Kahdessa keittiössä kokataan gluteenitonta ja suht terveellistä ruokaa. Oulussa huomioidaan fodmap ja Vantaalla panostetaan kasvispainotteiseen ja gluteenittomaan ruokaan. Enjoy.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sämpyläkakku Lumina seoksesta. (G,M)

*Yhteistyössä Linseed Protein oy kanssa.



Nyt oli aika palata näiden pellavatuotteiden pariin. Luvassa on siis useampaa sorttia leipää, kaikki Lumina pellava-sekoituksista. En kovin kokenut leivän leipoja ole, tai ainakin taukoa koulu ajoista on jo kauan. Silloin taisimme tehdä myös gluteenitonta koska ryhmässämme oli yksi keliaakikko.Eli perustaidot pitäisi löytyä jostain muistin kätköistä.








Tämän yrttisämpylä-seoksen ajatelin koittaa taivuttaa kakuksi, ihan tulevia aamiaisia ja brunsseja ajatellen, vappu, äitienpäivä, yksi hääpäiväkin taitaisi olla..
Jos vaikka joku innostuu kokeilemaan.







Olen ihan ihastunut tuotteisiin. Näissä todella hyvät ravintoarvot, sekä todella helpot ja nopeat ohjeet. Tietenkin leipä ottaa uunissa aika kauan, mutta itse taikinan valmistus ei vie kuin hetken.
Minuun iskevät myös leivistä saatava proteiini, kuitu, hyvät rasvat ja lingaani. Nämä leivät sisältävät paljon muutakin kuin hiilihydraatteja ( valmiissa sämpylöissä 32,9/100g)  Joten tyhjää höttöä nämä leivät eivät ainakaan ole.
Tuotteet ovat kaikki luontaisesti gluteenittomia. Ja pellavan hyödyt näkyvät myös siinä että sämpyläseos on lisäaineeton/ säilöntäaineeton. Ainoat E-koodit tulevat joihinkin seoksiin ksantaanikumista ja leivinjauheesta.



Leipä on loistanut poissa olollaan jo vuoden päivät ruokavaliossani, mutta nyt näyttää että näiden tuotteiden myötä voisi vaikka löytyä iltapalalta välillä.



Tässä vähän faktaa valmistajan sivuilta:

  • Lumina -tuotteiden pellavan hyvät ominaisuudet Omega-3 Pellavan terveysvaikutukset perustuvat suurelta osin sen sisältämiin monityydyttymättömiin rasvahappoihin, erityisesti omega-3 rasvahappoon (alfalinoleenihappo = ALA). 
  • Pellavassa olevien omega-3 rasvahappojen on todettu auttavan pitämään veren kolesterolitason normaalina (2 g ALA/päivä). Lisäksi kasvialkuperää olevien omega-3 rasvahappojen on useissa tutkimuksissa todettu estävän tulehduksia, vähentävän veren hyytymistekijöitä, ehkäisevän sydämen rytmihäiriöitä sekä rintasyöpää. 
  • Lignaani Pellavan antioksidantti on nimeltään lignaani. Sitä on pellavassa noin 700 kertaa enemmän kuin puolukassa tai ruisleivässä. 
  • Lignaani on länsimaisen ruokavalion tärkein kasviestrogeeni, koska soijan käyttö on vähäistä. 
  • Lignaanin riittävällä saannilla saattaa olla vaikutusta hormoniperäisten syöpien ehkäisyssä (rintasyöpä ja eturauhassyöpä). 
  • Kuitu Lumina-sarjan ruokaleipätuotteet ovat kaikki runsaskuituisia. Myös muffinssiseos on kuidun lähde. Kuitu koostuu sekä liukoisesta että liukenemattomasta kuidusta. Liukenematon kuitu tuo apua ummetukseen. 
  • Liukoinen kuitu tasapainottaa aterian jälkeen veren sokerin nousua ja lisää kylläisyyttä. Lisäksi se auttaa kolesterolitasapainon ylläpitämisessä sitoen sappihappoja.






Lisää infoa yrttisämpylöistä täältä : Lumina-yrttisämpylät

Ohje kaikessa helppoudessaan:

*yksi pussi Lumina yrttisämpylä-seosta
* reilu 1dl raastettua kesäkurpitsaa  ( ei pakollinen)
*n.2rkl oliiviöljyä
*1/2 ps kuivahiivaa
*vettä 3 dl + kauramaitoa 2 dl  (voit laittaa myös pelkkää vettä)
*Päälle maun mukaan esim tomatteja ja mozzarella palloja. Yrttejä. 


Valmista taikina pussin ohjeen mukaan. Huomaa että taikinaa tulee sekoittaa n.10min. jotta pellava "tekeytyy", eli ehtii turvota. Voitele irtopohja vuoka. Pyörittele öljytyin käsin sämpylöitä, ja lado ne vierekkäin vuokaan. Anna kohota n.1/2h ja paista 200c n.20min jonka jälkeen 180c n.40min.
 Seuraa kypsyyttä jotta ei pala, Tarkista keskimmäisten sämpylöiden kypsyys.

Parasta lämpöisenä, mutta säilyy tuoreen tuntuisena useita päiviä. Valmistin pe iltana ja vielä tänään sai kovasti kehuja maistajilta. Pellava tuotteet kestävät pakastusta hyvin. Myös paiston pakkasesta suoraan  monia muita tuotteita paremmin. 

Ai niin, Lumina tuotteita voit ostaa ainakin: Citymarketit, Prismat,K-ryhmän kaupat,S-ryhmän kaupat Halpa-hallit,Stockmann Herkut ja Hyvinvoinnin Tavaratalo.

Tällaista tällä erää. Mukavaa viikon alkua, se näyttää keväiseltä jo!
      
                                                                                    S


Ei kommentteja: