Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

torstai 28. tammikuuta 2016

Muikkuja, muikkuja ja muikkuja

Nyt pitäisi syödä blinejä.. mutta kokkaajan sormiongelman takia me syödään muikkuja. On muuten vapauttavaa istua keittiössä puuvillahanskat kädessä hymyillen.. kun mies puhkoo muikkuja. ;) Parasta on se, kun ne vielä syötetään sulle. Ihanaa olla avuton. Tässä kuitenkin yksi meidän suosikkiresepti. Eli marinoidut paistetut muikut. 




Marinadi:
n. 1 dl öljyä
4 valkosipulin kynttä viipaleita
yhden sitruunan mehu 
basilikapuska
suolaa, pippuria

n. 500 g puhkottuja muikkuja

Helpointa on mielestäni laittaa kaikki blenderiin  (ei muikkuja..) ja kaataa marinadi muikkujen päälle pussiin. Suosittelen lautasta alle tai tuplapussia. Marinoi muutama tunti ja paista kuumalla pannulla. Illalla tehdään Libanonilaisia muikkuja. Reseptiä odotellessa..



Helpot rieskat

Gluteenittomassa ruokavaliossa on tylsintä se, että lähestulkoon kaikki pitää tehdä alusta alkaen itse. Aina ei jaksaisi leipoa, olisi kiva laittaa pitsa uuniin yms.. mutta kun se on 5 euroa ja pienempi kuin nenäliina, niin joutuu pohtimaan uudelleen. Nämä rieskat  olivat leivänhimon vastaus. Kuva on edelleen surkea, mutta tosiasiassa olivat herkullisia ja meheviä.



1 raastettu porkkana
2 dl kiehuvaa vettä (vedenkeittimestä)
40 g perunahiutaleita
1 dl kaurajauhoja
suolaa
1/2 dl margariinia

Sekoita perunahiutaleet kuumaan veteen. Lisää muut aineet ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi. Pyöritä 5 palloa ja litistä rieskoiksi halkaisiljaltaan noin 12 sentin kokoisiksi. Pistele haarukalla ja paista 250 asteessa 15 minuuttia.

Pikaiset herkku välipalat/ iltapalat

Nyt nopeat ohjeet hyvin samoista aineista syntyviin kahteen eri välipalaan/ iltapalaan. Meillä tehtiin näitä illalla, toinen jälkiruokana, toinen omana iltapalana.
Ohjeita löytyy varmasti muistakin blogeista, mutta itse sain idean avokado-suklaa vanukkaasta, jota siis lähdin muuttamaan, koska rajattomasti en uskalla avokadoa syödä.
 (Sitä ollut tuossa raakakakussa jota olen pitkin viikkoa syönyt, ja jonka postaus tuottaa harmaita hiuksia edelleen. Tulin välissä jakamaan nämä ohjeet koska en tuntunut etenevän kirjoituksen kanssa ollenkaan. Haluan ohjeen saada tänään tänne jakoon, koska moni varmasti suunnittelee tänään vklp ruokaostoksia )

Näissä molemmissa kookosmaitoa, sekä banaania.Toisessa se kerma osa, ja toisessa nestemäisessä muodossa oleva "vesi".Eli tulee taloudellisesti koko purkille käyttöä (;
Laita kookosmaito kylmään hetkeksi, jotta saat eroteltua nämä toisistaan.

Banaani-suklaavaahto  ( 1 iso tai 2 pientä annosta)
1 banaani
1prk kookoskerma osa
3-5 palaa sulatettua tummaa suklaata tai raakakaakaota.( Minulla oli 70% 4 palaa)

Vaahdota kylmä kookoskerma vatkaimella ja muussaa banaani hyvin. Kääntele banaani varovasti vaahdon sekaan.Lisää sula suklaa tai kaakaojauhe. Vaahto napakoituu kun siirrät hetkeksi takaisin kylmään aineiden yhdistämisen jälkeen. Tarjoile kookoshiutaleiden tai mantelilastujen kanssa.Voit myös jättää hiukan sulaa suklaata koristeluun.

Chia-kookosvanukas 1 annos
n.1dl kookosmaito ( sitä jäljelle jäänyttä)
1/2 banaani muussattuna ( tai 1 pieni)
2 rkl chia siemeniä
ripaus suolaa
Nämä vain purkkiin ja sekoitus. Anna tekeytyä ainakin 1/2 h tai yön yli ja tarjoa viipaloidun banaanin,pähkinöiden, siementen ja marjojen/hedelmien kanssa.Hyvää myös ihan sellaisenaan.



Itse syön tätä iltapalana, Chian kuidut ja proteiinit ovat tervetulleita illalla.Puhumattakaan sen sisältämistä omega-3 rasvahapoista (8x enemmän kuin lohi.) Pitää verensokerin tasaisena pitkään ja nälän poissa läpi yön. Itselläni Chia ei aiheuta vatsavaivoja kunhan se on joko rikottu tai liotettu.(koska imee nestettä jopa 12x painonsa verran on viisasta liuoittaa / valmistaa geeliä ennen nauttimista) Teen chiasta myös geeliä mitä lisään aamulla kaurapuuron sekaan. Chia sisältää esim. c-vitamiinia 7x enemmän kuin appelsiini. Sanotaan olevan oikeaa laihduttajan unelma ruokaa. Chia tarkoittaa voimaa.Suotuisa vaikutus myös osteoporoosin ja hampaiden kuntoon.Pieni mutta tehokas.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Granola

Mysli on aina ollut suurta herkkua. Kunnes tajusin alkaa katsoa siihen käytetyn sokerin määrää ja ravinto puolen asioita muutenkin. Kun jouduin myöntämään todeksi gluteenin jättämisen ruoka-valiosta , jäi kaupan valmiit myslitkin kokonaan. Tosin olen rehellisesti sitä mieltä että tämä itse tehty on todella paljon parempaa.

Kirjoitan nyt ohjeen jonka pohjalta itse valmistan aina myslini. Tätä voi jokainen muuttaa omien mieltymysten tai ruoka- valion mukaan.
Makeutusta pystyy säädellä, samoin öljyä voi muuttaa. Erilaisilla mausteilla tähän saa taas hiukan eri twistin, Itse laitan kanelia, kardemummaa tai piparkakku maustetta. Myös ripaus suolaa tuo tähän makua sekä korostaa muita makuja.
Loputtomasti eri vaihtoehtoja saa vaihtamalla pähkinöitä, siemeniä, kuivattuja marjoja tai hedelmiä..
Kuivatut marjat ja hedelmät lisätään tietenkin vasta valmiiseen mysliin jotteivat pala uunissa. Myös siemenien kanssa kannattaa olla tarkkana, ainakin minun uunissa ottavat helposti väriä, joka taas tuo ikävän maun niihin.
Joten valmistus ajatuksen kanssa, niin ei pääse palamaan. Parin kerran jälkeen oman uunin kanssa on sen verran sinut ettei vieressä tarvitse päivystää.
Jos useampi syöjä kannattaa ehkä tehdä tupla satsi.Teen itselleni tällä ohjeella ja riittää kaurajogurtin ja hedelmien/marjojen lisänä noin viikon. Valmis mysli ilmatiiviiseen purkkiin ja säilyy hyvin.

Tässä pohja:
reilu 3dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1/2 dl öljyä ( kookos/rypsi tms.)
1/2dl hunajaa tai muuta makeutusta
kanelia
ripaus suolaa

tähän tuli lisäksi:
1dl siemen sekoitusta
pähkinä sekoitusta ( nämä pienemmäksi rouhittuna)
mantelilastuja
kuivattua karpaloa jauheena
Rouhi pähkinöitä veitsellä pienemmäksi.Laita kaurahiutaleet,pähkinät ja siemenet kulhoon. Sekoita öljy ja hunaja keskenään, lisää kaneli ja muut mausteet seokseen. Kaada seos hiutaleiden joukkoon ja sekoita.Levitä seos tasaisesti uunipellille.
paista 150c 15min tiputa lämpö lähemmäs 100c ja paista kunnes saanut kullanruskeaa väriä. Kannattaa käänellä pari kertaa paiston aikana. Jäähdytä ja nauti.

Rakuunakana ja sananen gluteenittomista lisukkeista

Käytetään kanaa kohtuullisesti, yleensä pari kertaa kuussa talvisin. Preferoidaan aina luullista broileria, koska siinä on enemmän makua eikä kuivu kypsennettäessä. Kerran sain ostettua tuottajalta halvalla kokonaisia broilereita jotka olivat fantastisia. Valitettavasti usein matkaan kaupasta tarttuu nykyään broilerin koipi-reisiä (maustamattomina) tai toisinaan rintafileitä. Marinoidut ja suikaleiksi leikatut kannattaa jättää kauppaan. Peskääpä ne roippeet joskus ja katsokaa mistä maksatte. Koipireisiä saa meillä usein alle euron kilohintaan marinoituna.. silloin tyynesti pääsevät kylmään kylpyyn, jotta marinadi katoaa viemäriin. :) Tämä broileri on sovellus aiemmin tekemästäni yrttibroilerista ja tähän on lisätty vain kastike.





3 muhkeaa broilerin koipireittä
suolaa, pippuria
5 valkosipulinkynttä viipaloituina
2 tl kuivattua rakuunaa
suht runsaasti öljyä (pannu täyteen tästä tulee kastike)
sipuli renkaina
sitruuna
soijaa

2 dl omenamehua
1 rkl vahvaa sinappia (esim. dijon)
ranskankermaa (maidottomana oatly)

Kuumenna öljy kuumaksi pannussa. Lisää öljyyn puolet valkosipuleista ja kuivattu rakuuna. Ruskista suolatut ja pippuroidut broilerit molemmilta puolilta. Lisää sitruunan mehu,  (ja anna kypsyä kannen alla. Tässä sinulla olisi oiva yrttibroileri.) sipuli renkaina, omenamehu ja kypsennä kannen alla broilerit kypsiksi. Nosta kypsät broilerit lautaselle ja keitä kastiketta kasaan kunnes siitä on noin kolmasosa jäljellä. Mausta sinapilla ja lisää ranskankerma - tarkista suola ja lisää soijakastiketta tarvittaessa. 

Ja niistä lisukkeista - nyt rakuunaporkkanat ja valkosipulilinssit..

Vaikkakin alkuun blogissa on ollut runsaasti erilaisia arkipastoja, niin yleensä pääruuan lisukkeena meillä ei ole pastaa eikä perunaa. Tässä lisukkeena on rakuunalla ja suolalla maustetut pannulla paistetut porkkanat (älä ylikypsennä - säilytä purutuntuma) sekä valkosipulilinssit. Valkosipulilinsseihin tarvitset vihreitä tai ruskeita linssejä. Keitä ohjeen mukaan suolattomassa, mutta sitruunamehulla maustetussa vedessä (estää vaahtoutumisen). Kaada kypsistä linsseistä (taas varovaisuutta ettei tule mössöä) vesi pois ja lisää kuumiin linsseihin maun mukaan valkosipulia, suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Anna maustua ja sinulla on oiva lisuke valmiina. Linssejä käytetään Suomessa kovin vähän, vaikka muualla ovat ihan perusruokaa myös lisukkeena.


Santa Fe - chilikeitto

Tästä keitosta on tullut minulle lohturuoka. Resepti on bongattu aikoinaan Sara La Fountainin à la Sara - keittokirjasta, jossa on alunperin käytetty keittoon 300 g naudanpaistikuutioita. Me kuitenkin korvaamme ne joko katkaravuilla tai useimmiten kikherneillä. Reiluuden vuoksi vihjaan, että samaa on tehty myös täällä. Omaa versiotani olen muokannut Saran kirjasta makuuni sopivaksi. Mutta mausteista ja mielettömän koukuttavaa keittoa. Sopii makujen myötä hyvin talviseen lämmittelyyn. 




2 sipulia tai 1 iso silputtuna
4-6 valkosipulinkynttä silputtuna (veitsellä!)
1 1/2 dl kuivia kikherneitä liotettuina ja keitettyinä tai
pkt valmiita tai n. 300 g isoja katkarapuja 
1/2 dl tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa
8 dl vahvaa kasvislientä
1 1/2 rkl jeeraa
1 tl korianteria
2 tl savustettua paprikaa (tai tavallista)
1-2 tl laadukkasta chilirouhetta
suolaa
pari tippaa tabascoa tms.
1 limen mehu
suolaa, hippunen sokeria tasaamaan happamuutta
pakastemaissia

Lisukkeina ehdottomat:
tuoretta korianteri silputtuna
limen mehua
nachoja

vaihtoehtoisesti myös:
avokadoa kuutioituna
ranskankermaa (oatly)
juustoraastetta

Kuullota sipulit ja tomaattipyre. Lisää mausteet (jeera, korianteri, paprika ja chili) ja anna kuullottua hetki. Lisää tomaattimurska ja kuumennettu kasvisliemi sekä ripaus sokeria. Anna porista hiljalleen puolisen tuntia. Mausta liemi limella,  tarkistaen suola sekä sokeri ja lisää tarvittaessa niitä sekä tabascoa. Lisää keitetyt kikherneet ja maissi tai (katkaravut kts. alla) ja maissi. Anna makujen tasaantua ja tarjoa lisukkeiden kanssa. Keitto paranee vanhetessaan.. mutta varsinkin jos käytät katkarapuja, ne kannattaa laittaa sulatettuina annos kerrallaan. Muuten sitkistyvät ja muuttuvat pahanmakuisiksi.


maanantai 25. tammikuuta 2016

Bataattisosekeitto

Meillä tehdään paljon ruokaa kurpitsasta ja bataatista. Molemmista tulee huippuhyviä keittoja sekä uunilisukkeita. Tähän resepti löytyi alunperin täältä, muutin sitä vähän meille sopivammaksi. Esimerkiksi perunaa en laittanut ja lisäsin punaisia linssejä proteiinin lisäämiseksi. Perunaa ei mini voi syödä, siksi se usein karsitaan kaikille tarkoitetuista ruuista. Keitossa on myös kaksi lempiasiaani - inkivääriä ja kookosta. Mausteisuuden takia mahtava talvi- ja flunssakeitto.


1 bataatti (n. 600-700 g)
1 iso sipuli tai pari pienempää
3 porkkanaa 
öljyä kuullottamiseen
1 dl punaisia linssejä
inkivääriä raastettuna maun mukaan (vähintään peukalonpään kokoinen pala 
- meillä oli koko peukalon kokoinen)
puolikas tuore chili tai muutama kierros hyvää kuivattua chiliä
kasvis- tai yrttifondia
n. litra vettä (vähintään siten, että kasvikset peittyvät)
1 prk kookoskermaa
suolaa ja pippuria
kuivattua tai tuoretta persiljaa

Pilko kasvikset paloiksi ja kuullota ne pannulla. Lisää huuhdotut linssit, inkivääri ja chili. Lisää vesi ja liemikuutio/1 rkl fondia tms. Tässä vaiheessa kannattaa lisätä myös kuivattu persilja. Keitä kasvikset ja linssit kypsiksi (n. 15 min) ja soseuta. Viimeistele kookoskermalla (huom. pieni purkki!) ja mausta suolalla ja pippurilla. Päälle tuoretta persiljaa ja juustoja käyttäville esim. raejuustoa.





Miesväen suosikki, pippurinen vuoka.

Tämä on ruoka jota olen kerran tehnyt vahingossa, ja jota mini pyytää uudestaan ja uudestaan minua tekemään. Kaikista terveellisin vaihtoehto tämä ei ole, mutta ihan käypää ravintoa, kotiruokaa.
Kermaa en yleensä ruokaan käytä, tämä pippurinen versio on jostain syystä minin lemppari, joka sai pojan eilenkin litkimään lientä suoraan  uuni vuokan pohjalta..
Olin positiivisesti yllättynyt Lidli:n porsaanliha suikaleisiin, olen kranttu, joten perkkaan  lihapaketit kaiken "ylimääräisen" osalta. Tämä oli tarpeeksi "puhdas" sellaisenaan, mitään ei mennyt roskiin.
Lupaamani raaka kakku ohje on paperilla luonnoksena,Juttelin tänään ystävän kanssa mielikuvituksen loppumisesta arkiruokien suhteen, joten tämä on sinulle.. ^^ Raaka kakut yms. herkut kuuluvat enemmän viikonloppuihin, joten se luvassa seuraavana.
Kuvaa minulla ei tästä ole, se laatikon jämä mitä oli jäljellä kun tajusin kuvaa alkaa miettimään, ei olisi ollut kovin kaunista jaettavaa.
Tämänhän voi tehdä ilman tuota kermaa,sekä myös ilman lihalientä.Ihan miten tykkää.Itse en kermaa käyttänyt kuin extrana pinnalle, korkeintaan 1dl.
Sittten itse ohjeeseen:

rasia maustamatonta lihasuikaletta / lihaa ( minulla n.400g)
6 perunaa siivutettuna
2 isoa porkkanaa siivuina
kevätsipulia maun mukaan
liemikuutio/ fondy
Milbona pippurikerma (laktoositon)

Ruskista lihasuikaleet kevätsipulin kanssa.
( laitoin: Himalajan suola / chili myllystä, valko- sekä mustapippuri, paprikamauste,)
Lado osa peruna ja porkkana viipaleista vuokaan.Lisää lihasuikaleet ja sipuli vuokaan, sekä viimeiseksi loput perunat ja porkkanat.
Käytin paistinpannulla kuuman veden,(n.4dl) lisäsin fondyn,jauhettua maustepippuria valkosipulijauhetta,rosmariinia,1 laakerinlehti pienemmäksi taiteltuna.Tämä liemi vuokaan nesteeksi.
Tämän jälkeen kaadoin pippurikerman. Vuoka uuniin ja annoin olla 200c n. 1h.
Lisäksi salaattia. Puolukka hillo kävisi hyvin myös.

Itse teen reilulla nesteellä näitä laatikoita/ paistoksia. (Muistuttavat joskus keittoa) Koska meillä tykätään näin, ja liemi kuulemma se paras osa ( :
 Jos haluat kuivempaa vähennä nesteen määrää.
Lihaksi käy myös toiset vaihtoehdot.

Ja koska kuvaa ei ole, laitan aiheesen sopivan kuvan.

toivon että ohjeesta saa selvää, flunssa meinaa ottaa voiton.





Mahtava herkkusienipasta (ja vinkkejä gluteenittoman spagetin keittämiseen)

Mitä voi tehdä sienistä.. mitä tahansa, mutta mun perusperiaate on, ettei niiden makua piiloteta voimakkaisiin mausteisiin. Tämä on fantastinen pikapasta. Sitruuna raikastaa sitä ja timjamia taas käytän aina sienten kanssa. Eli avot - yksinkertaista, halpaa ja helppoa. Itse preferoin Lidlin tummia herkkusieniä, vaaleita toki välillä myös. Mutta vievät koossaan, maussaan ja hinnassaan voiton. Saman ketjun kunniaksi tänään oli pastana Lidlin spagettia - ei mun suosikkini, mutta halpaa ja kohtuullista. Monet ovat valittaneet sen tarttumista yhteen. Sisältää pääosin maissitärkkelystä, joten ilmiö on sillä selitettävissä. Itse pidän öljyn lisäämistä pastan keitinveteen turhana. Eihän se veteen sekoitu, vaan nousee pinnalle. Sen sijaan valuttamisen jälkeen lisään pastan joukkoon aina lorauksen öljyä, suolaa ja pippuria. Ehkäisee varsinkin gluteenittomassa pastassa kuivumista. 



noin 300 g herkkusieniä
isohko sipuli
2 valkosipulinkynttä
glut. kanaliemikuutiosta puolet + noin 1 dl kuumaa vettä
vaaleaa maizenaa
kaurakermaa
1 pieni sitruuna tai puolikas isosta
timjamia
suolaa, pippuria

Leikkaa herkkusienet neljään osaan (itse en leikkaa viipaleiksi, koska tykkään tuosta puoliksi ja puoliksi mallista). Ruskista voi-öljyseoksessa - ruskistaessa muista riittävän pieni määrä sieniä pannulla, kuuma pannu ja ei turhaa sekoittelua. Lisää sienten sekaan sipulit ja kuullota. Lisää kana/kasvisliemi ja suurusta maizenalla. Varsinkin jos käytät spagettia, kastikkeen tulee olla suht paksua, että tarttuu pastaan. Lisää kaurakerma, sitruunanmehu, timjamia ja mausta suolalla ja pippurilla.

Pastan keittämisestä

Lidlin spagetti ei tosiaan ole ehkäpä suosikkini, koska ravintoarvot eivät ole kummoiset ja on keitettäessä takertuvaa. Tänään otin härkää sarvista - huuhtelin pastan ensin kylmällä vedellä, jotta pinnasta poistui ylimääräinen irtonainen tärkkelys. Sitten kiehumaan isoon kattilaan suht runsaasti suolattuun veteen. Sekoitin pastaa useampaan kertaan. Huuhtelin nopeasti kylmällä vedellä keittämisen jälkeen ja lisäsin kastikkeeseen. Ei muuten tarttunut. Tiina vs. tahmapasta 6-0. 


sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Porkkanasosekeitto (proteiinipitoinen)

Nämä ovat niitä arjen perusruokia. Pidän itse keitoista varsinkin lounailla. Harvemmin syön leipää samalla ja yritänkin kätkeä täyttävyyttä ja proteiineja kasviskeittoihin aina palkokasvien muodossa. Mini taas ei oikein keitoista välitä, mutta tätä suostui syömään. 



noin 500 g porkkanoita
iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 dl riisiä
n. 1 dl punaisia linssejä
1 litra kasvislientä
tuoreita tai kuivattuja yrttejä
suolaa ja pippuri
loraus kaurakermaa

Pilko kasvikset lohkoiksi ja kuullota öljyssä kattilassa. Lisää riisi ja linssit sekä reilu litra kasvislientä. Keitä linssit ja riisi kypsiksi n. 15 verran riisistä riippuen ja soseuta lisää tarvittaessa vettä. Mausta ja lorauta kaurakermaa joukkoon. Yrteistä ainakin persilja, rakuuna ja basilika sopivat porkkanan makuun. 

Savustettu lohi, uunijuurekset sekä kurkuma-limekastike

Kalan savustaminen on meillä nykyään arkipäivää (ja miehen homma) kiitos sähkösavustimen. Jopa kovilla pakkasilla pystyy savustamaan ulkona. Savustamme kalan yleensä kokonaisesta ilman päätä. Kalan suolaaminen on sitten makuasia. Meillä se suolataan jälkikäteen kuumassa, kiehautetussa 10 prosenttisessa suolaliemessä.



Uunijuurekset 

Välillä tuntuu, että vaikeinta keliakiassa on keksinyt lisukkeita. Varsinkin meillä minin ollessa perunoille allerginen. Uunijuurekset ovat meillä vakiintuneet yhdeksi perusreseptiksi. Porkkanasta, bataatista, palsternakasta, punajuuresta tms. mitä milloinkin kaapeista löytyy

Erilaisia juureksia
suolaa, mustapippuria ja paprikaa
öljyä

Kaikki sekaisin uunivuuassa tai pellillä ja saavat olla 225 asteessa noin puolisen tuntia. 

Lime-kurkumakastike

 Resepti on otettu alunperin täältä. Olen muuttanut sitä hieman lisäämällä limen määrää - tai sitten vain pidän sitruunaisesta mausta. Ja talvisin maustan ruohosipulin sijaan kuivatulla karhunlaukalla. Mutta eriomainen resepti ja sopii hyvin rasvaisen kalan kanssa. Vastaavaa teemme myös sitruunasta toisinaan.

1 limen mehu
n. 3 rkl voita
2 kananmunan keltuaista
1 prk kaurakermaa
1 tl kurkumaa
ruohosipulia, kuivattua karhunlaukkaa tms.
suolaa ja pippuria

Sulata voi kattilassa, lisää kurkuma (ja kuivatut yrtit)  ja kuullota sitä hetki. Sekoita kerma ja munat ja lisää ne voiseokseen vispaamalla reippaasti. Kun seos on saostunut, lisää limen mehu ja mausta suolalla ja pippurilla. Viimeistele tuoreilla yrteillä. Kastike kestää myös uudelleen lämmittämisen. 

Gluteeniton pataleipä

Pataleipä on kyllä helppo ja takuuvarma gluteenittomanakin - varsinkin jos omistaa yleiskoneen. Tähän voi soveltaa lähes tulkoon mitä jauhoja tahansa ja siemeniä, juureksia tms. Juju on vain sekoittaa aineet keskenään ja jättää taikina vetäytymään esim. yöksi viileään. Takuulla rapeaa pinnalta ja pehmeää sisältä. 



7 dl vettä
2 tl suolaa
2 tl psylliumia
2tl kuivahiivaa 
2rkl siirappia
2 porkkanaa raastettuna
1 tl rosmariinia
n. 8 dl esim. jyttejauhoja (vaaleita)
loraus öljyä

Sekoita pari desiä jauhoja, suola psyllium, kuivattu rosmariini ja porkkanaraaste kipossa. Lisää kylmä vesi ja siirappi. Sekoita loput jauhot ja öljy taikinakoukuilla löysähköksi taikinaksi. Anna levätä yön yli tai ainakin 5 tuntia.

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Laita pata (vähintään 3 litraa) sinne lämpenemään. Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja muotoile siitä pyöreähkö leipä. Älä vaivaa taikinaa. Nosta kuuma pata uunista ja öljyä se. Nosta taikina varovasti kuumaan pannuun ja paista kannen alla 30 minuuttia. Laske lämpötilaa 200 asteeseen, ota kansi pois ja voitele kevyesti öljyllä leivän pinta. Paista kypsäksi n. 30 - 40 minuuttia. 



Gluteeniton pannukakku

Paistan usein minille pinaattilettuja ja makeita pikkulettuja. Nyt meillä on kuitenkin ollut pannukakkukausi. Maidottomassa ja gluteenittomassa makeassa leivonnassa käytän usein säästösyistä Lidlin soijamaitoa. En pidä mausta suolaisessa ruuassa ja juomana. Seuraavaksi kokeilen mantelimaitoa, koska se on menossa vanhaksi. Meidän maidoton ja gluteeniton peruspannari on tässä. Jauhoja voi vaihdella, mutta itsellä kaurahiutaleet ja karkeat riisijauhot ovat se must! Niistä tulee rapea ja terveellinen pannari. Vehnätärkkelystä ja tärkkelyspitoisia jauhoja välttelen, vaikka ne sopivatkin - mutta eivät ole mielestäni kovinkaan terveellisiä. Samasta perustaikinasta saa myös suolaisen version.



1 litra kaura-/soija- tms. kasvimaitoa (tai osa kasvimaitoa ja osa vettä)
1 dl puhdaskaurahiutaleita
1/2 tl suolaa
4 munaa
1 dl karkeita riisijauhoja
n. 3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
puoli desiä öljyä

Sekoita kaurahiutaleet, karkeat riisijauhot ja suola. Lisää kasvimaito ja kevyesti vatkatut munat - anna turvota hetki. Lisää loput jauhot ja sekoita voimakkaasti. Yleiskone on ehdottoman hyvä gluteenittomassa leivonnassa, koska jauhot ovat yleisesti suhteellisen tärkkelyspitoisia.

Tonnikalapasta

Lisää perusarkiruokaa. Laitan muutaman tällaisenkin, koska loppujen lopuksi nämä tulevat kymmenessä minuutissa, maistuvat lapsille, ovat halpoja ja helppoja toteuttaa gluteenittomasti sekä maidottomasti. Eli tällaista peruslounasta oli eilen. 


1 prk tonnikalaa öljyssä
1 porkkana raastettuna
sipuli pilkottuna
maun mukaan valkosipulia (meillä 2 kynttä)
kuivaa tai tuoretta tilliä
1dl vettä
(pakasteherneitä, linssejä, aurinkokuivattuja tomaatteja ja kapriksia maun mukaan)
suolaa, pippuria (sitruunapippuria tai sitruunasuolaa)
sitruunamehua
Oatlyn creme fraiche (tai tavallinen - muistaa tarkistaa keliaakikolta sopiiko kauratuotteet!)

Pastaa - tässä käytetty Schärin pipetteä - ei mikään oma suosikki, mutta halvalla sai.


Laita pasta kiehumaan. Kuullota osassa tonnikalan öljyä sipulit sekä porkkana. Lisää kuivattua tilliä ja vesi, anna kiehua hetki. Lisää haluamasi lisukkeet sekä tonnikala. Mausta sitruunamehulla (myös valkoviinietikka antaa makua) Lisää creme fraiche ja tarkista suola. Sekoita keitetty pasta kastikkeeseen ja jos maito käy - niin nauti vaikka raejuuston kanssa. Muutoin ilman. Välillä lisään tähän myös linssejä. Entistä ruokaisempaa. Esim. vihreät pikalinssit (go green) kypsyvät 5 minuutissa  huuhdeltuina kasvisten kanssa - lisää vain veden määrää.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Pekoni-pasta



Tämä on meidän ikuisuusruokaa.. äärimmäisen helppoa, eikä nyt niin kovin epäterveellistäkään. Eli pikapastaa pekonilla ja tattarifusillilla. Toki muutakin pastaa voi käyttää, mutta tämä minun mielestäni säilyttää parhaiten rakenteen uudelleen lämmitettynäkin eikä sitkisty/kuivu, kuten usein gluteenittomat pastat. Kuva näyttää lähinnä karmealta talvisen pimeyden ja tattaripastan takia.. parannan sitä kun ensikerralla teemme.

1 pkt pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä 
1 dl pakasteherneitä
1/2 pkt (reilu kourallinen) viipaloituja herkkusieniä
1 prk kaurakermaa (toki voi käyttää tavallistakin)
(suolaa)
mustapippuria

  tattaripastaa

Parmesaania ja persiljaa päälle.

Ruskista pekoni ja kuullota sipulit sekä sienet (voi lisätä myös raastettua kesäkurpitsaa tai porkkanaa). Lisää kerma ja keitetyt pastat. Lisää pakasteherneet. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile parmesanin ja persiljan kera. 

torstai 21. tammikuuta 2016

Arki paistos

Nopeat wokki-ruuat ovat hyviä, suht edullisia ja nopeita tehdä. Myös helppo tapa hävittää jääkapista löytyvät vihannnekset ja muut jämät. Tähänkin voi proteiinin lähdettä muuttaa sekä vihanneksia sen mukaan mitä kaapista löytyy.
Käytän itse myös pakaste vihanneksia jos tuoreita ei näytä tarpeeksi kaapista löytyvän. Sekä käytän välillä pakasteita "täytteenä" tuoreiden lisäksi jolloin valmista ruokaa tulee huomattavasti enemmän. Ruoka on tällöin myös kevyempää ;)
Kauniita kuvia tästä oli hankala saada, puhelimen kamera ei ihmeisiin pysty.Ilmeisesti nälkä kasvaa syödessä, koska kameran hankinta alkanut kummasti houkuttaa..
Haastetta on ollut ohjeiden ylös kirjaamisessa, olen ollut aika mutu-tuntumalla menevä kokki tähän asti. Mausteiden määrät ovat siis "noin" mittoja, jokainen voi lisätä makunsa mukaan.Suolaa käytän muun perheen mukaan turhan vähän, eli jos tykkäät suolaisemmasta, lisää.
mutta sitten itse ruokaan :

ohje on mitoitettu 2x aikuinen ja mini eli jos useampi henkilö/aikuinen tee tupla annos

tarvitset:
- 2 porkkanaa
- kesäkurpitsa
- kanasuikaleet ( oli maustamattomia)
-kevät sipulia maun mukaan
- riisinuudelia 1/2 pkt
-( kirsikka tomaatteja)

-suolaa
- pippuria (laitoin myllystä pippuri mix)
- kurkuma
- paprikamauste
- inkivääriä jauheena
-chiliä jauheena

- kookosöljyä paistamiseen

- tomaattipyre 2rkl


-hunajaa 2rkl
- hiukan chilikastike
-hiukan soijakastike

(halutessaan lihalientä nuudelien veteen)

Laita nuudelit tekeytymään kuumaan veteen. Kuori ja pilko porkkanat, kesäkurpitsa ja kevätsipuli. (Itse käytin kuorimaveistä  suikaleisiin)
Paista kanat kookosöljyssä kuumalla pannulla.Mausta: suola,kurkuma,pippuri ja paprikamauste
Lisää porkkanat kesäkurpitsat ja kevätsipuli.Kun hiukan pehmenneet, lisää valutettu nuudeli.
Mausta tomaattipyre, hunaja, chilikastike ja soijakastike.

Vaatii ehdottomasti salaatin, tein feta sellaisen.



Tällaista tänään,Huomenna on jo perjantai !
 Kovasti testattavia ohjeita tyrkyllä viikonlopuksi, valintoja edessä (:
Toivottavasti myös ilma lauhtuu kuten luvattu. Minulle ainakin riittää tältä erää nämä paukku pakkaset .

Ihanaa viikonloppua !


Yhden padan kana


Ohje on alunperin muokattu 'Pähkinäpuun alla' - keittokirjasta. On yksi meidän perusresepteistä. Luullinen kana vain maistuu paremmalta. Käytämme tähän koipi-reisiä, mutta leikkaan niistä ylimääräisen 'roikkuvan' nahan luupuolelta pois.Tiskiä ei juuri tule.


3-4 broilerin koipireittä
1 kesäkurpitsa
2 sipulia
paketillinen herkkusieniä
puolikas munakoiso
2 porkkanaa
2 paprikaa
kalamata-oliiveja kourallinen
8 valkosipulin kynttä
n. 2 tl hiutalesuolaa tai maun mukaan
mustapippuria
1 rkl kuivattua timjamia
2 tl kuivattua rosmariinia
2-3 dl valkoviiniä tai kanalientä + 2 rkl hyvää öljyä
päälle tuoretta rosmariinia tai timjamia

Ruskista broilerit padassa. Lisää pilkotut kasvikset, yrtit sekä neste pataan. Kypsennä padassa 175 asteessa reilu tunti. Tarkista kypsyys!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Banaani- kookos- suklaajäätelö

Pyörittelin päässäni ensimmäistä ohjettani, ilmeisesti liikaa koska mikään ei tuntunut enää olevan "se ohje"
Sitten tuli kohtalo ja ratkaisi pulmani, mini sairastui ja tämä helppo ohje on ainut mihin aikani tänään riitti ,
Valmistus on yhtä nopeaa. tosin pakkasessa menee joku tunti.
Ohjeen rasvaisuutta voit säädellä kookosmaidon rasvaisuudella. Minulla oli light-maitoa eli 6% rasvaa.

Tarvitset:
 2  banaania ( kunnolla kypsyneitä,mitä enemmän pilkkuja, sen parempi )
 !/2 prk kookosmaitoa
 (raaka) kaakaojauhetta

 ( voi laittaa makeutusta, banaani makeuttaa hieman)

 ( pähkinävoita, mini ei tästä tykkää joten jätin nyt pois)

siivuta banaanit ja jäädytä.
tämän jälkeen banaani viipaleet, kookosmaito ja kaakao blenderiin (sauvasekoitin käy myös)
 aja sileäksi ja siirrä pakastuksen kestävään astiaan.(lisää makeutusta/ kaakaojauhetta maun mukaan)
anna jäätyä pakastimessa, muista sekoitella välillä.Ilman sekoitusta kiteytyy.
Päälle esim. uunissa tai pannulla paahdettuja mantelilastuja. Pähkinärouhe käy myös hyvin.



Itse olen alkanut siivuttaa pakastimeen aina tummuvat banaanit pöydältä, niistä pelkästäänkin saa jäätelön tapaista herkkua, kesällä vielä herkumpaa.
myös ananas ja kookosmaito toimii hyvin.Tästä tulee raikasta sorbettia, johon kookos hiutaleet sopivat kuin nakutettu.Myös muita hedelmiä ja marjoja kannattaa kokeilla.


( tarkennus: minulla oli käytössä sellainen säilyke tölkin kokoinen kookosmaito.Näiden koossa eroja.)






Kesäfiiliksiä, lapsuuden pihvejä, grillattuja porkkanoita, lipstikka-sitruunavoita sekä chimichurria.

Pakkasen keskellä on ihana katsella kesäkuvia ja odottaa pihan kukoistamista yrteistä. Yleensä en juuri jauhelihaa syö, mutta yksi lapsuuden ruoka on jäänyt resepteihin. Äidin tekemät paprikajauhelihapihvit! Perunaa meillä vältellään minin allergian takia, mutta grillatut porkkanat ovatmahtavia. Yleensä paistan ne rakuunan kera, mutta lipstikka-sitruunavoi vei kielen, 



Paprikapihvit

400 g hyvää jauhelihaa mieluiten karitsaa
kermaviiliä/Oatlyn creme fraichea
gluteenittomia korppujauhoja noin puoli desiä
1 paprika pieneksi silputtuna
1 sipuli raastettuna (raastaminen helpottaa grillaamista, älä heitä nestettä pois)
suolaa maun mukaan
mustapippuria

Jauhalihapihvit kypsyvät helpoiten halsterissa varsinkin jos ne tekee hiiligrillissä, kuten me.

Lipstikka-sitruunavoi ja grillatut porkkanat

500 g kesäporkkanoita
öljyä pintaan

Grillaa/paista porkkanat raakoina, varo ylikypsentämistä.

Lipstikka-sitruuna voin reseptiin tutustuin kokeilemalla (olen suuri lipstikkafani), mutta reiluuden nimissä laitan myös lähes tulkoon identtisen reseptin toisesta blogista  itse tein tätä alun perin fariinisokeriin tai siirappiin.

100 g voita
reilu ruokalusikallinen tuoretta silputtua lipstikkaa
sitruunan kuori raastettuna sekä sitruunan mehua 3 tl notkistamiseen
1/2 tl suolaa (riippuu voista)
1 tl fariinisokeria/hunajaa/siirappia

Sulata voi esim. mikrossa ja sekoita ainekset keskenään. Anna kovettua jääkaapissa.

Chimichurri tai ehkäpä vain yrttiöljy

n. 2 dl lehtipersiljaa
desin verran hyvää öljyä
puoli desiä punaviinietikkaa
1 tl savustettua paprikaa
1 punainen chili
1/dl korianteria tai kirveliä
2 pulleahkoa valkosipulinkynttä
1tl jeeraa
1 tl sokeria
mustapippuria
suolaa

Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja silpuksi. Itse kasvatamme pihalla yrttejä ja riippuen ruuasta, teemme samanlaisella reseptillä useampia yrttikastikkeita.



Shakshuka

Olkoon tämä blogin ensimmäinen resepti. Määrittää pitkälle omaa arkipäivien ruokavaliota. Proteiinia, kasvisruokaa ja suht helppoa. Shakshuka toimii hyvin myös brunssiruokana sekä lounaana. Resepti on suuntaa antava, itse usein kokoan siihen edellisen päivän jämiä. Ydin on kuitenkin maukas tomaattikastike sekä kananmuna. Kananmunan kuuluu jäädä löysäksi, eli tarkkaavaisuutta, ettei pääse kypsentymään liikaa. 

1 sipuli
öljyä kuullottamiseen
1 tl korianteria
1 tl jeeraa
maun mukaan chiliä
1 1/2 tl paprikaa
1 purkki säilöttyjä tomaatteja
vettä
herkkusieniä, paprikaa, kypsiä papuja tms.
suolaa
1 tl sokeria
4 kananmunaa
n. 100 g fetaa
muutama ruokalusikallinen kapriksia
Päälle persiljaa

Kuullota sipuli ja mausteet öljyssä. Mikäli lisäät paprikaa tai sieniä, niin kuullota ne tässä vaiheessa. Lisää säilötyt tomaatit ja noin desi vettä, sokeri ja keittele hiljalleen noin 20 minuuttia. Mausta suolalla. Murenna kastikkeen joukkoon feta ja esimerkiksi keitettyjä ruskeita papuja. Riko munat varovasti kastikkeen joukkoon ja kypsennä liedellä kannen alla. Jos syöt yksin, voit laittaa vain yhden kananmunan ja lämmittää kastiketta seuraavana päivänä uudelleen. Tässä vaiheessa tulee olla tarkkana.. kananmunan kuuluu jäädä löysäksi! Eli älä kypsennä sitä liian pitkään (n. 5 min). Lisää päälle persiljaa ja kaprikset. Nauti gluteenittoman leivän kanssa.