Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Niille hieman laiskemmille päiville..

Eniten ruokavalio rajoitukset ovat mielestäni vaikuttaneet siihen että valmiita vaihtoehtoja ei juurikaan ole, edes niitä vähemmän terveellisiä. Tiinakin taisi aiemmassa postauksessa mainita että olisi kiva joskus työntää valmis pizza uuniin kun ei kerkiäisi / jaksaisi / pystyisi laittamaan muuta ruokaa..
Rehellisesti joudun kyllä myöntämään että en ole näitä ajatuksen kanssa etsinytkään, koska gluteenittomat tuotteet ovat kalliimpia, en älyttömästi olisi valmis maksamaan esim. pakaste pizzasta.
Yksi ässä on taka-taskussa kuitenkin, se on pakaste sosekeitto. Näitä on eri valmistajilta ja vähän eri hintaisia. Pienellä tuunauksella saa erittäin hyvän vaihtoehdon, jos tällainen laiska päivä sattuu kuin minulle tänään.. Eilistä ruokaa oli jäljellä sen verran että muu perhe sai sillä vatsansa täyteen, ja äiti sai herkutella. Söinpä sitten yksin koko tuosta tulevan annoksen, santsi kierros suoraan kattilasta.. Onneksi ei ollut kukaan näkemässä
Eli valmista sosekeitto ohjeen mukaan ( lämmitä kattilassa)
Lisää kookosöljyä/ kookosmaitoa sekaan, sekä ruokalusikallinen maapähkinävoita.Mausta jauhetulla inkiväärillä, chilillä tai kardemummalla. Jos löytyy tuoreita yrttejä, aina parempi.
Tänään lisänä oli vielä laktoositonta raejuustoa sekä siemen sekoitusta.
Nauti siemennäkkäri kanssa. Tämänkin saat valmiina sekoituksena, jolloin lisätään vain vesi ja öljyä.Todella helppo tehdä ja todella hyvää.
Käytä säästynyt aika johonkin mikä rentouttaa, kuten itse kerkesin tämän kirjoittamaan.
Käy myös hyvin pulkkamäen jälkeen!













p.s. Jos fiilis täysin toisenlainen käy kurkkaamassa Tiinan ohje itse tehdylle sosekeitolle http://kahdenkeittionvakea.blogspot.fi/2016/01/bataattisosekeitto.html

Ei kommentteja: