Kahden keittiön väkeä

Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Pikapitsa Moilasen tortilloista


Oih ja voih.. tiedättekö ne kiireiset päivät jolloin tekee mieli vain pikaruokaa mahdollisimman vähällä vaivalla? Meillä on pyöritty markkinoilla ja vähän turhankin usein näin einesten vastustajan perjantai-illan herkkuna on ollut pitsa. Minin iloksi tietysti. Parasta on perjantain pitsapäivät, jotka meillä ovat kohtuu usein toistuva perinne. Pitsan tilaaminen on minin suurin ilo, mutta tulee keliaakikolle kovin tylsäksi, kun harvasta paikasta saa mitään tilattua kotiin. Eikä lopputulema läheskään aina ole erityisen herkullinen. Myös pakkasesta ei oikein löydy itseä miellyttäviä vaihtoehtoja.

Mutta nyt (myöhäissyntyneenä myönnän) kokeilin ensimmäisiä kertoja Moilasen tortilloja ja pitoja. Näitähän on kehuttu gluteenittomilla sivustoilla pitkään. Itse aluksi vierastin pita-leipiä kuivina, mutta olin sulattanut ja lämmittäny väärin. Kaiken a ja o on sulattaa ne muovipussin sisällä, jotta eivät kuivu. Sitten kevyt höyrytys ja varovainen avaaminen. Ja avot - toimii jo. Näistä lisää kunhan saan falafelit valmiiksi.


Mutta tähän ihanaan pitsaan. Tortillaletut toimivat itsenäänkin, kunhan muistaa samat sulatus ja kuumennusohjeet kuin pita-leivissä. Viimeksi meillä täytettiin pulled porkilla, salaatilla ja shiracha-kastikkeella. Itse tykkään kääriä samaisia täytteitä esim. salaatinlehden sisään. Toimii hyvin! Jostain syystä kuvat näistä epäonnistuivat vielä pahemmin kuin pitsoista - joten odotan reseptien luovuttamista niihin uuden herkuttelun yhteydessä.

Mutta tämänpäiväiseen - eli tortillapitsoihin. Näissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, jaan tämän lähinnä ideana jos teille käy samoin kuin minulle, että yksi lettu pääsee kuivahtamaan. Roskiin niitä ei viitsi heittää, mutta pitsapohjana toimi todella hyvin! Paljon täytteitä päälle ja uuniin 200 asteeseen kunnes juusto sulaa.

Pikapitsan resepti yhdelle


1 moilasen tortillalettu (huom. myös vähän kuivahtanut elpyy)

ketsuppia, shiracha-kastiketta, tomaattipyrettä
1/3 osa kutakin

Haluamasi täytteet esim:

pepperonia, sipulia (kannattaa höyryttää), herkkusieniä, juustoa

Sekoita kastikkeen ainekset yhteen ja levitä letulle. Lado päälle täytteet ja juusto. Paista 200 asteessa kunnes juusto sulaa. Kastiketta saa mielestäni olla suht reippaasti, jotta lettu pysyy mehevänä. Juuston asemasta voi sitten kiistellä - itse en laita sitä päällimmäiseksi, jotta pysyy mehevänä. 

Enjoy - nopeaa, helppoa ja hyvää!
http://www.moilas.fi/tuotteet/gluteenittomat-tuotteet/pizzat-ja-valipalatuotteet/gluteeniton-tortilla.html

maanantai 26. syyskuuta 2016

Gluteenittomat kaurasämpylät (helppo perusohje)

Tässäpä varsin näppärä ja maukas perusresepti sämpylöille. Tätä voi myös muokata monin tavoin - itse olen maustanut sämpylöitä yrteillä, raejuustolla, porkkanalla yms. Niitä reseptejä lähiaikoina. Nämä sämpylät eivät vaadi mitään erikoista mitä ei keliaakikon kaapista löytyisi. Purutuntumaa tulee siemenlisästä, jota voit muokata makusi ja kaappisi pohjalta - esimerkiksi chian-, auringonkukan-, kurpitsan-, unikon- tai vaikkapa pellavansiemenet sopivat näihin. Kuitulisää saa myös sokerijuurikaskuidusta (Fibrex). Alkuperäinen resepti löytyy täältä, alla sitten oma versioni. 


2 dl vettä + 2 dl piimää tai kasvimaitoa (tai 4 dl vettä)
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
puolikas pussi kuivahiivaa
1 rkl psylliumia
1 1/2 dl siemeniä (minulla chian-, auringonkukan- ja pellavansiemeniä)
1/2 dl sokerijuurikaskuitua
1 1/2 tl suolaa
vajaa rkl siirappia 
0,5 dl rypsiöljyä
n.2 1/2 - 3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta (itse käytin Viljatuotteen versiota)

Päälle gluteenittomia kauraleseitä tai seesaminsiemeniä

Lämmitä käyttämäsi neste vähintään 42 asteiseksi, eli hieman kättä lämpimämmäksi. Sekoita kaurahiutaleet, psyllium, kuivahiiva ja sokerijuurikaskuitu keskenään. Lisää lämmitetty neste ja sekoita (yleiskone on tässä mainio). Anna turvota 10-15 minuuttia. Sekoita taikinaan siemenet, suola ja siirappi sekä öljy. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen kunnes taikina on sopivaa koostumukseltaan. Vaivaa koneella 4-5 minuuttia, käsin pitempään.

Muotoile sämpylöiksi ja jätä kohoamaan pyyhkeen alle 30 minuutiksi. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Voitele sämpylät vedellä ja ripottele pinnalle kauraleseitä tai seesaminsiemeniä. Paista uunissa 10-15 minuuttia. 



sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kauraiset maapähkinävoikeksit

Kuten olette ehkä huomanneet, käytän gluteenitonta kauraa runsaasti leivonnassa. Tällä kertaa kaura rikasti ehdotonta suosikkiani, eli maapähkinävoita.. satay-vartaat, Kreolilainen keitto, browniesit, maapähkinäkastike ja tofu yms.. you name it. Reseptejä tulee näistäkin pikkuhiljaa. 

Mutta nyt siis näihin todella helppoihin pikakekseihin. Erityisen hyviä akuuttiin makeannälkään - itse päällystin osan valkosuklaarouheella ja osan jätin ilman ja nautin viikunahillon sekä valkohomejuuston kera. Toimi hyvin!


Noin pellilliseen keksejä tarvitset:

1 dl maapähkinävoita
1 dl fariinisokeria
(1 tl vaniljasokeria)
1 kananmuna
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

(valkosuklaa/suklaarouhetta päälle ja halutessasi myös taikinaan)

Sekoita maapähkinävoi, sokerit ja kananmuna yhteen voimakkaasti - paras apuväline tässä on yleis/monitoimikone. Isolla hauiksella onnistunee käsinkin. Yhdistä kaurahiutaleet ja leivinjauhe (sekä halutessasi suklaarouhetta) taikinaan. Pyöritä taikinasta kostutetuin käsin pyöreitä palloja ja litistä ne keksin muotoisiksi. Taikina ei tartu käsiin kun huuhtaiset aina välillä kädet kylmän veden alla. Rouhi suklaata keksien pinnalle ja paista 175 asteessa n. 8-10 min. 

Mikäli haluat nauttia keksejä juustojen kera kuten minä, niin jätä suklaa pois. Kovin helppoa ja meillä ainakin upposivat kaikille. Sen verran nopeasti katosivat, että meinasi kuva jäädä ottamatta. Resepti oli kokeilu - ensikerralla lisään pähkinärouhetta sekaan.





perjantai 23. syyskuuta 2016

Röyhkeän maukkaat punajuuripihvit jogurttikastikkeella

Nyt syksyllä on jälleen juuresten ja kurpitsojen riemujuhlaa. Erityisesti punajuurista saa maittavaa ja mahtavan väristä keittoa, laatikkoa, pataa tai pihvejä. Nimesin nämä pihvit röyhkeän maukkaiksi, koska olin todella tyytyväinen lopputulokseen. Toimivat hyvin perunoiden tai riisin ja kastikkeen kanssa tai vaikka hampurilaisen välissä. (Kaikkea tuli kokeiltua.) Rehellisyyden nimissä tunnustan, että olin ainoa perheessä, joka näitä fanitti. Punajuuri tuntuu jakavan mielipiteitä tässä perheessä. :D 

 Tämä resepti meni aika mutu-tuntumalla, mutta varmaan muistuttaa sataa muuta reseptiä. :) Tämä oli minun versioni. Proteiinia pihvit saavat kik-herneistä. Mikäli vatsasi ei kestä palkokasveja, voit korvata ne raastetulla perunalla, tällöin vain proteiinipitoisuus jää niukemmaksi. Ehkäpä maustamaton raejuusto tai uusi mifu sopisi näihinkin? Vielä vinkki lopuksi, miten raastetuista juureksista tehdyt pihvit saa pysymään kasassa - sauvasekoitin! Opin tämän kokatessani papupihvejä urugualaisen tuttavan kanssa. Pihvimassaa kannattaa tosiaan vähän surauttaa sauvasekoittimella, jotta osa raasteesta soseutuu ja sitoo pihvit paremmin yhteen. Tällöin voit jättää kananmunat kokonaan pois ja laittaa tilalle vaikka vähän enemmän korppujauhoja.


Punajuuripihvit

400 g punajuuria 
1 sipuli
2,5 dl keitettyjä kik-herneitä tai kaksi keskikokoista raakaa perunaa raastettuna
1 tl timjamia tai yrttisekoitusta (kuivattuna)
1 tl suolaa + 1/2 tl leivittämiseen
1 (1ml) maustemitta cayennepippuria
1-2 munaa
1 dl gluteenittomia korppujauhoja + 0,5 dl leivittämiseen
0,5 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta leivittämiseen

Kuori ja raasta punajuuret sekä sipuli. Raaste saa olla ronskia, jotta purutuntuma säilyy. (Huom. lue vinkki pihvien koossapysymiseksi!) Muussaa kik-herneet tai raasta perunat pienimmällä terällä. Laiska käyttää monitoimikonetta ja raastaa siinä punajuuret, sipulin ja heittää vielä kik-herneet perään.. avot - vauhdilla valmista. 

Sekoita taikinaan mausteet, suola, kananmunat sekä gluteenittomat korppujauhot (1 dl). Mikäli haluat taikinasta helpommin käsiteltävän, niin surauta tässä vaiheessa sauvasekoittimella osa massasta sosemaiseksi (1/4 osa tai kunnes taikina vaikuttaa kiinteämmältä).

 Sekoita laakeassa lautasessa loput korppujauhot, 1/2 tl suolaa sekä vaalea jauhosekoitus. Muotoile pihveiksi, leivitä ja paista suht kuumalla lettupannulla n. 5 minuuttia per puoli. Leivitys ei ole pakollista, mutta sai kivan rapeuden pihvin pintaan. Nauti perunan tai riisin sekä kastikkeen kera.


Kapris-kastike..

2 dl paksua jogurttia (kreikkalainen/turkkilainen)
1 rkl kapriksia hakattuna + vähän koristeluun
2 tl sinappia
ripaus sokeria
mustapippuria

Sekoita ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia

..tai Feta-kastike

200 g paksua jogurttia
100 g fetaa tai salaattijuustoa raastettuna
puolikas kurkku siemenet poistettuna ja raastettuna tai pieneksi pilkottuna
3 valkosipulin kynttä raastettuna (tai maun mukaan)
1 tl yrttisekoitusta (esim. minttua, kirveliä, basilikaa, oreganoa, timjamia..)
1-2 tl hunajaa
2 rkl tai puolikkaan sitruunan mehu


tiistai 20. syyskuuta 2016

Kookos-karpalo-inkivääri vispipuuro

Jotkut päivät vain alkavat jo heti aamusta menemään pieleen. Olo on huono, kuin olisit sairastumassa ja mieli samaa sorttia. Hapannaama jos muulta perheeltä kysytään : D

Hyvä esimerkki näille aamuille on puuron valmistus mikrossa, jos teet saman puuron 365 päivänä vuodessa,  luulisi sen onnistuvan vaikka silmät kiinni ja kädet sidottuna.
Vaan ehei, näinä happamina aamuina se puuro kiehuu ylitse vähintään kolmesti ja lopulta siellä kupin pohjalla on säälittävät pari ruokalusikallista puuroa. Eihän siitä tule kuin entistä vihaisemmaksi ..

Luovutin mikropuuron suhteen ja sain hyvän syyn testata vähän erillaista vispipuuroa.Olin vähän vastaavaan ohjeeseen törmännyt aiemmin jossain, tosin se oli tehty puolukoista ja ilman inkivääriä. Koska kokeilu linjalle lähdettiin päätin vaihtaa puolukat karpaloihin joita oli vielä jääkaapissa, ja sokerin inkiväärisiirappiin.
Ihan yhtä nopeasti tämä ei valmistu kuin mikropuuro, joten kannattaa ennakoida illalla jos aamut ovat kiireisiä. Tämä on ravintoarvoiltaan aika hyvä aamupala/välipala, chiasta kun tulee proteiineja,kuituja ja rasvoja kivasti annokseen.
Itse kerkesin puhdistaa mikron ja saada perheen kanssa sovun aikaiseksi sillä välin kun chiansiemenet turposivat kookosmaidossa.







Koska tämä oli kokeilu, on annos tehty yhdelle.

Ohje:

* 2 dl kookosmaitoa
* reilut 2 rkl chiansiemeniä
* kourallinen karpaloita ( myös puolukat käy)
* 2 rkl inkiväärisiirappia

kookoshiutaleita, karpalorouhetta, maapähkinävoita.

Anna chiansiemenien turvota kookosmaidossa kunnes "puuroa", sekoita välillä. ( paras jos voit illalla laittaa jääkaappiin turpoamaan)
Lisää karpalot ja siirappi.
Soseuta sauvasekoittimella tai blenderillä.
Tarjoa maapähkinävoin kanssa. Koristele kookoshiutaleilla ja marjajauheilla.

Itse tykkäsin puurosta näin, lisää makeutusta tarvittaessa.

Ja kyllä, se kuume nousi sitten pian tämän jälkeen, joten ihan turhaan en kiukutellut. Mittari hipoi 39c joten tämän puuron vitamiinit tulivat tarpeeseen.
Loppu päivä menikin teen ja inkiväärisiirapin avulla. Ja pari seuraavaakin päivää..


Jatkan toipumista täällä, mukavaa loppu viikkoa!

                                   S





maanantai 19. syyskuuta 2016

Gluteenittomat muikut ja Wasabi-perunat

On jotain kovin perinteistä, joka kuuluu Suomen kesään, festareihin, markkinoihin, toreille ja pihoille. Leivitetyt muikut! Ne vain vetävät jonon aina kojun ulkopuolelle - lisukkeena paistettua sipulia ja valkosipulikastiketta ja avot - fiilis nousee heti monta astetta. Mikään ei ilahduttanut itseäni enemmän kuin Hakaniemen markkinoilta löytämäni gluteenittomat muikut. Torielämä on mahtavaa kesäisin - kahvit ja muikut kruunaavat sen. Sieni-, mansikka- tai hernepussit kainalossa kelpaa hilpaista kotiin maha täynnä herkkuja. Eli jos markkinoilla liikutte, niin etsikääpä vihreä-keltaista kojua, jossa erittäin ystävälliset ihmiset tarjoavat teille herkullisia gluteenittomia muikkuja. 

Valitettavasti markkinoita ei ole päivittäin, mutta onneksi muikkuja voi tehdä itsekin. Eikä muuten ole vaikeaa. Ruisjauhojen tilalle vaihdetaan tattarijauhot ja tarjoillaan runsaan tillin ja sitruunan kera.

 Tällä kertaa itse tein lisukkeeksi Wasabi-perunoita. Ohje on alunperin Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Hot - keittokirjasta. Tämä kermainen lisuke toimi vallan mainiosti muikkujen kanssa tuoden täyteläisyyttä annokseen. Lisuke oli mainio ja sopisi varmasti myös grillatun kanan, tofun tms. ohelle. Resepti kuulostaa alkuun erikoiselta, mutta on taatusti kokeilemisen arvoinen!



Gluteenittomat muikut 4:lle


n. 150-200 g muikkuja per (aikuinen) henkilö 
(riippuen lisukkeesta) eli tässä reseptissä muikkujen määrä oli reilu 700 g kokonaisia muikkuja

1 dl tattarijauhoja
1 1/2 tl hienoa merisuolaa
maustemitta (1 ml)  valkopippuria

voita ja öljyä
runsaasti tuoretta tilliä

Puhko muikut (silakan kokoiset, pienet voit jättää puhkomatta ja paistaa kokonaisina halutessasi) poistamalla pää ja vetämällä sisälmykset pään mukana pois. Tai jos haluat tehdä kuten me - valjasta mies tai lapsi touhuun mukaan, leikkaa pois pää ja vatsa auki ja anna toisen vetää sisälmykset sormella ulos. Huuhtaise nopeasti kylmällä vedellä. 

Sekoita tattarijauhot, suola ja valkopippuri laakeassa lautasessa keskenään. Pastalautanen on tähän mainio - laakea mutta korkeat reunat. Kierittele muikut jauhoseoksessa ja paista suht kuumassa pannussa voi-öljyseoksessa rapeiksi erissä. Nosta paistetut muikut talouspaperilla vuoratun (ei pakollista, mutta pitää muikut rapeampia kun paistat seuraavia) lautasen päälle, ripottele tuoretta, hakattua tilliä päälle ja tarjoile sitruunalohkojen kera. 


Wasabi-perunat - eli versiomme Hot - keittokirjan 'Täydellisistä perunoista'


6-10 perunaa (kiinteää lajiketta)

Kastike:

125 g ranskankermaa
2-4 oksaa tuoretta tilliä (reseptissä 2 oksaa, me laitoimme enemmän)
1 tl lipstikkasuolaa tai yrttisuolaa
maustemitta (1 ml) tai puolitoista cayennepippuria
2-3 tl wasabitahnaa (reseptissä 1 tl)

1-1 1/2 dl juustoraastetta (esim. emmental, mozzarella, cheddar.. mitä sattuu löytymään)
öljyä uunivuokaan

Keitä huolellisesti pestyty perunat melkein kypsiksi. Kuori perunat mikäli niissä on paksu kuori ja halkaise ne pituussuuntaan (no joo.. miten parhaaksi näet) poikittain. 

Tee kastike sekoittamalla kaikki ainekset ja silputtu tilli sekaisin kipossa. Öljyä uunivuoka ja lado sen pohjalle ensin perunat, sitten kastike ja lisää lopuksi juustoraastetta pinnalle. 

Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia kunnes perunat ovat kypsiä ja juusto saanut väriä. Tarjoile kalan, tofun tai esimerkiksi kanan kanssa.



keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Hyperterveelliset, mutta maukkaat gluteenittomat tummat sämpylät




Kyllä meillä on taas laitettu ruokaa ja leivottu. Sen verran on reseptejä kirjoittamatta, että tullee huomenna vapaapäivänä useampikin samana päivänä. Syksyn kiireet ovat vieneet mennessään ja uusi innostus pitkiin lenkkeihin, tuntuu vievän sen ilta- ja aamuajankin, jotka lapsiperhe-elämästä yleensä ovat 'omaa aikaa'.

Yleinen terveysinnostus sai myös kaivamaan Viljatuotteen tumman jauhoseoksen laatikosta ja leipomaan siitä yhdet perussämpyläni. Nämä ovat varsin terveellisiä ja maukkaita. Itse edelleen pidän leivästä eniten paahdettuna tai voileipägrillissä toastin tapaan tehtynä. Suoraan uunista otettuina toki ovat parhaimmillaan. Itse leivottu leipä on kyllä parasta! Näihin sämpylöihin hyödynnettiin myös kesän erittäin tuottoisaa kesäkurpitsasatoa.. Syksyn perinne - talvella sitten kesäkurpitsan korvaa porkkana, punajuuri tai vaikkapa lanttu.



2dl kesäkurpitsaa karkeana raasteena
1 rkl chian siemeniä
1/2 dl sokerijuurikaskuitua
1/2 dl auringonkukansiemeniä
1 rkl psylliumia
1 tl suolaa
puolikas kuivahiivapussi
n. 4,5 dl vettä (+42)
1 rkl siirappia/hunajaa


Öljy-vesi-siirappiseosta voiteluun

Raasta kesäkurpitsa. Sekoita jauhoja lukuunottamatta muut kuivat aineet keskenään ja lisää lämmitetty vesi. Kesäkurpitsasta irtoaa runsaasti nestettä, eli jos teet porkkanasta tms. niin lisää veden määrää viiteen desilitraan. Sekoita hyvin ja jätä turpoamaan noin 15 minuutiksi. Viljatuotteen jauhoseoksissa on lisättynä psylliumia, joten sitä ei ole välttämätöntä lisätä. Itse usein lisään sitä kuidun takia sekä näissä sämpylöissä siksi, että mukana on paljon muitakin aineksia.  

Kun taikina on levännyt alusta siihen loput jauhot. Jauhojen määrä vaihtelee. Itse usein jätän sämpylät kohtalaisen 'löysiksi' ja muotoilen ne öljytyillä käsillä tai runsaan jauhomäärän kera. Näin niistä tulee ilmavia eivätkä riko parkettia tippuessaan lattialle. :) Anna yleiskoneen pyöriä muutamia minuutteja tai vaivaa käsin (tällöin tarvitsen kiinteämmän taikinan).

Muotoile sämpylät haluamaasi muotoon. Itse tein tällä(kin) kertaa tuollaisia soikioita, koska niiden paahtaminen on vain helpompaa. Lisäksi hyödynnän usein patonkipeltiä, jotta sämpylät ne eivät menetä muotoaan. Kuten kuvastakin näkyy.. en usein väsää järjettömän tasaisia sämpylöitä, maku ratkaisee ja leivon leipää 3 krt viikossa. Jos sinulla on tilaa pakkasessa, tee ihmeessä tuplataikina. 


Kohota sämpylöitä puolituntia huoneenlämmössä. Kuumenna uuni 250 asteeseen (kannattaa lämmittää vähän korkeammaksi, uuni jäähtyy kun avaat luukun - mutta muista laskea lämpö sen jälkeen 250 asteeseen). Voitele sämpylät vedellä tai halutessasi öljy-siirappi-vesiseoksella. Paista sämpylöitä n. 15 minuuttia uunista riippuen. Sämpylät kannattaa pakastaa tuoreina. Itse leikkaan ne puoliksi, jotta sulattaminen on nopeaa. Nauti hyvästä ja terveellisestä leivästä!