Olimme eilen iltamyöhään grillaamassa ja nauttimassa ihanan lämpöisestä ilmasta/illasta, kuin jossain etelässä,ihanaa!
Sisälle lopulta lähdimme elokuvan hopputtamana. No, ehkä ne miljoona itikkaa vaikuttivat myös päätökseen (;
Hyvä ruoka tuntui vaativan vielä jälkiruokaa joten oli aika kaivaa Leaderin raakasuklaa-paketti kaapista.
Nämä pakkaukset ovat käteviä kun pitää saada nopeasti herkullista suklaata. Ensikertalaiselle suosittelen myös, näin pääsee helposti raakasuklaan ideasta perille, jonka jälkeen on helppoa valmistaa suklaata oman maun mukaan, kaakaovoista/kookosöljystä ja raakakaakaojauheesta.
Mökki reissulla kätevä myös, mukana vain se määrä mitä valmistamiseen menee.
Minun suklaani olivat ensimmäisellä mainoskatkolla valmiita. Elokuvan katselu sujui herkullisissa tunnelmissa.
Pyöräytin vielä muutaman mansikan suklaassa joka jäi kulhon reunoihin, myös pähkinöitä olen dipannut aiemmin näin.
Paketissa on hyvät ohjeet suklaan valmistukseen.Myös paperisia muotteja tulee mukana joten mitään ei tarvitse tämän lisäksi hankkia. Myös silikoniset muotit ovat hyviä, tein sydämmen muotoiset silikonimuotilla. Tässä Leaderin seoksessa on mantelirouhetta ja goji-marjoja seassa. Nämä vaihtelevat valmistajan mukaan.
Jos teet vain puolikkaan tuosta paketista, riittää että laitat silmämääräisesti puoliksi,
Ohje:
* 1/2 pkt Leader raakasuklaan valmistus paketista
* 1 1/2 riisikakkua
Sulata kookosöljy vesihauteessa. (Vesi lämmintä,ei kiehuvaa) Lisää paketin jauheseos sulaan öljyyn vispilällä sekoittaen.(astia vieläkin vesihauteessa) sekoita kunnes juoksevaa seosta, lisää agavenektaria. Tarkista makeus, ja lisää tarvittaessa.
Murusta riisikakku pieneksi muruksi ja ripottele muottien pohjalle. Nostele lusikalla sulaa seosta päälle. Nosta pakastimeen jähmettymään. Nauti <3
Säilytetään pakastimessa/ jääkaapissa.
Nautitaan hyvällä omallatunnolla, jokainen pala täynnä vitamiineja ja antioksidantteja.
Lisää raakasuklaa juttuja tulossa myöhemmin.
With Love: S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti