Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Kesäfiiliksiä, lapsuuden pihvejä, grillattuja porkkanoita, lipstikka-sitruunavoita sekä chimichurria.

Pakkasen keskellä on ihana katsella kesäkuvia ja odottaa pihan kukoistamista yrteistä. Yleensä en juuri jauhelihaa syö, mutta yksi lapsuuden ruoka on jäänyt resepteihin. Äidin tekemät paprikajauhelihapihvit! Perunaa meillä vältellään minin allergian takia, mutta grillatut porkkanat ovatmahtavia. Yleensä paistan ne rakuunan kera, mutta lipstikka-sitruunavoi vei kielen, 



Paprikapihvit

400 g hyvää jauhelihaa mieluiten karitsaa
kermaviiliä/Oatlyn creme fraichea
gluteenittomia korppujauhoja noin puoli desiä
1 paprika pieneksi silputtuna
1 sipuli raastettuna (raastaminen helpottaa grillaamista, älä heitä nestettä pois)
suolaa maun mukaan
mustapippuria

Jauhalihapihvit kypsyvät helpoiten halsterissa varsinkin jos ne tekee hiiligrillissä, kuten me.

Lipstikka-sitruunavoi ja grillatut porkkanat

500 g kesäporkkanoita
öljyä pintaan

Grillaa/paista porkkanat raakoina, varo ylikypsentämistä.

Lipstikka-sitruuna voin reseptiin tutustuin kokeilemalla (olen suuri lipstikkafani), mutta reiluuden nimissä laitan myös lähes tulkoon identtisen reseptin toisesta blogista  itse tein tätä alun perin fariinisokeriin tai siirappiin.

100 g voita
reilu ruokalusikallinen tuoretta silputtua lipstikkaa
sitruunan kuori raastettuna sekä sitruunan mehua 3 tl notkistamiseen
1/2 tl suolaa (riippuu voista)
1 tl fariinisokeria/hunajaa/siirappia

Sulata voi esim. mikrossa ja sekoita ainekset keskenään. Anna kovettua jääkaapissa.

Chimichurri tai ehkäpä vain yrttiöljy

n. 2 dl lehtipersiljaa
desin verran hyvää öljyä
puoli desiä punaviinietikkaa
1 tl savustettua paprikaa
1 punainen chili
1/dl korianteria tai kirveliä
2 pulleahkoa valkosipulinkynttä
1tl jeeraa
1 tl sokeria
mustapippuria
suolaa

Kaikki ainekset tehosekoittimeen ja silpuksi. Itse kasvatamme pihalla yrttejä ja riippuen ruuasta, teemme samanlaisella reseptillä useampia yrttikastikkeita.



Ei kommentteja: