Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonnainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivonnainen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Hauskaa vappua!

Näiden munkkien myötä hyvää vappua näin blogin kautta : )
Munkkeihin on käytetty Vuohelan Herkun munkki-ja pullaseosta, kauramaitoa sekä kookossokeria. Munkkijauhoseos.
Ohje oli Vuohelan Herkun sivuilta. Munkkien ohje
Aurinkoa sekä lämpöä riitti, aivan mahtavat kelit. Ulkoilu vei voiton ja tällä kertaa päädyin lyhyempään postaukseen.
Ensi viikolla onkin jo äitienpäivä. 
             

                                           





sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Uunidonitsit - hetkeä ennen koristelua ja koiraa..

Toisinaan ei mene putkeen - vapun kunniaksi jaan tämän kuitenkin. Lisäilen onnistuneita kuvia myöhemmin. Nyt tosiaan ensin osa tarttui muffinssivuokaan ja käytyäni vessassa, niin koira realisoi 12 donitsista  8. Lapsi alkoi itkeä ja hyvä äiti tukki suun syöttämällä loput donitsit hänelle.

Mutta siis - vappuviikkoa viedään ja nämä ovat hyvä vaihtoehto jos ei munkkeja halua öljykammoisena paistaa. Me tehdään kauniimpi setti torstaina lapsen vapaapäivänä ja samalla munkkeja. Hauskaa hölmöilyä ja vappumeininkejä. Ei aina mene kuin Strömsössä ja samana päivänä tiputin vielä pellillisen tonnikalapiirakkaa ennen paistoa lattialle.. Huoh.. lauantai-aamuna setti uusiksi, jotta talkooväelle saatiin ruokaa.. näihin inspiraatiota tuli täältä.. haluan vain kannustaa jatkamaan kokeiluja vaikka aina ei onnistu!

Uunidonitsit

0,5 dl öljyä
1,25 dl piimää
1 kananmuna
1 dl sokeria
ripaus suolaa
3 dl gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa

Meidän 5-vuotias leipoi nämä.. Äiti mittasi osan. Resepti on hyvin yksinkertainen. Sekoita nesteet, kananmuna ja sokeri. Sitten kuivat aineet sekaisin.. ja taas sekoitetaan - mutta ei vatkata!

Sitten pursotetaan aivan liian lötkö taikina mukamas donitsin muotoiseksi, voideltuun muffinssivuokaan. Omenaporalla saa avattua reiän paistamisen jälkeen.

Paista muffinssipellissä 200 asteessa 6-7 minuuttia ja paina peukalolla kolo keskelle  kun et löydä sitä omenaporaa.. Sen jälkeen syötä ne koiralle.. hyviä ilmeisesti olivat.. ;)

Siltikin resepti on mahtava ja itse vain naurunpurskahduksien jälkeen yritän motivoitua tekemään uuden setin torstaina. Lisään sitruunaa ja vähennän sokeria.. ja nostan korkealle!






tiistai 5. huhtikuuta 2016

Banaani-vadelmamuffinssit

Mitä teet kun anoppi pakkaa vadelmia lapsen mukaan hoitopäivän jälkeen ja kauppakassista löytyy pari mustunutta banaania? Muffinsseja tietty. Tämä oli pikaversio muffareista, vähän katselin eri reseptejä ja sitten vain vaihdoin gluteenittomat jauhot ja vähensin sokeria. Vaikka vähensin sitä kolmasosan, niin nämä olivat omaan makuun kyllä todella makeita. Jauhoina käytin Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta. Näihin voisi sopia mustikat myös? Ihan ok lopputulos kuitenkin.. mini tykkäsi ja naapurin lapset. Itse ehkä voisin tykätä näistä jäätelön kanssa tms. mutta tosi helppoja ja hyvin tuli käytettyä mustuneet banaanit! Ei hullumpaa siis.



100 g margariinia (huoneenlämpöistä)
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa 
 1 1/2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoa (minulla Viljatuotteen vaaleaseos)
1 rkl sokerijuurikaskuitua
2 tl leivinjauhetta
2 banaania
1 1/2 dl vadelmia tai mustikoita

Vatkaa yleiskoneessa tai sähkösekoittimella margariini, sokerit ja munat vaahdoksi. Lisää sokerijuurikaskuitu, 1 dl jauhoja ja leivinjauhe sekoitettuna vaahtoon, mutta älä enää vatkaa - ainoastaan sekoita. Murskaa banaanit esim. haarukalla ja nostele kevyesti vadelmien kanssa taikinaan. Mikäli käytät pakastettuja vadelmia, ne kannattaa lisätä taikinaan jäisinä. Nostele muffinssivuokaan paperisten  muffinssivuokien päälle lusikalla. Oma 12 paikkainen vuokani oli vähän liian pieni ja taikinasta olisi tullut varmaan n. 15 muffinssia. Lopputulos ei tällä(kään) kertaa ollut järisyttävän kaunis.. mutta ihan hyvän makuinen ja suht terveellinen. Paista noin 175 asteessa 25 minuuttia. 

lauantai 2. huhtikuuta 2016

Tutustumista Lumina pellavatuotteisiin: vadelma-kaakaonibs muffinssit (GL M)

*Toteutettu yhteistyössä Linseed oy:n  kanssa







Olemme sairastelleet itse kukin tällä viikolla, joten kaikki suunnitelmat viikon osalta meni vähän pieleen.. Olin suunnitellut tekeväni tämän viikon aikana postaus-sarjan jossa olisi ollut infoa pellavasta, sekä omia kokemuksia Lumina-tuotteista. Sain testattavaksi kattavan paketin Lumina ja Valo24 tuotteita.
Mutta koska elämä on, niin nyt ensimmäisenä jaan tämän muffinsi ohjeen, ja teen sitten kattavamman sarjan leipäseoksista ja infoa tuotteen ravintoarvoista sekä terveysvaikutuksista.
Ehkä onkin toimivampaa näin, tulee suolaiset ja makeat tuotteet erikseen..

 Lumina pellavatuotteet ovat luonnostaan gluteenittomia, ja tuotteet ovat lisäaineettomia/ säilöntäaineettomia. Heidän sivut täällä: Lumina.fi

Eli varsin mielenkiintoisesta tuotteesta tuntui olevan kyse. Kun vielä otetaan huomioon pellavan monet hyödyt, on nämä varsin varteenotettavia vaihtoehtoja herkkävatsaisille.

Mielestäni seos on erittäin toimiva herkkuhetkiin. Sokeriahan näissä on , mutta jos tarkastelee muuten ravintoarvoja niin paljon hyvää löytyy vastapainoksi. Eli ihan tyhjää ravintoa nämä eivät ole. 

Jos nopeasti haluat hyvää, ( ja vähän muutakin kuin sokeria ja rasvaa) niin suosittelen lämpimästi. 
Nämä onnistuvat myös perheen pienimmiltä, vinkiksi lapset ja isät äitienpäivän varalle. Plussaa myös muunneltavuudesta, sekaan voi laittaa melkein mitä hyvänsä (: 


Mini testaa 



Seos oli todella helppo valmistaa, vain öljyä ja  vettä sekaan,vatkaus. Käytimme pussin ohjeesta poiketen kookosöljyä, hyvin sopi tähän tarkoitukseen. Sekaan valikoitui vadelmia pakkasesta sekä raakakaakaonibsejä.

Ohje: 
* 1 pussi Lumina-jauhoseosta
* 0,75dl kookosöljyä sulatettuna
* n.1dl vadelmia ( sulatin ensin mikrossa)
* 1,5dl vettä

Sekoita muffinsiseos, öljy, ja vesi. Vatkaa sähkövatkaimella 5min. Lisää vadelmat ja raakakaakaonibsit. Annostele muffinsivuokiin.
Paista 200c n.20min.



Teeman sopivat vuoat. Pellavan omegat hellivät sydäntä 



Tällaista tällä erää, mukavaa viikonloppua !
                             
                                                       S







perjantai 1. huhtikuuta 2016

Halva-juustokakku eli tarina siitä kun herkuistakin täytyy tehdä proteiinipitoisia..

Myönnän olevani toisinaan hieman neuroottinen siitä, että ruuassa on ravintopitoisuudet kohdillaan. Entisenä kasvissyöjänä olen tottunut tarkkailemaan proteiineja, maitoallergisen äitinä kalsiumia, keliaakikkona kuituja yms.. Listaa voi jatkaa. Kuitenkin maku on minulle kaikki kaikessa. En tee mitään myönnytyksiä sen suhteen. Tässä juustokakussa on terveellisiä elementtejä kuten kauraa ja seesamihalvaa. Seesamihalva sisältää runsaasti kalsiumia, proteiinia, rautaa ja magnesiumia ja sitä syödäänkin usein pääsiäisen paaston aikana runsaan energiapitoisuutensa vuoksi.

Resepti on äitini kätköistä ja alunperin Kodin Kuvalehdestä. En löytänyt netistä valitettavasti linkkiä siihen, mutta kunnia reseptin laatineelle. Tässä bloggauksessa se on muunneltu gluteenittomaksi ja vähän muokattu omaan makuuni sopivammaksi. Syvä anteeksipyyntö kuvan laadusta.. koiramme piti kakusta myös, ja tämä ensimmäinen kakkuharjoittelu halkesi. Kauniimpi meni myyntiin enkä ehtinyt kuvaa ottamaan. Vein kakun myös naapuriin testiin ja alankin käyttää heitä häikäilemättömästi hyväkseni, jotta saan palautetta gluteenittomista leipomisista. Testi läpäistiin tällä kertaa!

Halva-juustokakku

Pohja:

125 g voita
200 g gluteenittomia (kaura)digestive keksejä
1 rkl ruokokidesokeria

Täyte:

3 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
600 g rasvaista tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
2 vaniljatankoa 
1 (luomu)appelsiini
125 g ranskankermaa
200g seesamihalvaa
4 kananmunaa

Mangosose:

1 kypsä mango
2 rkl mustia seesaminsiemeniä
(1 rkl sokeria)

Laita uuni kuumenemaan 165 asteeseen. Valmista ensin pohja. Sulata voi, murskaa digestive-keksit ja sekoita pohjan ainekset keskenään. Mikäli käytät tavallista irtopohjavuokaa, vuoraa se leivinpaperilla. Mikäli omaat hyvälaatuisen ja olet testannut sen, niin leivinpaperi riittää alle ja voitelu reunoille. Painele pohja vuokaan tiiviisti ja paista sitä uunissa 8 minuuttia.

Tee sillä aikaa täyte. Sekoita sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Lisää tuorejuustot ja sekoita joko yleiskoneessa tai sähkövatkaimella. Leikkaa vaniljatangot auki ja kaavi siemenet täytteeseen. Raasta appelsiinin kuoresta puolet ja purista mehu. Lisää ne, ranskankerma ja murusteltu seesamihalva täytteen joukkoon ja sekoita. Lisää lopuksi kananmunat yksitellen ja samaan aikaan vatkaten. 

Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa 165 asteessa tunti. Kakun täyte halkeaa helposti, itse sain tämän estettyä siten, että jäähdytin kakkua ensin uunin luukku auki ja sitten huoneenlämmössä. Siirrä jäähtynyt kakku vetäytymään jääkaappiin. Kakku on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.

Tarjoile kakku mangososeen kera, jonka valmistat raastamalla mangon ja lisäämällä raasteen joukkoon paahdetut mustat seesaminsiemenet. Makeuta tarvittaessa.