mukaan.

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Unkarilainen lammas-riisipata


Tämä on sopiva ruoka näin pääsiäisen kulmilla, mutta jos lammasta ei ole saatavilla niin karjalanpaistilihat, naudan kulmapaisti tms. sopii myös hyvin. Tämä on myös oiva vierasruoka - kypsyy itsekseen ja valmistelut eivät kauaa vie.

Tämä on myös superhelppo yhden padan ruoka, jonka mummo on aikoinaan matkoiltaan tuonut. Meillä syötiin tätä paljon kun olin pieni, mutta jostain syystä itse olen keskittynyt enemmän toisen tyyppisiin ruokiin. Mutta verestellään nyt muistia ja pommitetaan äitiä kaivamaan muistia, maistellaan ja lisätään omia.

Reilun kokoinen pata hauduttamiseen. Ruuan idea on hauduttaa kasvisten ja lihan maut riisiin. Tässä riisi lisätään suoraan pataan hauduttamisen loppuvaiheessa eikä keitetä erikseen. Ruuan seuraksi sopii maukas leipä ja salaatti. Itse söin tätä aina chilikastikkeen kanssa, mutta myös jogurtti sopii varmaan kastikkeeksi.


500 g lampaan lihaa (luullista enemmän)  
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl savupaprikajauhetta
2 sipulia
2-4 paprikaa koosta riippuen
4 valkosipulin kynttä
2-3 porkkanaa
vajaa maustemitallinen cayenneapippuria
1 tlk kokonaisia säilöttöjä tomaatteja
2 tl suolaa ja vettä
2 1/2 dl riisiä

Pilko valitsemasi liha valmiiksi. Leikkaa sipulit ja paprikat isoiksi paloiksi sekä kuori valkosipulin kynnet. Ruskista lihanpalat pienissä erissä kuumassa padassa, lisää paprikajauhe, 1tl suolaa ja vettä niin paljon, että lihat peittyvät. Kiehauta ja kuori tarvittaessa vaahto pois. Lisää riisiä lukuunottamatta loput ainekset ja anna hautua miedolla lämmöllä 2-3 tuntia. Lisää riisit pataan 2 tunnin hauduttelun jälkeen. Mausta vielä makusi mukaan suolalla ja esim. chilikastikkeella. Me söimme ruuan Sriracha-kastikkeen kera, mieto pata taas maistui sellaisenaan lapselle. 



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Juures-siemenvuoka fetalla

Törmäsin Facebookin etusivulla tähän ohjeeseen ja tuli samantien testattua. Käy kokonaisesta ateriasta tai lisäkkeestä jos lihan/kalan  kanssa haluaa syödä. (Alkuperäinen ohje täällä: http://sisublogi.fitfashion.fi/2016/03/14/herkullinen-juures-siemenvuoka-fetalla/ )
Itse paistoin miesväelle lisäksi jauhelihaa ja hyvin upposi. Proteiinia tähän tulee siemenistä ja fetasta, joten välttämätöntä lihaa ei ole lisätä. Käy kevyemmille päiville. 
Juureksia voi mielensä mukaan vaihdella. Jätin itse punajuuret ja sipulit laittamatta vaikka ne hyviä tässä olisivatkin.
Fetaakin käytin hyvin maltillisesti, ehkä 1/4 isommasta  paketista.

Juureksien kuoriminen ja pilkkominen tässä ohjeessa työläintä ja sekin menee nopeaan kun aloittaa. Osan tai kaikki voi laittaa myös pakasteena.( Itse lisäsin Minin toiveesta pakasteesta parsaa koska lemppari)  Luin juuri juttua jostain missä muistutettiin että pakastevihannesten/juuresten käyttö on monilla turhaan pannassa. Vihannekset/juurekset pakastetaan sopivalla hetkellä jolloin kaikki ravintoaineet ja vitamiinit ovat tallessa. Jos tuoreita joudutaan säilyttämään kauan, (ulkomaiset, kuljetukset ja varastointi ) ei välttämättä tule suurta eroa tuoreena ostetun ja pakastetun välille ravintoarvoissa. Nämä ovat tietenkin maku asioitakin,( ja makuhan on eri pakasteessa ja tuoreessa) mutta jos aikaa on jonain päivänä vain pakasteen käytölle ,on se mieletäni varteenotettava vaihtoehto moneen muuhun verratuna..




Ennen uuniin laittoa

Asia tietenkin täysin eri jos kyse kotimaisista ja lähellä tuotetuista, hakkaavat mennen tullen pakasteet.

Ohje on helppo :
- 2 pienempää bataattia*
- 4 perunaa
- 3 porkkanaa
- oliiviöljyä 
- Fetaa 
- n.1dl kurpitsan- ja pinjansiemeniä 
-
- 1rkl hunajaa ( tämä ei kaikille fodmap:pia noudattaville sovi, itse pystyn tällaisia pieniä määriä käyttämään välillä)
Mausteita maun mukaan : Himalajan vuorisuolaa/chiliä myllystä , pippuria ja pizzamaustetta 
*Bataatin ja perunan suhdetta voi muuttaa jos bataatti ei niin hyvin siedytty

Kuori ja pilko juurekset. Laita muovi astiaan, lisää öljy ja hunaja. Pyörittele lohkoja astiassa jotta sekoittuvat hyvin. Mausta. Levitä uunipellille. Paista 200C n.40min tai kunnes kypsiä. Lisää feta muruina. Lisää siemenet. Käytä hetki uunissa jotta feta hiukan sulaa. 









Se on taas viikonloppu. Palmusunnuntai joten virpojille jotain herkkuja tulossa vielä vklp aikana..

                                                                                     S

torstai 10. maaliskuuta 2016

Tonnikalalla täytetyt paprikat ja lisukkeena seesamparsakaalia

Erilaiset täytetyt kasvikset ovat aivan huippuhyviä. Yleensä täytän munakoisoja tai kesäkurpitsoja, mutta eilen päädyin paprikoihin. Täytteitä voi aina muokata omaan makuunsa, itse päädyin tällä kertaa tonnikalaan. Tämä täyte on suht tuhti ja juustoinen, minulle riitti yksi kappale ja lisukkeeksi pikapaistettua parsakaalia. Koska tällä kertaa vain itse nautin näistä, niin täytyy hyödyntää mahdollisuus juustoihin sitten kunnolla. ;) Tässä jokainen voi valita lisukkeensa makunsa mukaan. Itse rakastan aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia, mutta jos et ole niiden ystävä - jätä pois. Fetan voi vaihtaa parmesaaniin yms. Maistele täytettä ja lisää mausteita makusi mukaan. Itse en käyttänyt suolaa ollenkaan. Muilla tavoilla täytettyjä kasviksia tulee jatkossakin mm. pavuilla täytetyt bataatit, jauhelihalla täytetyt munakoisot, linsseillä täytetyt kesäkurpitsat yms.. vaihtoehtoja on vaikka mihin. Herkullista ja helppoa arkiruokaa! Tämä oli siitä helpoimmasta päästä. Kaikessa voi kikkailla ja niitäkin reseptejä tulee, mutta arkena on tärkeää vain saada ruokaa pöytään.


Täytetyt paprikat

3-4 paprikaa (parhaimmat saat etnisistä kaupoista, mutta myös ihan tavalliset käyvät tähän)
puolikas sipuli
1 prk tonnikalaa palana (tarkista laatu)
8 aurinkokuivattua tomaattia
100 g fetaa
100-200 g miedonmakuista tuorejuustoa
(mozzarellaa päälle)
2 tl sitruunan mehua
(1 rkl kapriksia) 
1 tl kuivattua tilliä
suolaa ja pippuria

Leikkaa paprikat puoliksi pituussuuntaan. Mieheni päätti tällä kertaa leikata ne toisin.. poista siemenet, mutta jätä kanta, joka pitää paprikan paremmin kasassa. Toki voit myös täyttää nämä kokonaisina ja leikata vain ns. hatun pois. Minusta vain nuo puolikkaat pysyvät paremmin kasassa ja kypsyvät nopeammin.
Pilko sipuli pieneksi, leikkaa aurinkokuivatut tomaatit pieniksi, murenna feta ja sekoita täytteen aineet sekaisin. Mausta sitruunan mehulla, pippurilla ja tillillä. Mikäli käytät kaikkia aineita, et tarvitse suolaa! Eli maista ja mausta. Täytä paprikat ja lisää päälle haluamaasi juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia. Usein suositellaan kovempaa paistolämpöä, mutta itse pidän siitä, ettei paprikat mustu, eikä juusto kovetu liikaa.

Pikapaistettu parsakaali

Tämän tyyppistä ruokaa söimme Kiinassa usein. Simppeli lisuke, 5 minuutissa valmista ja ehdottoman hyvää. Hyvin usein käytän parsakaalia lisukkeena. Suomessa on yleensä tapana aina lisätä pastaa tai perunaa ruokaan. Itse taas pidän kevyemmistä ja kasvispainotteisista lisukkeista. Vinkkinä muuten - jos et käytä usein inkivääriä, niin kaupasta löytyy myös hyvänä vaihtoehtona tuoreelle inkivääritahnaa. Se säilyy pitempään. Parsakaalin valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota väriin ja siihen, että nuput ovat mahdollisimman kiinni. 

Yksi nippu parsakaalia
2 rkl seesaminsiemeniä
 1/2 rkl seesamöljyä
2 kynttä valkosipulia viipaloituna
1-2 tl raastettua inkivääriä
1 rkl sitruunan mehua
 2rkl soijaa

Irrota parsakaalin kukinnot, leikkaa varresta kuiva osa pois ja käytä loput varresta esim. sosekeittoon. Höyrytä kukintoja noin 2 minuuttia. Samaan aikaan kuumenna pannu ja paahda kuivalla pannulla seesaminsiemenet kullanruskeiksi. Varo etteivät pala! Siirrä toiseen astiaan odottamaan. Kuumenna seesamöljy ja lisää viipaloidut valkosipulit ja raastettu inkivääri pannulle. Kuullota hetki ja lisää valutettu parsakaali, siemenet pannulle. Mausta sitruunan mehulle ja soijalla.